Professori Masan yhteiskunnallinen aihe ja sen ajankohtaisuus pantiin arvosteluissa yleisesti merkille ja todettiin harvinaiseksi ilmiöksi suomalaisessa elokuvassa. R. af H. (Raoul af Hällström, Uusi Suomi 19.2.1950) katsoi Kassilan työn edustavan "aiheeltaan epäsovinnaista ja hieman yhteiskunnallisiakin ongelmia sivuavaa elokuvalaatua, jota on ilolla tervehdittävä", mutta kaipasi räiskyvämpää otetta: "Ohjaaja Kassila on paljon edistynyt sitten debyyttifilminsä Isäntä soittaa hanuria ja onhan hän nyt saanut tehdä pitkän harppauksen puskateatteriaiheesta reilusti arkipäiväiseen ja aitoon ympäristöön. Useat kohtaukset ovat kylläkin joustavasti ohjattuja, mutta vikana on, että asiat otetaan liian tärkeästi. Kimmoisuutta, iskevyyttä, poljentoa kaivataan."

Muutkin arvostelijat pitivät aihetta tärkeänä, mutta toteutusta "liian varovaisena" (P. Ta-vi eli Paula Talaskivi, Helsingin Sanomat 19.2.1950), "pehmeänä ja vaisuna" (E. T-la eli Eugen Terttula, Suomen Sosialidemokraatti 19.2.1950). "Ajankohtaisuutta filmissä siis on, mutta laimeanlaisesti ilmaistuna. Joka tapauksessa se merkitsee uutta ja tuoretta aihepiiriä suomalaiselle elokuvalle", tiivisti O. V-jä (Olavi Veistäjä, Aamulehti 31.12.1949). E. T-la ajatteli liian varovaisuuden "taittavan kärjen tarinalta", mutta jatkoi kiittäen: "Matti Kassila osoittaa tässä toisessa ohjaustyössään ilahduttavaa kehitystä, hänen suoritustaan voidaan pitää jopa kiitettävänä, kun otetaan huomioon, että aihe on niin vaikea ja epäkiitollinen, että vanhemmat, kaukaa viisaat filmimiehet tässä tapauksessa arvattavasti ovat kieltäytyneet kokeilemasta kepillä jäätä. Kassila on osin joutunut halkomaan raivaamattomia sarkoja tätä oikeastaan ensimmäistä 'ajatuksellista' suomalaista filmikomediaa tehdessään ja tehnyt sen niin ansiokkaasti, että siitä kannattaa ottaa oppiakin, kun vastaisuudessa käydään käsiksi samantapaiseen aiheeseen. [- -] Tarinan paikoittainen hienoinen epäselvyys, sumuisuus' lienee katsottava lähinnä monien käsikirjoituskokkien syyksi."

Työväenliikkeen toisen laidan lehdessä UGS (U. G. Seppänen, Vapaa Sana 21.2.1950) linjasi elokuvan ideologisen sisällön: "Olisi naiivia vaatia porvarilliselta filmituotannolta edistyksellistä yhteiskunnallista kannanottoa - luonnollisesti se asennoituu olevien olojen kannalta, silloin kun se joutuu kysymyksen asettamaan. Luonnollisesti se saattaa epäilyttävään valoon työväenluokan taistelupyrkimykset. Jos muuta kuvitellaan, ei ymmärretä, ettei nykyinen yhteiskunta voi asettua omia intressejään vastaan." Kokonaisarvionsa kirjoittaja tiivisti: "Aihe hyvä, ajatuksellinen käsittely sellainen kuin odottaa saattoi, filmillinen suoritus hyvinkin kiitoksen arvoinen."

"Kotimainen filmi työnantajan asialla", otsikoi Martti Savo (Modest Savtschenko, Työkansan Sanomat 23.2.1950) ja koki käsikirjoittajien pyrkimyksen objektiivisuuteen työnantajien "oikeamielisyydeksi", jonka mukaan "työläiset eivät saa lakkoilla, vaikka heillä olisi siihen oikeuskin. Lakkoilu kun on heidän mielestään epäisänmaallista, mutta sen sijaan palkkojen alentaminen ja ylihintojen kiskominen on vain rehellistä liiketoimintaa."

"Det var det raska tempot och det orädda handalaget man tyckte om i Matti Kassilas regi", tunnusti H. K. (Hans Kutter, Hufvudstadsbladet 20.2.1950). "Han arbetar redan, då han är som bäst, i riktig filmatisk stil och har gott sinne för materialbehandlingen, han har utan tvivel begåvning för att bli filmregissör, ett yrke som sedan länge tarvat nyrekrytering hos oss."

Näyttelijöistä pantiin merkille Ansa Ikosen "pirteys" moneen kertaan, Leo Riutun "naseva tyyppi" (E. T-la), Unto Salmisen "osuva tyyppi" (O. V-jä), mutta päähuomion vei toki Tauno Palo, joka "näyttelee tapansa mukaan oivallisesti ja älykkäästi" (O. V-jä). Palon tulkinta nimiosasta koettiin sekä "herkullisena" (E. T-la) että "moniulotteisena" (UGS) luonnekuvana.

- Suomen kansallisfilmografia 4:n (1992) mukaan.