Tutkimuksessa kartoitettiin miesten ja naisten hautojen eroja rautakauden ja varhaiskeskiajan vaihteessa ja pohdittiin, minkälaisten esineiden perusteella arkeologit tekevät tulkintoja vainajan sukupuolesta. Aineistona toimi kolme Aurajokilaaksossa sijaitsevaa ristiretki- ja varhaiskeskiaikaista kalmistoa. Ajatuksena ei ollut tutkia, onko vainajan sukupuoli määritelty aikaisemmissa tutkimuksissa oikein, vaan ensisijaisesti mietittiin, mihin tulkinta perustuu. Nais- ja miesvainajien hautojen eroja tutkittaessa kiinnitettiin huomiota hautaustapoihin ja hautojen esineistöön. Tutkimuksen aikana Liedon Ristinpellon kalmisto osoittautui hankalimmaksi kohteeksi esineiden puutteen takia. Kaarinan Kirkkomäen kalmistossa hauta-antimia oli niin runsaasti, että esineistössä oli selkeästi havaittavissa jako miesten ja naisten esineisiin. Jako noudatti suomalaisessa arkeologiassa vallalla olevaa käsitystä teräaseista miesten esineinä ja koruista naisten. Ravattulan Ristimäen ja Ristinpellon aineistossa oli nähtävissä, että naispuolinen vainaja tuntuu olevan helpompi tunnistaa rautakauden lopun kalmistosta kuin mies. Selityksenä lienee, että esimerkiksi naisille tyypillisten helminauhojen laitto hautaan on jatkunut vielä sen jälkeenkin, kun työkaluista ja teräaseista hauta-antimina on luovuttu. Kaikissa kalmistoissa esiintyy yksittäisiä niin sanottuja poikkeustapauksia, joissa haudan esineistö ei täysin sovi vallalla olevaan käsitykseen miehen tai naisen hauta-antimista.