Kartanon naiset
Kvinnorna på Larsvik (ruotsinkielinen nimi)
Three Women (englanninkielinen nimi)
Les Femmes de Larsvik (ranskankielinen käännösnimi)
Die Frauen des Gutshofes (saksankielinen käännösnimi)
Finna-arvio
Kartanon naiset
Ilmari Unhon ohjaama ja käsikirjoittama draama Kartanon naiset (1944) pohjautuu Gund von Numers-Snellmanin romaaniin. Vuosiin 1939-1942 sijoittuvassa elokuvassa Larsvikin kartanon nuori emäntä Pia Barbara Björner (Hilkka Helinä) tulee jätetyksi, kun naapurikartano Lintulahden perillinen Rolf von Otter (Reino Häkälä) menee naimisiin rikkaan Inga Dietherin (Maininki Sippola) kanssa. Pia lähtee taiteilijaserkkunsa Ebba Björnerin (Salli Karuna) kanssa matkalle ja tutustuu kapteeni Jukka Kaplakseen (Joel Rinne), joka saa hylätyn naisen unohtamaan sydänsurunsa ja rinnalleen mukaan sota-ajan ponnisteluihin.
Tallennettuna:
Genre | ||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Ikäraja | ||||||||||||
7 |
||||||||||||
Näyttelijät | ||||||||||||
Kreditoimattomat näyttelijät
|
||||||||||||
Muut tekijät | ||||||||||||
Kreditoimattomat
|
||||||||||||
Tuotantotiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Esitystiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Kuvauspaikat | ||||||||||||
|
||||||||||||
Kuvausaika | ||||||||||||
26.7. - 8.11.1944 |
||||||||||||
Sisältöseloste | ||||||||||||
|
||||||||||||
Lehdistöarviot | ||||||||||||
Suomi-Filmin joulu-uutuus kohtasi hämmentyneen kritiikin. "Jokaista suomalaista katsojaa", aloitti P. Ta-vi (Paula Talaskivi, Helsingin Sanomat 3.1.1945), "johon viime vuosien tapaukset jollakin tavoin ovat päässeet koskemaan ja jolla on jokin määrä tuntehikkuutta, liikuttaa Kartanon naisissa yksi ja toinen kohta. Tämän elokuvan aihe ja tarkoitus myös tuntuu jokaisesta puoleensavetävän läheiseltä. Mutta itse filmin hermossa on jotakin tuiki teennäistä, pakotettua ja vaikeasti vastaanotettavaa. Sen pateettinen sävy lienee lähtöisin jo pohjana olevasta Gund von Numers-Snellmanin kirjasta, mutta käsikirjoitus ei sitä missään tapauksessa ole luontevoittanut. Myöskään ihmiskuvaus ei filmissä ole rikastunut, eikä huumorin hivenkään kerrontaa kevennä. Näin kokonaisuus jää ennen kaikkea ikäväksi. Se muistuttaa raskaudessaan läheisesti Suomi-Filmin Kirkastettua sydäntä, joka kyllä oli kaunis kuva, mutta jota katsomasta lähti helpotuksen huokauksin, kuin työn tehneenä." Samansuuntaisia olivat useimmat arvostelut. "Sen arvokkuudesta tuli ikävä ja vakavuudesta painostava", valitti Pikku-Jussi (Kansan Kuvalehti 1/1945). "Sen hyvät näyttelijäsuoritukset hukkuivat monessa tapauksessa teatraalisiin vuorosanoihin, joista punoutui kokonaisia saarnoja velvollisuudesta, isänmaan kutsusta heräämisestä uuteen elämään jne. [- -] Toinen seikka, joka heikensi filmin tehoa, oli huumorin täydellinen puuttuminen. Tuntuu siltä kuin meillä Suomessa [- -] oltaisiin ehdottomasti sitä mieltä, että huumori ja arvokkuus eivät sovi yhteen [- -]. Ja kuitenkin - miten paljon olisi vähäinenkin pisara kultaista huumoria kirkastanut koko elokuvan. Eihän kansamme ole toki kovissakaan koettelemuksissa menettänyt muutenkaan huumorinlahjaa." "Sen olisi pitänyt tulla julkisuuteen vähintäin pari vuotta sitten herättääkseen todellista vastakaikua", ajatteli T. A. (Toini Aaltonen, Suomen Sosialidemokraatti 29.12.1944) jo elokuvan aiheenvalinnasta. "Mikäli nämä kartanomiljöössä liikkuvat rikkaat naiset nyt herättävät meissä vastakaikua. Jos elokuvan tarkoituksena on kuvata suomalaisen naisen osuutta taisteluissamme, niin miksi valitaan kohteeksi juuri nämä suuren kartanon rikkaat naiset? He eivät ole kiinnostavia, eikä heidän uhrinsa tunnu miltään, sillä me kaikki tiedämme, että he ovat antaneet paljostaan, silloin kun sadat ja sadat maamme vähäosaisemman kansanryhmän naiset ovat uhranneet kaikkensa kärsien samalla puutetta, jopa nälkääkin." "Filmen om damerna på Larsvik har blivit lika falsk och förljugen som boken själv", teilasi H. K. (Hans Kutter, Hufvudstadsbladet 29.12.1944). "[- -] Detta allt är visserligen beklagligt, inte minst emedan just gedigenhet i arbetet varit Suomi-Filmis bästa firmamärke sedan snart ett årtionde. Men ännu värre är den brist på liv och sanning som präglar människoskildringen, hela det flåspatos som genombävar filmen i en tid då spelsättet går mot allt större knapphet och nerdämpning i fråga om uttrycksmedlen." Myönteistäkin sanottavaa löytyi. "Kartanon naiset on ennen muuta aihepiiriltään, mutta myös toteutukseltaan läheinen ja vaikuttava elokuva", tiivisti O. V-hl (Olavi Vesterdahl, Aamulehti 24.12.1944) arvionsa. "Filmin aatepohja on aito ja tosi ja parhaimmissa kohdissaan sen paatos nousee komeasti ja vaikuttavasti talvisodan hengessä, ei kuitenkaan yhtä tunnepitoisesti kuin Kirkastetussa sydämessä vuosi sitten. Tiettyä pateettisuutta ja paikoittaista pingottuneisuutta on havaittavissa. Mutta yleensä Unhon ohjaustyö on luistavaa ja siirtymisissä on rohkeutta ja mielikuvituksen voimaa. Suomalainen tuntu on kauttaaltaan elävä ja selvästi tajuttava." Näyttelijätyö sai tunnustusta myös muuten kielteisiltä kriitikoilta: "Näyttelijät ohjaaja on saanut pysymään kokonaisuuden sävyssä ja heidän osuutensa sinänsä ovat tunnustettavia", myönsi P. Ta-vi. "Hilkka Helinä, Salli Karuna, Ruth Snellman, Emma Väänänen ja Eine Laine sävyttivät kukin oman naistyyppinsä persoonallisin ottein", kiitti Pikku-Jussi. Hilkka Helinän naispääosa sai muita enemmän huomiota: "Pia Barbara Björner on Hilkka Helinän kieltämätön voitto", katsoi O. V-hl. "Hänessä on naisellista herkkyyttä ja aatelisnaisen rotua - hyvin hallittu ja tyylivarmasti toteutettu näyttelijäsuoritus." "Nuori näyttelijätär on selviytynyt kiitettävästi vaativasta tehtävästään", arvioi myös S. S. (Salama Simonen, Uusi Suomi 27.12.1944), "hänessä on persoonallisuutta, joka oikeuttaa odottamaan häneltä tulevaisuudessakin täysipainoista näyttelijätyötä." - Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan. |
||||||||||||
Taustaa | ||||||||||||
Kartanon naiset perustuu suomenruotsalaisen Gund von Numers-Snellmanin romaaniin Kvinnorna på Larsvik, joka ilmestyi ruotsiksi syksyllä 1942 ja seuraavana vuonna kahtenakin painoksena suomeksi. Ilmari Unho rajasi tarinan tapahtumat kesästä 1939 talveen 1941-42. Romaani alkaa keväästä 1939, kun Ebba Björner vielä vaeltaa Keski-Euroopassa, ja sisältää myös lyhyehkön katsauksen suvun historiaan 1600-luvulta lähtien. Elokuvan käsiohjelma kertoo virheellisesti tarinan alkavan kesällä 1940. Kuvaajana oli ensikertalainen Pentti Lintonen. Kuvaukset alkoivat heinäkuun lopussa, sodan vielä jatkuessa, ja päättyivät välirauhan jälkeen, marraskuun alussa 1944. Joukko käsikirjoitukseen sisällytettyjä, Karjalan evakuointiin talvisodan jälkeen sekä jatkosodan hyökkäysvaiheeseen liittyviä autenttisia kuvanäkymiä jätettiin lopullisesta elokuvasta pois, ja kolme käsikirjoituksen ryssä-sanaa poistettiin. Wilho Ilmarin etunimi on elokuvan alkuteksteissä muodossa Vilho ja Elle Hongiston etunimi on muodossa Ellen. Kartanon naisten ensi-ilta oli jouluna 1944. Vastoin yleistä suuntausta elokuvan yleisömenestys oli vakavasta aiheesta huolimatta yhdeksän suurimman kaupungin teatteriesityskertojen mukaan laskien vuoden neljänneksi paras. - Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan. |
||||||||||||
Musiikki | ||||||||||||
1. "Alkusoitto nro 1 Maestoso" Säv. ja sov. George de Godzinsky Orkesteri (off, alkutekstit), 2' 00". 2. "Sua lemmin kuin kukkaa kaunehinta perhonen lempii kultasiipi - -" Säv. George de Godzinsky, san. Ela (= Eine Laine) 1) Es. Joel Rinne, laulu ja kitara (100 %), 0' 35". 2) Es. Joel Rinne, kitara (playback, tunnistamaton kitaristi), 0' 30". 3) Es. Joel Rinne, laulu ja kitara (playback, kitarasäestys), 1' 00". 4) Es. Joel Rinne, piano (100 %), 0' 15". 3. Virsi 170 ("Jumala ompi linnamme - -") Säv. trad., san. Martin Luther, suom. Jacobus Petri Finno, muokannut Elias Lönnrot, sov. George de Godzinsky Urut (off, radio), 0' 25". 4. Pianomusiikki Säv. George de Godzinsky Es. Ruth Snellman, piano (playback, George de Godzinsky, piano), 0' 55". 5. Loppusoitto / "Musiikkinumero 20 A Moderato" Säv. ja sov. Godzinsky Orkesteri (off, lopputeksti), 2' 15". Huomautuksia: George de Godzinsky on antanut pianopartituuriaineistolleen tunnuksen opus 157. "Alkusoiton" aiheet toistuvat "Loppusoitossa". Taustamusiikissa on George de Godzinskyn säveltämä ja orkesterin esittämä (off) jakso, 0' 30", jossa yhtenä aiheena Sillanpään marssilaulu, säv. Aimo Mustonen, 0' 05". Ruth Snellman laulahtaa (100 %), 0' 05". - Toim. Juha Seitajärvi (2023) Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan. |
||||||||||||
Tarkastustiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Tekniset tiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Kieli | ||||||||||||
suomi |