Salon Kiskossa sijaitseva Orijärven kuparikaivos oli Suomen suurin kuparikaivos, kun se avattiin vuonna 1757. Kaivos suljettiin vuonna 1957 ilman merkittäviä sulku- tai kunnostustoimenpiteitä. Aiemmissa tutkimuksissa on tarkasteltu esimerkiksi kaivostoiminnan vaikutusta Orijärven ja Määrjärven piileviin, raskasmetallien pitoisuuksia Orijärven sedimentissä sekä vedenlaatua alueen järvissä. Raskasmetallien pitoisuudet ovat tutkimuksissa olleet koholla sekä Orijärven sedimentissä että valuma-alueen järvissä. Muista valuma-alueen järvistä ei kuitenkaan ole aikaisemmin otettu kattavaa sedimenttisarjaa kaivosalueen historiallisten raskasmetallipäästöjen kulkeutumisen selvittämiseksi. Tässä tutkimuksessa on analysoitu kuudesta eri järvestä HTH Kajak -pintasedimenttinäytteenottimella otettuja näytteitä. Näytteistä mitattiin röntgenfluoresenssimenetelmin (mikro-XRF ja pXRF) raskasmetallien kulkeutumista Orijärven kaivosalueelta Määrjärven, Seljänalaisen, Finnsjön, Degersjön järvien kautta Pohjanpitäjänlahteen. Raskasmetallipitoisuuksia analysointiin jokaisen valuma-alueella sijaitsevan järven sedimenteistä. Tulosten perusteella voidaan päätellä kuparin, lyijyn, rikin ja sinkin kulkeutuneen kaivokselta eteenpäin veden virtauksen mukana järvireitin alempiin vesistöihin. Metallien pitoisuudet vesistöjen sedimentissä ovat jopa 1000-kertaisia taustapitoisuuksiin verrattuna. Raskasmetallien suurimmat pitoisuudet ovat noin 6–8 cm syvyydellä sedimentissä, eli ne sijoittuvat ajallisesti lähelle kaivoksen sulkemista. Pitoisuudet ovat kuitenkin selkeästi koholla myös pintasedimentissä, mikä tarkoittaa, että raskasmetallien kulkeutuminen kaivosalueelta vesistöihin jatkuu edelleen. Tutkimus antaa viitteitä erityisesti sinkin kulkeutumisesta aina Pohjanpitäjänlahdelle saakka. Kaivostoiminnan vaikutukset järviin voivat siis jatkua edelleen kaivoksen sulkemisen jälkeen. Ne eivät rajoitu vain kaivoksen välittömässä läheisyydessä olevaan alueeseen, vaan ne voivat kulkeutua vesistöjen mukana kauemmas.