Erehtyneet sydämet
Inspiration (ruotsinkielinen nimi)
Kaipaus (työnimi)
Mistaken Hearts (englanninkielinen käännösnimi)
Coeurs égarés (ranskankielinen käännösnimi)
Herzen in Irrung (saksankielinen käännösnimi)
Finna-arvio
Erehtyneet sydämet
Eero Leväluomalta kesken jääneen ohjaustyön Erehtyneet sydämet (1944) saattoi päätökseen näyttelijä-ohjaaja Erkki Uotila. Sota-ajan Helsinkiin sijoittuvassa draamassa johtaja Limanka (Kalle Rouni) lähentelee sihteeriään Eila Kanervaa (Eija Karapää). Nainen läimäyttää miestä ja menettää paikkansa huikentelevaiselle Anni Siintolalle (Assi Raine), joka on valmis viihdyttämään pomonsa liiketuttavia. Monien vaikeuksien jälkeen Eila pääsee kuvanveistäjä Lauri Järven (Erkki Uotila) malliksi. Nuoret rakastuvat toisiinsa, mutta mustasukkainen Limanka sotkee heidän välinsä.
Tallennettuna:
Genre | ||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Ikäraja | ||||||||||||
7 |
||||||||||||
Näyttelijät | ||||||||||||
Kreditoimattomat näyttelijät
|
||||||||||||
Muut tekijät | ||||||||||||
Tuotantotiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Esitystiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Kuvauspaikat | ||||||||||||
|
||||||||||||
Kuvausaika | ||||||||||||
Syksy 1943 - talvi 1944 |
||||||||||||
Sisältöseloste | ||||||||||||
|
||||||||||||
Lehdistöarviot | ||||||||||||
"Fenno-Filmin valtteina ovat tähän saakka olleet jännitys- ja seikkailufilmit", muistutti S. S. (Salama Simonen, Uusi Suomi 13.4.1944) ja jatkoi: "Erehtyneet sydämet on kuitenkin jäänyt välipalaksi, jossa on paljon miellyttävää, mutta joka ei kokonaisuudessaan kohoa yhtiön aikaisempien elokuvien tasolle. Käsikirjoituksessa on kyllä runsaasti aineksia, on rakkautta ja romantiikkaa, jännitystä ja huumoria, siinä on moraalista opetusta ja silmällekin kaunista katseltavaa, mutta filmissä tämä kaikki tuntuu jonkinlaisena runsauden pulana, jonka käsittely on jäänyt pinnalliseksi ja sovinnaiseksi." "Käsikirjoituksen syytä ensi kädessä on", tähdensi P. Ta-vi (Paula Talaskivi, Helsingin Sanomat 14.4.1944), "ettei elokuva kohoa yhtiön aikaisempien tuotteiden tasolle. Siinä on liiaksi kaikkia mahdollisia aineksia, joita myöskään ohjaaja ei pysty hallitsemaan. Kokonaisuus jää pintapuoliseksi, lapselliselta vaikuttavaksi ajanvietekertomukseksi, joka ei etenkään meikäläisessä miljöössä vaikuta uskottavalta. Ansioksi filmille voi lukea sen, että pahimmat mauttomuudet on vältetty, etenkin loppupuolella on toiminnassa vauhtia ja huumoriakin paikoitellen sekä että näyttelijäsuoritukset ylimalkaan ovat tunnustettavaa työtä." "Tapahtumat jäävät pintapuolisiksi ja luonteenkuvaus kaavamaiseksi", arvioi myös O. V-hl (Olavi Vesterdahl, Aamulehti 11.4.1944), "elokuvasta puuttuu henki ja siksi se onkin pelkkä ajanvietefilmi, vieläpä sellaisenakin varsin helppohintainen". T. A.:n (Toini Aaltonen, Suomen Sosialidemokraatti 13.4.1944) mielestä se "puutteellisuuksiensa lukuisuudessa ja vississä kömpelyydessään tuo mieleen vähemmän onnistuneet kotoiset elokuvayrityksemme vuosikymmenen taaksepäin. Itse aihe jo vaikuttaa tältä ajankohdalta peräisin." "En luxuös iscenering, ett ljust ja läckert foto och en Valentin Vaalas virtuosa fingerfärdighet hade kanske lyckats få någonting ur det triviala uppslaget", pohti H. K. (Hans Kutter, Hufvudstadsbladet 14.4.1944), "men uppgiften översteg nog betydligt den debuterande regissörens krafter. Eero Leväluoma hade nog fått en viss fart och kläm på spektaklet, men personinstruktionen är ännu osäker, och han saknar även, som naturligt är, nödig teknisk skicklighet för att forma ut spelscenerna effektivt och elegant; filmens dramatiska episoder kunde ha gestaltats betydligt verkningsfullare än vad som nu blev fallet." "Erehtyneiden sydämien paras suoritus oli Erkki Uotilan kuvanveistäjä, hillitty, surumielinen, mutta miehekäs tyyppi", ilmaisi O. V-hl yleisen mielipiteen. "Erkki Uotila saavuttaa elokuvassa kauniin voiton kuvanveistäjänä, joka jää mieleen ehyenä, miellyttävänä, välittömänä suomalaisen elokuvan sankarina", kiitti S. S. O. V-hl tunnusti Eija Karapään kehittyvän filmi filmiltä, "mutta hänen olisi enemmän kiinnitettävä huomiota ilmaisukeinojensa monipuolistamiseen ja äänenkäyttönsä syventämiseen. Nyt hän jäi hieman valjuksi ja mitään sanomattomaksi, hänessä kaipaa itsenäisempää otetta filmien päätehtävissä." "Eija Karapää on kehittynyt kameran edessä yhä luontevammaksi", säesti P. Ta-vi, "hänessä on annos lisää naisellisuutta ja kaikesta päättäen hän on hyvällä kehityksen tiellä, mutta tarvitsee lujaa ohjaajakättä. Osa ei vain anna tilaisuutta erikoisemmin viehättävän kuvan luomiseen. Sitä paitsi ei kuvaaja Esko Töyrikään käsittele hänen kasvojaan oikein." Muista poikkeavaa näkemystä ajoi L. S. (Leo Schulgin, Ilta-Sanomat 13.4.1944): "Elokuvan vahvin puoli oli siinä esiintyvien uusien näyttelijöiden panos. Ennen muita on syytä mainita uusi tulokas Ulla Polviander, jolla esittäessään nuoren tytön ensihapuiluja elämänpolkunsa varrella, oli muutamia erittäin onnistuneita kohtauksia. Samoin Assi Raine toivotettakoon mielihyvin tervetulleeksi valkokankaalle onnistuneen konttorikanan osassaan." - Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan. |
||||||||||||
Taustaa | ||||||||||||
Erehtyneet sydämet oli Fenno-Filmin neljäs elokuva ja Eero Leväluoman toinen ohjaustyö sotilashupailun Varuskunnan "pikku" morsian (1943) jälkeen. Leväluoma jätti Erehtyneet sydämet kuitenkin kesken ja työn saattoi päätökseen miespääosan esittäjä Erkki Uotila. Eino Karille on alkuteksteissä annettu epiteetti elokuvausjohto. Leväluoma näytteli tärkeätä osaa Limangan apurina, mutta hänen nimeään ei mainita alkutekstien näyttelijäluettelossa. Fenno-Filmin toimitusjohtajan Theodor Lutsin puoliso Aksella Luts oli toinen käsikirjoittaja nimimerkillä Antti Metsalo. Käsikirjoitus pohjasi vapaasti Erik Dahlbergin alkuperäisaiheeseen. Aikaisemmat Dahlbergin käsikirjoituksiin perustuneet elokuvat olivat olleet Yövartija vain... (1940) ja Ballaadi (1944); myöhemmin tulivat vielä Rakkautensa uhri (1945) sekä Mä oksalla ylimmällä (1954). Ulkokuvia elokuvassa on vain muutama. Talviurheilukeskus Kuusilinnan näkymät kuvattiin Lahdessa. Sota-aikaan viittaa elokuvassa ainoastaan puukaasuttimen voimalla kulkeva pirssiauto sekä muutama katukuvassa näkyvä sotilas. Erehtyneet sydämet oli ensimmäinen Esko Töyrin kuvaama elokuva, joka nähtiin Helsingissä. Sitä ennen hän oli jo kuvannut Valo-Filmin elokuvan Minä jätän sinut, jonka valtakunnallinen esityskierros alkoi keväällä 1944, mutta ehti Helsinkiin vasta helmikuussa 1946. Televisiossa elokuva sai ensiesityksensä vasta 30.8.2013. Erehtyneiden sydämien yleisömenestys oli yhdeksän suurimman kaupungin teatteriesityskertojen mukaan laskien vuoden 1944 keskitasoa heikompi. Fenno-Filmin tuotannossa se oli ensimmäinen tappiollinen elokuva. Kansallisen audiovisuaalisen instituutin kokoelmissa ei ole Erehtyneiden sydämien käsikirjoitusta. - Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan. |
||||||||||||
Musiikki | ||||||||||||
1. Paso doble Säv. Gerhard Winkler Orkesteri (off), 4' 50". 2. Im Case Säv. Franz Grothe Orkesteri (off), 2' 43". Huomautuksia: Im Case -sävellyksen tiedot perustuvat Teoston merkintöihin. Taustamusiikissa on orkesterin esittäminä mm. Tauno Pylkkäsen säveltämät hidas valssi (off, levysoitin), 0' 40", ja tunnelmamusiikki (off), 2' 30". - Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan. |
||||||||||||
Tarkastustiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Tekniset tiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Kieli | ||||||||||||
suomi |