Tuhlaajapoika
Den Förlorade sonen (ruotsinkielinen nimi)
The Prodigal Son (englanninkielinen nimi)
Le Fils Prodigue (ranskankielinen nimi)
Den Fortapte sønnen (norjankielinen nimi)
Sadoptio (työnimi)
Vuosien varjo (työnimi)
Der Verlorene Sohn (saksankielinen nimi)
Finna-arvio
Tuhlaajapoika
Veikko Aaltosen ohjaama ja Iiro Küttnerin käsikirjoittama Tuhlaajapoika (1992) kertoo pikkurikollisesta, Esa Koskenrannasta (Hannu Kivioja), joka vankilasta vapauduttuaan ajautuu työtä vailla pahoinpitelemään ihmisiä rahasta. Sadomasokistinen psykiatri Lindström (Esko Salminen) hankkiutuu Esan vakioasiakkaaksi ja yrittää kietoa hänet tiiviisti omaan maailmaansa.
Tallennettuna:
Genre | ||||||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Ikäraja | ||||||||||||||||
K16 |
||||||||||||||||
Näyttelijät | ||||||||||||||||
Kreditoimattomat näyttelijät
Avustajat
|
||||||||||||||||
Muut tekijät | ||||||||||||||||
Kreditoimattomat
|
||||||||||||||||
Tuotantotiedot | ||||||||||||||||
|
||||||||||||||||
Esitystiedot | ||||||||||||||||
|
||||||||||||||||
Kuvauspaikat | ||||||||||||||||
|
||||||||||||||||
Kuvausaika | ||||||||||||||||
6.4. - 19.5.1992 - Suomen kansallisfilmografia 11:n (2004) mukaan. |
||||||||||||||||
Sisältöseloste | ||||||||||||||||
|
||||||||||||||||
Lehdistöarviot | ||||||||||||||||
"Tuhlaajapojan valttikortti on, että se on kaikkea vähän mutta ei mitään liikaa", eritteli Helena Ylänen (Helsingin Sanomat 31.10.1992). "Elokuva säilyttää loppuun asti humoristisen perusvireen. Mukaan syötetään vankilaa lähellä olevien ihmisten tragiikkaa ja seksuaalisten perversioiden vähän surullisia ja vähän pelottavia aineksia. Vauhtiin päästyään Tuhlaajapoika on päällisin puolin jännäri, mutta Aaltonen ei jätä sitä hetkeksikään pelkästään jännäriaineksen varaan, jolloin heikot kohdat saattaisivat paljastua. Elokuvan todellinen mielenkiinto ja jännitys on koko ajan henkilökuvissa ja ihmisten vuorovaikutuksessa." "Tuhlaajapojan käsikirjoitus on lahjakkaimpia, mitä suomalaisessa elokuvassa on koskaan päässyt kuvattavaksi", ylisti Velipekka Makkonen (Tiedonantaja 44/1992). "Mutta eteenpäin sitä on jalostanut Veikko Aaltosen tapaisen kyvyn ohjaustyö. Elokuva kertoo olennaisia asioita ihmisen psyykkisestä ja moraalisesta kehityksestä. Se yhdistää hämmästyttävällä tavalla psykoanalyyttisen teorian maan- ja elämänläheiseen käytäntöön kummankaan puolen kärsimättä pilkunkaan vertaa. Elokuva ei ole teorian kuvitusta, ja sen ylärakenne pysyy puhtaana elämän kolhuista huolimatta." "On tavallaan surullista, että Küttnerin sinänsä lupaava käsikirjoitus on leivottu Villealfa-muotissa eräänlaiseksi hard core -Kaurismäeksi", valitteli Matti Apunen (Aamulehti 31.10.1992). "Tietyllä tapaa Tuhlaajapoika on Ariel, johon on liitetty mukaan se mihin Kaurismäki ei kepilläkään kajoa: seksi. [- -] Perimmiltään Tuhlaajapoika on kiusallisen romanttinen elokuva: sen mukaan elämä voi näyttää törkykasalta, mutta ei onnistu tukahduttamaan rakkaudenkaipuuta. Finaalikierroksilla juhlii vilpittömyys ja kyyniset huomiot hyväksikäytöstä katoavat utuna ilmaan." "Hannu Kivioja yhdistää pääosassa, Esan roolissa, taitavasti hyväntahtoisuuden, ilkeyden ja tyhmyyden", kirjoitti Olavi Similä (Lauttasaari 7.11.1992). "Yhden uransa parhaista elokuvarooleista tekevän Esko Salmisen tulkitsema psykiatri on kuitenkin se henkilö, jonka varaan Tuhlaajapojan kolkko viehätysvoima pitkälti rakentuu. Salminen jäsentää mestarillisesti psykiatrinsa persoonan kaksijakoisuuden. Niinikään vahvan roolityön tekevän Leea Klemolan suoritusta haittaa hänen esittämänsä naishahmon persoonaton klisheisyys." Pekka Eronen (Aamulehti 13.3.1995) huomautti vuoden 1995 televisioesityksen yhteydessä sadomasokismin olleen Tuhlaajapojan ensi-illan aikoihin "sopivasti tapetilla. Niittiä ja nahkaa lanseerattiin trendipalstoilla kuin teryleeniä takavuosina. Nyt nähtynä Tuhlaajapoika on pettymys. Paperilta maiskahtavia, selitteleviä repliikkejä laususkellaan liikaa. Esan hellimä lemmikkikärpänen, maailman ihanuuden paljastavat silmälasit ja seinän van Gogh -juliste tyrkyttävät symboliikkaansa turhan innokkaasti." - Suomen kansallisfilmografia 11:n (2004) mukaan. |
||||||||||||||||
Taustaa | ||||||||||||||||
Tuhlaajapoika oli Veikko Aaltosen toinen pitkä elokuva Tilinteon (1987) jälkeen. Se perustui Iiro Küttnerin käsikirjoitukseen, joka oli päässyt epäviralliselle kakkossijalle Suomen elokuvasäätiön käsikirjoituskilpailussa - tämän "Käsikirjoitus-Finlandian" oli voittanut Juha Lehtovuoren niin ikään 1992 elokuvaensi-iltansa saanut Veturimiehet heiluttaa. Monet ohjaajat olivat kiinnostuneita Küttnerin käsikirjoituksesta, kunnes teksti löysi oikean ohjaajansa: "Monet ohjaajat olivat sitä mieltä", Küttner kertoi, "että tosi rankka juttu, nyt pannaan veri roiskumaan. Veikko oli ainoa, joka naureskeli ja oli kiinnostunut käsikirjoituksen sisään rakennetusta komiikasta." (Ylioppilaslehti 2.12.1993). "Olen törmännyt kerran Esaan", Küttner selvitti taustaa ja tarkoituksiaan. "Kävelin steissillä, kun yksi kundi tuli pummaamaan röökiä ja tarjoamaan rökitystä maksusta. Turpaanveto olisi maksanut kuulemma viisikymppiä. Tietysti elokuvaan yhdistyy paljon muitakin asioita. Oikeat sadomasokistit nauravat varmaan kumiseen hihaansa elokuvan nähdessään, mutta ei S/M sen varsinainen teema olekaan. Elokuvassa on kysymys siitä, että jos et itse uskalla elämältäsi mitään haluta, aina löytyy joku, joka haluaa puolestasi. Ja luoja sinua silloin auttakoon." (Ilta-Sanomat 29.10.1992). Ohjaaja Veikko Aaltosen mukaan väkivallan näyttämisen minimointi oli peruslähtökohta toteutukselle: "Ne kohtaukset mietittiin siten, että sadomasokististen aktien kuvaaminen aiheuttaisi torjuntaa tai vaikuttaisivat naurettavilta. Väkivallan ja sadomasokismin piti toimiakseen olla mahdollisimman tehokasta mutta viitteellistä. [- -] Kaikkeen seksuaalisuuteen liittyy valta ja kaikkiin valtasuhteisiin seksuaalisuus. Elokuvieni insestiset tai homoseksuaaliset suhteet eivät ainakaan itselleni ole millään lailla olennaisia asioita. Olennaista on sen sijaan se, että vallan ja auktoriteetin kohteen välille liittyy myös seksuaalinen suhde: totaalinen alistaminen merkitsee alistamista myös seksuaalisuuden alueella." (Filmihullu 5/1993). Esko Salminen oli keväällä 1992 kiinni suurisuuntaisen tv-sarjan Tuntemattomalle Jumalalle kuvauksissa ja epäröi ottaa vastaan psykiatri Lindströmin roolia. Välillä rooliin harkittiin myös Hannu Lauria, kunnes Lindströmin osuuksien kuvaukset järjestyivät viikonlopuiksi ja Salminen saatiin mukaan. Elokuvan työnimistä "Vuosien varjo" oli tuottaja Aki Kaurismäen ehdotus - lopullinen nimi keksittiin vasta kuvauksien jälkeen. Valmiista elokuvasta jätettiin pois muutamia kuvattuja, taustoja selittäviä kohtauksia: Aden vankilalomat sekä Esan kohtaukset Makkosen pikkuveljen ja tämän tyttöystävän kanssa. Tuhlaajapoika toi tekijöilleen neljä Jussi-patsasta ja lukuisia ulkomaisia palkintoja. Esko Salmiselle Jussi-tunnustus oli hänen uransa ensimmäinen. Hannu Kiviojalle (s. 1963) Tuhlaajapoika merkitsi ensimmäistä pääosaa elokuvassa. Rauni Mollberg oli löytänyt hänet Tuntemattoman sotilaan (1985) Riitaojan rooliin aikana, jolloin hän pyrki opiskelemaan dramaturgiaa Teatterikorkeakouluun. Kaksi vuotta myöhemmin Kivioja pääsi Teatterikorkeakoulun näyttelijälinjalle ja valmistuttuaan vaikutti mm. Q-teatterin perustajajäsenenä ja näyttelijänä. Aaltosen yhteistyö Iiro Küttnerin ja Hannu Kiviojan kanssa jatkui myös hänen seuraavassa elokuvassaan Isä meidän (1993). - Suomen kansallisfilmografia 11:n (2004) mukaan. |
||||||||||||||||
Musiikki | ||||||||||||||||
1. Alkumusiikki Säv. ja sov. Mauri Sumén Studio-orkesteri (off, alkutekstit), 1' 50". 2. Rakkauden talossa Säv. Ahti Marja-Aho - Hannu Nurmio, san. Hannu Nurmio Tuomari Nurmio, laulu, ja orkesteri (off, kasettinauhuri), 0' 35". Levytys: Tuomari Nurmio; Johanna JHN 3005, 1982 (uusintapainos Love Records LXCD 622, 1998). 3. Läksin minä kesäyönä käymään Säv. trad., sov. Paavo Perttula Es. Hannu Kivioja, piano (playback / Paavo Perttula), 1' 35". 4. Loppumusiikki Säv. ja sov. Mauri Sumén Studio-orkesteri (off, lopputekstit), 2' 00". - Suomen kansallisfilmografia 11:n (2004) mukaan. |
||||||||||||||||
Kiitokset | ||||||||||||||||
Charlie Ron, Tapio Lampinen, Jouni Kosenius, Asta Parikka, Timo Lepistö, Jorma Koponen, Jukka Anttonen, Timo Aarniala, Helsingin Keskusvankila, Irene Litmanen, Seppo Hämäläinen, Dipoli, Timo Muttonen, Kaakonkulman elokuva-avustajat, Seppo Pukki, Lasse Lind, Pia Harmanen, Kahvila Kotilounas, SNL Elevkåren, Pertti Mutanen, Ryhmäteatteri, Jouni Kuusimäki, Jukka Mikkonen, Nyssenaalit ry, Pertti Pöllänen, Sairaala Mehiläinen, Terttu Rusk, Oratop, Helsingin Keskusoptiikka, Leijona, Dekadenz, Korukolmio, Wolford, City-Sokos Helsinki, Seppälä, Gemine, Plaza Real |
||||||||||||||||
Tarkastustiedot | ||||||||||||||||
|
||||||||||||||||
Tekniset tiedot | ||||||||||||||||
|