Adams-Filmin ja Teuvo Tulion kolmas yhteistyö ei saanut arvostelijoiden varauksetonta tukea. "Kiusaus on elokuva, jonka monet heikkoudet on valmis unohtamaan erinomaisen valokuvauksen ansiosta", puntaroi S-ö (Veikko Sirviö, Ilta-Sanomat 26.3.1938). "Lisäksi se kotimaisen elokuvan aihepiirin laajennuksena ansaitsee huomiota", kirjoittaja myönsi, mutta kritisoi: "Filmaattisesti Kiusaus ei ole niin eheä kuin Silja, se jopa toisinaan vaikuttaa Siljan haalistuneelta kopiolta. Tuntuu siltä kuin sekä käsikirjoituksen laatija että ohjaaja olisivat menneet liiallisuuteen taiteellisuuden ja leveästi maalailevan kertomistavan tavoittelussa. Vauhti ja toiminta on uhrattu 'taiteen' alttarille. Tapahtumat polkevat paikoillaan, esiintyy luvattoman paljon samankaltaisuutta sekä aikaillaan yleensä liikaa huoneissa ja eritoten ikkunain vaiheilla, vaikka meren ja saaristolaiselämän olisi luullut tarjoavan enemmältikin piristävää täyteainesta juonen sekaan. Aihe, josta toisin käsiteltynä olisi saanut syntymään erittäin onnistuneenkin elokuvakertomuksen, vaikuttaa nyt liiaksi paisutellulta."

"Kotimaisen elokuvan alueen laajentumisen toteaa mielihyvin", pani myös V. (Uusi Suomi 27.3.1938) merkille. "Pyritään vakavasti kohottamaan ja korostamaan elokuvan taiteellista puolta ja tunnustettakoon, että siinä on päästy pohjalle, jolla luodaan suuriakin filmejä. Mutta toisaalta, omakohtainenko tietoisuus juuri tästä innostaa liiallisuuteen. Taiteellisten keinojen käytössä on kiusottavaa pitkitystä ja toistoa. Se rasittaa, hidastuttaa toimintaa ja rasittaa myös katsojaa ja se on rasittanut myöskin Kiusausta, jossa epäilemättä on voimakkaan draaman otetta ja ainesta. Mutta se on ollut myös uskalias yritys, uskalias voimia ajatellen."

"Tuliolla on aimo annos taiteellista kunnianhimoa ohjaajana", tunnusti A. Ä. (Arvo Ääri, Helsingin Sanomat 27.3.1938). "Pyrkimys taiteellisuuteen onkin leimaa-antavana piirteenä hänen ohjaustyylissään. Tässä filmissä on juuri tämä puoli vahvasti esillä. Tulio on määrätietoisesti halunnut tehostaa henkilöittensä tunnelmia kamerasiirroilla ja lähikuvilla. Hän on halunnut saada tunnelman 'puhumaan' onnistuenkin tässä pyrkimyksessään usein. Kiusauksessa onkin useita hyviä yksityiskohtia, jotka osoittavat ohjaajalla olleen mielikuvitusta ja myös silmää nähdä mainioita tilanteita. Tulio on kuitenkin ehkä liiaksikin turvautunut näihin tehostuskeinoihin, sillä niiden säästeliäs käyttö olisi paikoitellen taannut tunnelman paremman kuvaamisen."

"Regissören Teuvo Tulios konstnärliga ambition och Erik Blombergs överlägsna foto förmå inte rädda Frestelse från det melodramatiska och poetiska", arvosteli B-s (Greta Brotherus, Svenska Pressen 29.3.1938). "Bitvis och som bildkonst är filmen vacker: solbelysta skutor och mörka regnnätter, den artistiska leken med ljus och skuggor i kyrkinteriörerna, de väderbitna fiskargubbarna och gummorna över sina psalmböcker, stugornas enkla bohag i oväntade perspektiv. Det finns många detaljer som lever sitt privata liv som man inte tröttnar att betrakta. Men helheten är tröttande och de båda övergångarna mellan händelseförloppets olika faser är alltför tvära och omotiverade."

"Kiusaus on kotimainen filmiuutuus, johon todella kannattaa tutustua", suositteli puolestaan -rk- (Orvo Kärkönen, Aamulehti 28.3.1938) ja perusteli: "T. Tulio on vastannut ohjauksesta, ja ansaitsee hyvän arvosanan. Äänitys on onnistunutta, E. Blombergin kuvaus mainiota. Nämä kaikki vastaavat ansiokkaasti meikäläisen filmin nykytasoa, joka toivottavasti vastedes yhä kohoaakin."

Jos kuvaus sai yksimielistä kiitosta, niin näyttelijätyön arviot menivät ristiin. Useimmat katsoivat Regina Linnanheimon ja Unto Salmisen täyttävän tehtävänsä, mutta edellisen kasvoihin ja silmiin toivottiin myös "enemmän vaihtelevia ilmeitä ja korostuksia, jotta yksitoikkoisuuden vaara tulisi vältetyksi" (S-ö), kun taas Salmisen suorituksessa nähtiin "hyvää tahtoa, myös vaikuttavia otteita, mutta kokonaiskuva ei ole aito ja se ei johdu yksin näyttelijästä" (Y.).

"Han är ännu alltför bunden av sitt yrke som scenskådespelare för att helt utan extra grimaser kunna åskådliggöra den svårt frestade prästen", arvioi B-s Salmista ja jatkoi: "Regina Linnanheimos på en gång själfulla och sensuella ansikte är ett tacksamt objekt för en kamera, men rolluppgiften gav henne inga möjligheter att undgå monotoni."

- Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan.