Lapsen etu on juridisena käsitteenä keskeisessä asemassa lapsen oikeuksien toteutumisen kannalta. Tutkielma avaa lapsen edun käsitteen sisällön sekä merkityksen. Lapsen edun käsite juontaa juurensa lapsen oikeuksien yleissopimuksesta, jonka sopimusvaltio Suomi on. Lapsen etua ja lapsen kuulemista koskeva lainsäädäntö pohjautuu Suomessa tähän yleissopimukseen, minkä vuoksi kansallisessa laintulkinnassa on välttämätöntä perehtyä sopimuksen tarkoitukseen ja sen sisältöön. Jokainen sopimusvaltio on itse voinut haluamallaan tavalla implementoida sopimuksen tavoitteet ja sisällön omaan kansalliseen lainsäädäntöönsä. Näin ollen on perusteltua lisätä tutkimusmetodiksi myös oikeusvertailu Suomen ja toisen sopimusvaltion kansallisen oikeuden välillä. Tutkielmassa lasta koskevat oikeudet on lapsen edun ensisijaisuuden näkökulmasta rajattu tapaamisoikeuteen sekä lapsen oikeuteen ilmaista mielipiteensä. Lisäksi tutkielma käsittelee lapsen mielipiteen huomioon ottamista ja peilaa tätä lapsen etuun. Tutkielman tutkimusmenetelmiin lukeutuvat lainoppi, empiirinen havainnointitutkimus sekä oikeusvertailu. Tutkielman keskeisimmät päätelmät ovat lapsen edun ensisijaisuus sekä erityisen tapauskohtainen luonne. Tämän lisäksi lapsen oikeuksien yleissopimusta voi tutkielman valossa perustellusti käyttää kansallisen lain tulkinnassa ja tietyin edellytyksin myös toisen valtion kansallista lainsäädäntöä samassa tarkoituksessa. Tutkielma myös lopulta antaa lainsäätäjälle de lege ferenda ehdotuksia lapsioikeudellisesta lainsäädännöstä.