Naisenkuvia
Kvinnobilder (ruotsinkielinen nimi)
Kvinnobilder (ruotsinkielinen nimi Ruotsissa)
Portraits of Women (englanninkielinen nimi)
Les Confessions d'un sexophile (ranskankielinen nimi)
Portraits de femmes (ranskankielinen rinnakkaisnimi)
Frauenbilder (saksankielinen nimi)
Naisen kuva (työnimi)
Naisen kuvia (työnimi)
Finna-arvio
Naisenkuvia
Jörn Donnerin käsikirjoittamassa ja ohjaamassa eroottisessa komediassa Naisenkuvia (1970) Yhdysvalloista Suomeen muuttanut pornografiaelokuvien tuottaja Pertsa (Jörn Donner) haluaa mullistaa maamme ahdasmielisen elokuvatuotannon. Hän palkkaa pornoelokuvansa tähdiksi Svenin (Henrik Granö) ja Ullan (Marianne Holmström), mutta joutuu harmikseen pian itse osallistumaan kuvauksiin. Suhde vastaeronneeseen Saaraan (Ritva Vepsä) on ajautua karille, kun nainen löytää Pertsan muistikirjasta 38 muun naisen yhteystiedot. Onneksi nainen uskoo Pertsan mielenkiinnon vain ammatilliseksi ja nuoripari veneilee yhdessä kohti vapaamielisempää tulevaisuutta.
Tallennettuna:
Genre | ||||||||||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Ikäraja | ||||||||||||||||||||
K16 |
||||||||||||||||||||
Näyttelijät | ||||||||||||||||||||
Kreditoimattomat näyttelijät
Muut esiintyjät
Tytöt voimistelutunnilla: Svenska Normallyceumin tyttöjä ,
Tytöt voimistelutunnilla: Svenska Normallyceumin tyttöjäHae aiheista |
||||||||||||||||||||
Muut tekijät | ||||||||||||||||||||
Kreditoimattomat
|
||||||||||||||||||||
Tuotantotiedot | ||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||
Esitystiedot | ||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||
Kuvauspaikat | ||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||
Kuvausaika | ||||||||||||||||||||
Elokuu - 28.10.1969 |
||||||||||||||||||||
Sisältöseloste | ||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||
Lehdistöarviot | ||||||||||||||||||||
Naisenkuvissa nähtiin sekä hyvää että huonoa. "Lyhyesti ja ilkeilemättä: Jörn Donnerin uutuus Naisenkuvia on innoton ja yhdentekevä elokuva", ilmoitti Matti Rosvall (Aamulehti 8.2.1970). "Se antaa lähinnä täysin epäonnistuneen komedian vaikutelman, mutta aivan mahdotonta on todistaa, yrittääkö se olla komedia lainkaan - ehkä tarkoitus on vain saavuttaa tietty määrä ironiaa, jotta yleiskuva ei kävisi liian vakavaksi. Tiedä häntä sitten. Toisena pääkohtana on todettava, ettei Naisenkuvia suinkaan ole täydellisen huono - huolimaton ja välinpitämätön vain." "Naisenkuvia on ironinen - osittain jopa itseironinen - filmikertomus", luonnehti Martti Savo (Kansan Uutiset 8.2.1970), "jonka ironia paikoitellen jopa pelaa, mitä oli vaikea sanoa Donnerin edellisestä opuksesta. Verrattuna 69:ään on Naisenkuvia epäilemättä askel eteenpäin. Juonen kehittely on 69:ään verrattuna eheämpi ja loogisempi, värikuvauksen laatu huomattavasti parempi ja ohjauksellisestikin tulos vaikuttaa varmemmalta - -. Jos Donner saa jatkaa, oppii hän epäilemättä tekemään vielä hyvin joustavia - mahdollisesti jopa vieläkin hauskempia - seksielokuvia. Tarvitsemmeko niitä, on tietenkin kysymys erikseen, mutta kuitenkin katsokoon yleisömme mieluummin Naisenkuvia kuin Candyä! Ainakin rahat jäävät silloin kotiin!" "Positiivista filmissä on sen avoin peittelemätön itse-ironia", koki Eeva Järvenpää (Helsingin Sanomat 8.2.1970). "Paikoitellen Naisenkuvissa tarjotaan todella nautittavaa visuaalista huumoria. Mutta jos Donner, sen sijaan että aivan ilmeisesti on keskittynyt suunnittelemaan, miten onnistua sensuurin jymäyttämisessä ja lyödä rajusti rahoiksi, olisi hieman enemmän harkinnut elokuvaansa kokonaisuutena, Naisenkuvista olisi voinut tulla paljon hauskempikin. - - Sen enempää elokuvan teknisessä kuin muussakaan työryhmässä ei ole moittimista. Donnerin oma näyttelijäpanos on parhaimmillaan suttuisena pornonäpertäjänä mykissä jaksoissa, mutta hänen replikointinsa on tuskastuttavaa." "Ylikuumenneen rummutuksen jälkeen Naisenkuvilta ei oikein jaksanut odottaa mitään", tunnusti OT (Olli Tuomola, Turun Sanomat 8.2.1970), "ehkä siksikin siitä jää kutakuinkin hauska, vapautunut vaikutelma. - - Naisenkuvia on elokuva Jörn Donnerista, ei yksinomaan eestä-takaa-istuu-makaa -tyyliin, vaan myös toisessa mielessä, taiteilijan itseironisena omakuvana, parodiana siitä mitä ihmiset Donnerista ajattelevat tai mitä hän haluaa heidän ajattelevan. Politisoinnista ja pseudo-osallistumisesta hän sanoutuu irti, ilman itsekorostusta hän ei pärjää. Naisenkuvien 'sanomasta', moraalista ja detaljeista voidaan keskustella ja pitäisikin; sen persoonallisuutta ei voida kuitenkaan kiistää. Donnerin tuotannossa se ajaa kevyesti ainakin Sixtyninen ohi." "Kvinnobilders konstnärliga värde står inte till någon proportion till den förhandsstorm som väckts", puntaroi Henry G. Gröndahl (Hufvudstadsbladet 8.2.1970). "Jörn Donner var en skickligare berättare och en mera nyanserad karaktärsskildrare i Svart och vitt, han lyckades engagera och gripa på ett mer helhjärtat sätt i Tvärbalk. Jag tror att Kvinnobilder kunde ha blivit en bättre film om Jörn Donner hade förmått fördjupa biologilärarinnans problem och förvandlat hennes förhållande till regissören till filmens centrala tema. Jörn Donner vill gå till filmhistorien. Jag har alltid trott att han kommer att göra det. Men inte med Kvinnobilder. Inte heller med att skapa reklamstormar." "- - ideoittensa, neuvokkaidenkaan, todella komediallisen kehittelyn lahjaa hänellä ei yhä vielä ole", arvosteli Heikki Eteläpää (Uusi Suomi 8.2.1970), "ja tähän kohtalokkaaseen puutteeseen kaatuu kokonaisuutena myös Naisenkuvia, vaikkei se olekaan lähestulkoon yhtä antiseptinen kuin Sixtynine. Tämä on kylmä ja karmea totuus, jota mahdolliset moraaliset närkästymiset eivät heiluttele suuntaan eikä toiseen. Närkästymisen sijasta voi harmitella sitä, mitä kaikkea megalomaania, suuruudenhulluus, ihmisellä teettää. Sillä Naisenkuvissa Donner tuntuu ensimmäistä kertaa olevan todella huvinäytelmän tuntumassa edes sikäli, että on pystynyt kirjoittamaan suuren, kerrassaan vahvalta vaikuttavan komediaroolin. Sellaiset eivät kuitenkaan ole tulkinnallisesti amatöörien ulottuvilla, mutta rämäpäisesti Donner kaataa koko korttitalonsa sijoittamalla oman avuttoman itsensä tähän hallitsevaan tehtävään." - Suomen kansallisfilmografia 7:n (1998) mukaan. |
||||||||||||||||||||
Taustaa | ||||||||||||||||||||
Naisenkuvia oli Jörn Donnerin kolmas perättäinen elokuva, jossa hän itse näytteli miespääosan. Toisessa miespääosassa esiintyi tällä kertaa TV1:n suunnittelupäällikkö Aarre Elo, entinen pitkän linjan elokuvaäänittäjä. Donner tunnusti tuskailleensa aiheen kanssa. "Jostain saan kuitenkin voimani koottua niin paljon että puolittain vakavasti kirjoitan juonen joka luettuna kuulostaa aika hullulta. Huomaan yhtäkkiä että kuva Pertistä, Suomeen palaavasta tuottajasta, on kuva minusta. Pertti on aika typerä, monet pitävät minua typeränä. Pertti tekee pornoa, minua pidetään pornoelokuvien tekijänä. Pertillä on naissuhteita, rapuillan emäntään, nuoreen tyttöön, Saaraan. Minusta juorutaan kaikenlaista." (Tapaus Naisenkuvia: Myöhäinen päiväkirja, 1970). Valtion elokuvatarkastamossa Naisenkuvien esityslupa myönnettiin täpärästi tasaäänin 4-4, tuottajalle edullisemman kannan ratkaistessa. Lisäksi Naisenkuvia äänin 7-1 määrättiin kotimaiselle elokuvalle erittäin harvinaiseen 30 %:n rangaistusveroluokkaan ja sen seksijaksoja leikattavaksi kuudesta kohdasta. Kolme tarkastamon kahdeksasta jäsenestä olisi määrännyt Naisenkuvia kielletyksi alle 18-vuotiailta. Ainoastaan puheenjohtaja Jerker A. Eriksson edusti johdonmukaisesti sallivampaa linjaa - hänelle olisi riittänyt ensimmäisen parittelukohtauksen lyhentäminen. Tuottajan valitettua tarkastamon päätöksestä Valtion elokuvalautakuntaan vero alentui 10 %:iin ja leikkauksia määrättiin vain kahteen jaksoon yhteensä runsaan minuutin verran. Elokuvatarkastamon päätös sai runsaasti julkisuutta lehdistössä, televisiossa ja radiossa. Myös Donner hyödynsi kohua kirjoittamalla ja kokoamalla nopeasti teoksen Tapaus Naisenkuvia, joka sisälsi mm. tekijän Myöhästyneen päiväkirjan, FJ-Filmin valituskirjelmän Valtion elokuvalautakunnalle sekä filmikuvin havainnollistetun käsikirjoituksen. Teoksen kansiaiheena käytettiin Erkki Ruuhisen suunnittelemaa Naisenkuvien julistetta. Kuudellatoista kopiolla levitykseen lähteneen Naisenkuvien ensiesitys oli 6.2.1970 Helsingissä neljässä elokuvateatterissa ja samanaikaisesti kuudessa muussa suuressa kaupungissa sekä Kouvolassa. Yleisömenestys oli vuoden 1970 toiseksi paras ja yli kaksi kertaa vuoden keskiarvoa parempi. Kotimaan levitys tuotti voittoa 115 200 markkaa. Tuotantoyhtiön ilmoituksen mukaan Naisenkuvia myytiin 23 maahan. Elokuvan ainoa palkinto oli Heikki Katajiston kuvaus-Jussi. Senkin toisena myöntöperusteena mainittiin Katajiston kuvaama Anna (1970). - Suomen kansallisfilmografia 7:n (1998) mukaan. |
||||||||||||||||||||
Musiikki | ||||||||||||||||||||
1. Vårt land / Maamme Säv. Fredrik Pacius, san. Johan Ludvig Runeberg, sov. Claes af Geijerstam, suom. san. Paavo Cajander 1) tunnistamaton kitaristi (off, alkutekstimusiikki), 0' 25". 2) soittokunta (off), kahdessa osassa, yht. 1' 40". 3) tunnistamaton laulaja, orkesterisäestys (off, loppumusiikki) , 1' 10". 2. Kitaramusiikki Säv. Claes af Geijerstam Studio-orkesteri (off), 1' 25". 3. Jos eukkosi kieltää Säv. ja san. trad. Es. Aarre Elo, Jörn Donner ja Kirsti Wallasvaara, laulu, yhtyesäestys (100 % ja off), 0' 40". Levytys: Orko Vila ja yleisö; Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunta KYLP-1, 1965. 4. Jalousie / Mustasukkaisuutta Säv. ja san. Jacob Gade, suom. san. Kullervo (= Tapio Kullervo Lahtinen), sov. Toivo Kärki Olavi Virta, laulu, ja Toivo Kärjen yhtye (off), kahdessa osassa, yht. 0' 45". Levytys: Olavi Virta ja Toivo Kärjen yhtye; Decca SD-5218, 28.5.1953. 5. Wenn in stiller Stunde / Kellot kaikuu Säv. ja san. C. Gross, suom. san. Immi Hellén Lemin seurakunta (neliäänisesti; off, radio), 1' 00". 6. Soittokuntamusiikki Säv. tunnistamaton Soittokunta (off), 2' 45". 7. Tango latino Säv. tunnistamaton Tango-orkesteri (off, autoradio), 0' 35". 8. Hochzeitsmarsch / Häämarssi näytelmästä A Midsummer Night's Dream / Kesäyönunelma Säv. Felix Mendelssohn-Bartholdy Urut (off), 1' 20". Huomautuksia: "Kesäinen rakkaus" -elokuvan romanttista taustamusiikkia (off), 3' 30". Baarissa pehmeätä lounge-pianomusiikkia (off), 1' 40". Televisiossa viihteellistä poppia (off), 0' 10", tv-mainoksen musiikki, 0' 40", ja Oy Mainos-TV-Reklam Ab:n musiikkitunnus (sov. Kaarlo Kaartinen Les Paulin tyylimukaelmaksi; Heikki Laurila, kitara). - Suomen kansallisfilmografia 7:n (1998) mukaan. |
||||||||||||||||||||
Tarkastustiedot | ||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||
Tekniset tiedot | ||||||||||||||||||||
|