Nuoruusikä on ihmisen elämänkaaressa rikosaktiivista aikaa. Tavallisesti rikollisuus on ohimenevä vaihe ja rikokset vähäisiä. Toistuva ja vakava rikollisuus sen sijaan kasautuu pienelle joukolle nuoria. Suomessa ei juuri ole tutkimustietoa rikollisuutta ehkäisevien toimenpiteiden vaikuttavuudesta. Neliosaisessa tutkimushankkeessa 1) suoritettiin systemaattinen laadullinen kirjallisuuskatsaus toimenpiteiden vaikuttavuuden ja kustannushyötyjen tutkimuksesta 2) kartoitettiin nuorten rikoksiin puuttumisen käytäntöjä Suomessa puhelinhaastatteluiden avulla, 3) perehdyttiin etnografisesti neljän kaupungin toimintamalleihin ja 4) selvitettiin mahdollisuuksia rekisteripohjaiseen kustannusvaikutusten analyysiin.

Kirjallisuuskatsauksen mukaan pelottelu ja valvonta eivät ole tehokkaita, osalle nuorista riittää kevyt puuttuminen, kuten puhuttelu, ja laajat, pitkäkestoiset interventiot tulisi kohdistaa nuoriin, joiden riski uusia rikoksia on suuri. Perhettä osallistavien psykososiaalisten ja terapeuttisten menetelmien vaikuttavuudesta on tutkimusnäyttöä. Suomalaisten käytäntöjen tarkastelu osoittaa, että systematisoidut mallit keskittyvät varhaiseen puuttumiseen, kuten ensikertalaisten puhuttamiseen ja arviointiin. Rikosten uusijoiden ja vakavammin oireilevien kohderyhmää ei ole huomioitu, eikä rikosten jättämistä tukevia menetelmiä ole kehitetty riittävästi. Rikosoikeuden ja lastensuojelun prosesseja ei aina soviteta yhteen nuoren edun mukaisesti, koska nuoren palvelukokonaisuudella ei ole selkeää vastuutahoa. Haastatellut nuoret kokevat, että tukipalveluja on niukasti.

Vankempaa tukea tarvitseville nuorille tulisi systemaattisemmin kehittää pitkäkestoisia palveluita ja vahvistaa nuorisososiaalityötä. Eri toimialojen työtä tulisi koordinoida ja vastuunjakoa selkeyttää. Vaikuttavia ja kustannustehokkaita palveluita tulee etsiä suunnitelmallisen kokeilutoiminnan avulla, joissa kiinnitetään huomiota toimintamallien laadukkaaseen implementointiin.