Lapsen leksikon eli sana- ja/tai viittomavaraston laajeneminen kuuluu toisen ikävuoden merkittävimpiin kehitysmuutoksiin. Kielen ymmärtäminen ja ymmärrettävän kielen tuottaminen perustuvat pitkälti juuri kielen leksikon hallintaan, ja leksikaalisella kehityksellä on todettu yhteyksiä myös muuhun kielenkehitykseen. Aihetta on tutkittu paljon, mutta viittomakieltä omaksuvien lasten kielenkehityksestä on saatavilla hyvin vähän tutkimustietoa. Puutetta on erityisesti sellaisesta tutkimuksesta, joka on tuotettu asianmukaisia, tarkoitukseensa suunniteltuja arviointimenetelmiä käyttäen. Tietoa tarvitaan sekä kliinisestä työtä että tutkimuksen eteenpäin viemistä varten.

Tämä pro gradu -tutkimus on ensimmäinen yli kahdeksan lapsen aineiston käsittävä tutkimus, jossa asianmukaisesti viittomakielen (SVK) kehityksen arviointia varten sovellettua CDI-menetelmää hyödyntäen tarkastellaan viitotun ja puhutun kielen rinnakkaista kehittymistä. Tutkimuksen tarkoituksena on kuvata suomalaista viittomakieltä ja suomen kieltä rinnakkain omaksuvien lasten (n = 19) sana- ja viittomavaraston koon kehitystä ikävälillä 0;8–2;6. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan lasten yksivuotiaana käyttämien eleiden määrän yhteyksiä leksikon kokoon yksi- ja kaksivuotiaana (n = 14) sekä lasten yksi- ja kaksivuotiaana osaaman leksikon koon välisiä yhteyksiä (n = 11). Arviointityökaluna käytössä on Laura Kannon väitöskirjatyön ja hänen johtamansa VIKKE-hankkeen (Viittomakielisten lasten kielellisen kehityksen arviointi, kartoitus ja tukitoimenpiteet) aikana kehitetty SVK-MCDI-lomake, joka on versio alun perin Fensonin ja kumppaneiden varhaista kielenkehitystä kartoittavasta Communicative Development Inventories - eli CDI-lomakkeesta. Tilastollinen analysointi on tehty käyttäen kuvailevia menetelmiä sekä Spearmanin korrelaatiokerrointa.

Koska Suomessa kerätty aineisto on toistaiseksi pieni, varsinaisia leksikon koon kehityksen normeja ei tämän tutkimuksen yhteydessä voitu muodostaa ja tuloksiin on suhtauduttava tietyllä varauksella. Tutkimuksen pohjalta voitiin kuitenkin saada alustavaa vertailupohjaa suomalaista viittomakieltä ja suomen kieltä rinnakkain omaksuvien lasten varhaisesta leksikaalisesta kehityksestä. Tämän tutkimuksen perusteella näiden lasten varhainen leksikaalinen kokonaiskehitys ei merkittävästi poikkea yksinomaan puhuttua kieltä omaksuvien lasten kehityksestä, vaikka vain toisella kielellä arvioituna leksikko saattaa vaikuttaa tavallista pienemmältä. Erona havaittiin, että aivan varhainen viitottu leksikko voi olla tavallista suurempi ja viittomien tuottaminen alkaa puhuttujen sanojen tuottamista aiemmin. Tutkimuksen lapsilla suomenkielinen leksikko kuitenkin ohitti viittomakielisen leksikon koon kahden vuoden iästä eteenpäin. Tulosten perusteella voidaankin sanoa, että kliinisessä työssä on hyvin tärkeää, että viittomakieltä omaksuvien lasten varhaista leksikaalista kehitystä arvioitaessa otetaan huomioon kaikki lapsen omaksumat kielet.

Yksivuotiaana arvioidun eleiden käytön ja varhaisen leksikon koon väliltä yhteyksiä havaittiin ainoastaan kokonaisleksikon ja suomenkielisen leksikon koon ja eleiden käytön väliltä, kun taas viittomakielisen leksikon koon ja eleiden väliltä ei yllättäen löytynyt ollenkaan yhteyksiä. Varhainen eleiden käyttö ei myöskään ollut ollenkaan yhteydessä leksikon kokoon kaksivuotiaana. Tuotetun leksikon koko yksivuotiaana puolestaan oli osittain yhteydessä leksikon kokoon kaksivuotiaana, joten lapsen leksikon kokoa voi olla perusteltua kartoittaa jo tällöin. Lisää tutkimusta tarvitaan kuitenkin sekä eleiden että leksikon kehitykseen ja myös näiden yhteyksiin liittyen.