Jäger-Filmin uusi historiallinen elokuva ei kerännyt kunniamainintoja. "Simo Hurtta muodostui - emme haluaisi sanoa - fiaskoksi, mutta lievempää kotimaista sanontaa ei löytyne", tyrmäsi L. S. (Leo Schulgin, Helsingin Sanomat 30.9.1940). "Elokuva oli tyypillistä filmattua teatteria, ei missään tapauksessa elokuva. Ja täytyy myöntää, että teatteri oli huononpuoleista."

"Yritys ja tarkoitus on kieltämättä ollut hyvä ja sinänsä kunnioitettava, mutta aihe on sittenkin ollut tekijöille ylivoimainen", tiivisti T. A. (Toini Aaltonen, Suomen Sosialidemokraatti 2.10.1940) arvionsa valittaen, että ilman oikeaa atmosfääriä "romanttisluonteisen historiallisen filmin henkilöhahmot voivat vaikuttaa koomillisilta".

"Det lönar sig egentligen inte att spilla många ord på Jäger Filmis senaste produkt", aloitti B-s (Greta Brotherus, Hufvudstadsbladet 23.9.1940). "Vi har aldrig förut sett en film så utan inre spänning som den om Simo Hurtta. Människor blir hängda och barn svälter ihjäl, kvinnor dör i pesten och bönder gör uppror, utan att det bekommer åskådaren ett spår. Alltsamman är tunt, långsamt och ointressant. Man tar god tid på sig innan man säger en helt vanlig replik, men man tar sats en lång stund också innan man talar i vrede eller slår handen i borden. [- -] Ingenting som händer är förberett, motiverat eller meningsfyllt, men ingenting kommer heller som överraskning."

"Mutta niukat teknilliset apukeinot ovat kaikesta päättäen jossakin määrin sitoneet hänen kätensä", pyrki S. S. (Salama Simonen, Uusi Suomi 30.9.1940) ymmärtämään ohjaajan työtä. "Simo Hurtan lavastus saa aitouden tunnun niissä kohtauksissa, jotka on otettu koskemattomassa luonnossa. Siellä kamerakin on tehnyt kaunista työtä, ja ohjaaja on hienosti ja hyvällä maulla selviytynyt eräästä elokuvan arimmista ja dramaattisimmista kohtauksista, Simo Hurtan venematkasta alastomien talonpoikaistyttöjen vetäessä hänen venettään koskien ohi. Mutta sitten tulemme sisäkuvauksiin, jotka antavat katsojalle ehdottomasti vaikutelman kulisseista. On kuin ne loihtisivat filmin paikotellen palaamaan 15-20 vuoden taakse. Saman vaikutelman antavat jäykät, amatööriteatterimaiset kohtaukset, jolloin henkilöt vain seisovat ja kuin lukevat ulkoa repliikkejään."

"Kyllin ehyt ei ole ohjaajan, Roland af Hällströmin, aikaansaannos", myönsi Erve (Orvo Kärkönen, Aamulehti 30.9.1940), samalla kun antoi tunnustusta: "Yleensä on käsikirjoitus laadittu uskottavasti ja ansiokkaastikin. [- -] Puvusto, lavastukset ja musiikki on toteutettu kustannuksia karttamatta ja esim. valokuvauksessa (K. Märska) on käytetty melko vaihtelevasti erilaisia kameratapoja. Kuvaus onkin onnistunutta, äänitys samoin. Yleisvaikutelma Simo Hurtasta jää näiltä puolin varsin myönteiseksi."

"Elokuvan jättämä kokonaisvaikutelma on ehjä ja mieliinpainuva", kiitti myös H-la (Savon Sanomat 30.9.1940), vaikka myönsikin, "että elokuvan joukkokohtauksissa on paljon teennäistä ja luonnottomalta vaikuttavaa jäykkyyttä". "Veikko Heinämiehen scenario ja ohjaajan ote muovaavat alkuosasta runsaine ja hajallisine tapahtumineen sarjan välähdyksiä, joilla ei ole elokuvallista yhtenäisyyttä, ei vauhtiakaan", arvosteli R. N. (Keskisuomalainen 17.10.1940), mutta päätyi kiitokseen: "Loppuosassa, missä draama kärjistyy, elokuva sitävastoin kohoaa voimaan ja tehoon, joka on meikäläisessä elokuvassa ennennäkemätöntä. Jos elokuva onkin pateettinen, ei se ole tieltä poissa tällaisen historiallisen elokuvan kyseessä ollessa."

"Santeri Karilo loi Simo Affleckista ulkonaisesti erittäin vakuuttavan ja voimakkaan kuvan", arvioi S. S. näyttelijätyötä. "Sensijaan Simo Hurtan sisäinen kehitys säälimättömän kovasta rajavoudista ja hurjastelijasta sovinnontekoon valmiiksi, oikeamieliseksi mieheksi jäi hieman hämäräksi. Aili Tikalla Irja Sormuisena oli ensimmäinen suuri pääosansa. Näyttelijättären elokuvadebyytti Paimen, piika ja emäntä -filmissä antoi kauniin lupauksen, jota herkästi tulkittu Irja Sormuinen vakuuttavasti täydensi. Elokuvan sankaritar ei tosin pääse sillä tavoin aktiiviseksi suoritukseksi kuin Eino Leinon draaman Irja Sormuinen, mutta Aili Tikka sai osastaan irti sen minkä siitä voi saada."

"Elokuvan kannattavana voimana on Santeri Karilo nimiosan esittäjänä", katsoi R. N. "Hänen suorituksessaan on voimaa ja väkevyyttä, väriä ja temperamenttia ja siksipä Simo Hurtan hahmo muovautuukin monumentaaliseksi. Teuvo Puro talonpoikaispäällikkö Nevalaisena on ehyt, joskin näyttämöllinen tyyppi, mutta se sopii hyvin elokuvankin puitteisiin ja Urho Somersalmen osasuoritus tulisena Sormuisena ansaitsee näyttämöllisyydestään huolimatta kiitosmaininnan."

- Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan