Search

Motivaatio ja oppiminen edistyneiden S2-oppijoiden tarinoissa

QR Code

Motivaatio ja oppiminen edistyneiden S2-oppijoiden tarinoissa

Pro gradu -tutkielmani käsittelee aikuisten S2-oppijoiden oppimisprosessia ja siihen liittyviä motivaation kysymyksiä. Työni tavoitteena on tutkia, millaisia toisen kielen oppimismotivaatioon liittyviä tekijöitä tarinallisuuden ja vapaamuotoisen kirjoittamisen avulla voidaan saada näkyviin ja millaisia tekijöitä oppijat itse pitävät tärkeinä oman oppimisensa edistymisen kannalta.

Työn teoreettinen ja metodologinen osuus pohjautuu motivaationtutkimukseen ja narratiiviseen lähestymistapaan. Tutkimuksen metodologisena lähtökohtana oleva narratiivinen viitekehys liittää tutkimuksen osaksi eri tieteenaloille yhteistä narratiivista tutkimusperinnettä. Tämän vuoksi lähdemateriaali ulottuu narratiivisuuden osalta kielentutkimuksen ulkopuolelle, ja tutkimuksessa hahmotetaan narratiivisuuden määritelmiä muun muassa sosiologisen, psykologisen ja etnografisen tutkimuksen avulla.

Tutkimuksen aineisto koostuu kahdestatoista aikuisen suomenoppijan kirjoittamasta vapaamuotoisesta elämän kertomuksesta, joissa kirjoittajat pohtivat motivaation ja oppimisen kysymyksiä itselleen tärkeistä näkökulmista. Kirjoittajat olivat Turun yliopiston KOROKE-hankkeen osallistujia lukuvuonna 2019–2020.

Tulosten mukaan myönteiset kokemukset kielestä ja oppimisesta vaikuttavat kannattelevan oppijan motivaatiota tilanteessa, jossa kielen oppiminen on edennyt haasteelliselle tasolle ja jossa eteneminen on vaikeaa. Hyväkään taitotaso ja menestyminen opinnoissa eivät kuitenkaan vaikuta riittävän, jos tavoitteet ovat niin korkealla, että niihin pyrkiminen ei enää tuota mielihyvän ja pärjäämisen tunteita. Aikuisuuteen liittyvät velvollisuudet ja vastuut piirtyvät tarinoissa esiin motivaatiota lisäävinä tekijöinä, ja kirjoituksissa korostuu oman hyvinvoinnin lisäksi oman toiminnan vaikutus läheisten ihmisten hyvinvointiin. Vallitsevien olosuhteiden aiheuttama ristiriita taas vaikuttaa lisäävän tyytymättömyyttä ja turhautumista, mikä vähentää motivaatiota.

Aikuisten oppijoiden elämäntilanteessa elämyksellisyys tai uusien kokemusten kartuttaminen eivät vaikuta riittävän motivoivilta syiltä jatkaa kielen opiskelua. Useimmissa aineiston tarinoissa mainitaan kielen rakenteelliset vaikeudet, mutta niiden vaikutus motivaatioon ei nouse korostuneesti esiin. Sen sijaan ihmissuhteet voivat aineiston mukaan vaikuttaa oppimismotivaatioon tavoilla, jotka ovat yllättäviä tai vaikeasti ennakoitavissa. Kirjoittajien intensiivinen heittäytyminen annettuun kirjoitustehtävään antaa viitteitä siitä, että vapaaseen kirjoittamiseen perustuvaa aineistonkeruuta olisi mahdollista hyödyntää edistyneillä oppijoilla myös mahdollisen jatkotutkimuksen yhteydessä.

Saved in: