Juha
Vildmarkens brud (ruotsinkielinen nimi Ruotsissa)
Finna-arvio
Juha
Nyrki Tapiovaaran ohjaama Juha (1937) on ensimmäinen Suomessa tehty elokuvasovitus Juhani Ahon samannimisestä romaanista (muut 1956 ja 1999). Mauritz Stillerin Ruotsissa ohjaama Johan / Juha sai ensi-iltansa 1921. Pohjoiseen Itä-Suomeen sijoittuvassa tarinassa talollisen Juhan (Hannes Närhi) nuori emäntä Marja (Irma Seikkula) on onneton intohimottomassa avioliitossaan, eikä anopiltakaan (Ida Kuusela) heru vähääkään myötätuntoa. Taloon ilmestyvä karjalainen kauppamies Shemeikka (Walle Saikko) saa liehittelyllään Marjan pauloihinsa.
Tallennettuna:
Genre | ||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Ikäraja | ||||||||||||
S |
||||||||||||
Näyttelijät | ||||||||||||
Kreditoimattomat näyttelijät
Muut esiintyjät
|
||||||||||||
Muut tekijät | ||||||||||||
Sähkö- ja valaistusjärjestelyt studio-jaksoissa: Elektro-Sähkön asiantuntijoita
Sähkö- ja valaistusjärjestelyt studio-jaksoissa: Elektro-Sähkön asiantuntijoitaHae aiheistaKreditoimattomat
Kokoonpanot
|
||||||||||||
Tuotantotiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Esitystiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Kuvauspaikat | ||||||||||||
|
||||||||||||
Kuvausaika | ||||||||||||
Heinäkuun puoliväli - elokuu 1936, marraskuun - joulukuun vaihde 1936 (ulkokuvat), syksy 1936 - tammikuun alku 1937 (studio) - Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan |
||||||||||||
Sisältöseloste | ||||||||||||
|
||||||||||||
Lehdistöarviot | ||||||||||||
Nyrki Tapiovaaran esikoisohjaus kohtasi varauksellisen kiittävän kritiikin. "Empimättä voi sanoa, että Juha puhtaasti elokuvanäkemyksenä on taiteellisin kaikista nuoren filmitaiteemme tähänastisista tuotteista", arvioi V. R-s (Vappu Roos, Ilta-Sanomat 26.1.1937) eikä ylistäviäkään lausuntoja puuttunut. "Enää ei tarvitse puhua edistysaskelesta kotimaisen filmituotannon alalla", kirjoitti Aa (Aino Aurela, Elokuva-Aitta 3/1937), vaan voidaan jo puhua saavutuksesta ja taidefilmistä kansainvälisten mittojen mukaan. Meilläkin on saatu aikaan filmi, joka todella on filmiä, jossa kuvat puhuvat vaikuttavalla tavalla." "Tvärtom kan vi här första gången glädja oss om en filmskapelse av verkligt internationellt mått", ajatteli myös P-d (Ralf Parland, Svenska Pressen 26.1.1937). "Denna film kan visas var som helst och bli förstådd och uppskattad trots sin absolut hembundna karaktär. Dess tekniska och framför allt konstnärliga kvalifikationer garantera dess allmängiltighet." Forum-lehden A. H. K. (1/1937) näki Juhan "suomalaisen elokuvan täysosumana, joka tekee oikeutta romaanin hengelle elokuvalle ominaisin ilmaisumuodoin ja puittein". "En inhemsk märkesfilm", otsikoi H. K. (Hans Kutter, Hufvudstadsbladet 25.1.1937) ja punnitsi kokonaisuutta: "Förvisso finns det fel att peka på i Juha. I en del psykologiskt avgörande scener hade man önskat sig intimare och mer dramatiskt accentuerade kamerainställningar, varigenom en del av interiörupptagningarna säkerligen blivit mindre monotona. Dock, som helhet övertygade Juha en mer än någon tidigare inhemsk film om de möjligheter vi på detta område äga." Monet kaipasivat käsittelyyn lisää draamaa ja "verenkäyntiä" (Esko, Satakunnan Kansa 14.3.1937). Uuden Suomen Y. (25.1.1937) näki Juhan voiman "ennenkaikkea sen tunnelmassa" ja odotti "tapahtumien kehityksen rytmillisempää käsittelyä": "Nyt tuntuu siltä, kuin draamallisia nousukohtia ei olisi käytetty tarpeellisesti hyväksi ja niin on elokuvakertomus virittynyt hieman liian tasaisen juohevaksi. Jos tahtoisi edelleen viitata maiseman tarjoamiin vertauskohtiin, voisi sanoa, että Juhassa on filminä enemmän erämaajärven autiutta kuin erämaan rajun kosken kuohua. Ja kuitenkin aihe sinänsä vaatisi juuri rajujen purkautumien ja tunnekuohujen tehostamista." "Vauhti on paikoin aivan liiaksi laahaava", arvosteli R. (Ajan Suunta 25.1.1937), "draamallisen jännityksen momentit jäävät laimeiksi ja usein uhkaa yksitoikkoisuuden vaara, kun ohjaaja on tahtonut syventyä enemmän tunnelmaan kuin tapahtumien vyöryvään kehitykseen." "Filmiyhtiön valokuvaukseen vasiten erikoistuneet päämiehet", kirjoitti puolestaan -rk- (Orvo Kärkönen, Aamulehti 27.1.1937), "eivät ole malttaneet hillitä fotografista rakkauttaan, josta syystä Juhassa maisemakuvalla on liian suuri osuus, niin että lyyrillinen ja eepillinen kuva on hallitsevampana kuin draamallinen." Jyrkimmin kriittinen oli I. U. (Karjalan Suunta 26.1.1937): "Juhani Ahon mestariromaanin siirtäminen valkokankaalle on vain valokuvauksellisesti voitto, muussa suhteessa jättää uusi elokuva huomattavasti toivomisen varaa. Ennen kaikkea voidaan sanoa käsikirjoituksesta, että se ei vastaa draamalle asetettavia vaatimuksia. Syntyvät ristiriidat ovat, hyvästä aiheesta huolimatta, liian heikkoja, liian mietoja. Elokuva tahtoo hajaantua sarjaksi kuvia, jotka liittyvät toisiinsa vain aivan kuin pakosta, sen vuoksi että päästäisiin loppuratkaisuun. Henkien ja sielujen taistelua ei pääse syntymään ja elokuvan lopussa katsoja aivan säikähtää: kas, tämä loppui nyt!" Jos I. U. havaitsi ohjauksessa "joitakin myönteisiäkin puolia", niin toisella laidalla H. K. oli yksiselitteinen: "Nyrki Tapiovaaras regi är mycket intelligent och skicklig." Kuvausta ylistettiin myös useimmissa varauksellisissa arvioissa. "Valokuvaus täyttääkin Juhassa siinä määrin katsojan odotukset, että herrojen B. Soldanin ja O. Gunnarin työn uskaltanee nimetä tähän asti parhaaksi meikäläiseksi kuvaustyöksi. Tämä koskee ennen muuta luonnonkuvausta." (-rk-). "Näitä luonnon tarjoamia mahdollisuuksia ovat valokuvaajat [- -] käyttäneet todellisella taiteellisella asiantuntemuksella hyväkseen. Mutta he eivät ole siirtäneet vain ulkonaisen luonnon näkymiä taiteellisesti tehostettuina filminauhalle, he ovat myös sisäkuvissa päässeet yllättäviin tuloksiin." (Y.) "Juhassa on myös ensimmäisen kerran maamme luonto tuotu filmiin elimelliseksi osaksi eikä vain tapahtumien taustaksi", tähdensi Aa. "Mitä tämän tarinan harvapuheiset henkilöt jättävät sanomatta, sen sanovat maisemat omalla mahtavalla kielellään, taikka sen sanovat oven suuhun heitetyt kontti ja pyssy tai sen ilmaisee tienoheen jäänyt huivi..." Niin ikään E. O. (Ylioppilaslehti 1/1937) kiinnitti päähuomionsa "erikoisen kauniiseen valokuvaukseen, jossa suomalaiset korpimaisemat kaikessa koskemattomassa kauneudessaan on kuvattu taidolla, joka osoittaa tekijäinsä suuren kokeneisuuden ja taituruuden [- -]. Sisäkuvista voidaan sanoa samaa kuin ulkokuvauksestakin - hillittyjä, osaksi oikein taiteellisia valöörejä, laveita, maalauksellisia valo- ja varjopintoja. Lisäksi on onnistuneella kuvasymboliikalla elävöitetty tapahtumien kehitykselle oleellisia seikkoja." Näyttelijätyö koettiin epätasaisena. Hannes Närhi sai kiitosta mutta myös moitteita teatterisidonnaisuudesta sekä "jollakin tavoin kirjallisesta ja pateettisesti soivasta puheestaan" (Y.). Walle Saikkoa pidettiin ulkoisesti soveliaana Shemeikkana, mutta hänen näyttelijäkykynsä arvioitiin riittämättömiksi. Sitä vastoin Irma Seikkula sai yksimielistä kiitosta: "Hän on todellinen löytö suomalaiselle filmille, josta on syytä olla kiitollinen Nyrki Tapiovaaralle", onnitteli Aa. "Mikä herkkyys, mikä luonnonlapsen sulo säteileekään tämän nuoren tytön kasvoilta ja koko olemuksesta. Hän ei ilmaise tunteitaan ja mielialojaan vain pehmeällä, taipuisalla äänellään ja ilmeikkäillä kasvoillaan: hän osaa puhua myös ruumiillaan." "Irma Seikkula on todellinen helmilöytö suomalaiselle elokuvalle", säesti E. O. "Hänen herkkäeleiset kasvonsa, jotka kykenevät tulkitsemaan tunnevaihtelua lihaksenkaan värähtämättä, hänen sielukkaat silmänsä, jotka ottavat katsojan valtaansa heti, hänen joustava vartalonsa ja plastilliset liikkeensä, joita hän käyttää vaivattomasti ja harmoonisesti, ovat ensi luokan elokuvanäyttelijättären kadehdittavia avuja [- -]." Kevään 1992 tv-esityksen yhteydessä varauksia ei enää esiintynyt: Juha todettiin kestäväksi, yhä ajankohtaiseksi, "todelliseksi eläväksi klassikoksi" (Pertti Lumirae, Demari 9.4.1992). "Tapiovaara saa yllättävän paljon irti kliseiden varjostamasta lähtöasetelmasta", kirjoitti Harri Moilanen (Kansan Uutiset 9.4.1992). "Nykypäivän näkökulmasta elokuva tuntuu monien teemojensa puolesta hämmästyttävän tuoreelta. Eräs selitys on tietysti se, että problematiikka on monessa mielessä ajatonta. Miehen ja naisen suhde, eroottinen kaipaus, itsekeskeisyyden ja nöyryytyksen salakarit kuuluvat edelleen väistämättömänä osana useimpien elämään." - Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan. |
||||||||||||
Taustaa | ||||||||||||
Antti Aho kirjaa isänsä Juhani Ahon romaanin Juha (1911) syntyhistorian seuraavasti: "Keväällä 1907 piti Ahon vaimoineen lähteä Roomaan. Jostakin syystä ei Ahon matkasta tullut mitään. Venny-rouva matkusti yksin. Hän oleskeli osaksi Roomassa, osaksi Firenzessä, maalaten ahkerasti. Hän seurusteli ruotsalaisten ystävättäriensä, mm. Ellen Keyn kanssa, joka opetti hänelle englantia Villa Borghesen ihanassa puistossa. Nyt sattui niin, että eräs Vennyn taiteilijaystävistä, sanokaamme häntä vaikka Anna-rouvaksi, rakastui tulisesti erääseen Italian-juutalaiseen, jolla oli komea kartano Sisilian saarella. Mies oli muhkea, oikea hurmuri. Anna, jossa myös oli juutalaista verta, joutui kahden tulen väliin. Jäädäkö vai palatako Pohjolaan miehensä luo? Hädissään hän turvautui Vennyn apuun. Sähkötti Firenzeen, vaati Vennyä turvakseen. Venny tulikin, puhui Annalle järkeä, toi hänet pois. Molemmat palasivat kotiin. Juttu loppui sillä kertaa siihen. Draama jatkui kyllä myöhemmin, mutta se ei enää kuulu tähän. Pääasia on, että Venny kertoi seikkailusta miehelleen. Aho sanoi: se oli veri joka veti. Se oli se virike, joka pani hänen mielikuvituksensa liikkeelle ja josta sitten, neljä vuotta myöhemmin, syntyi Juha. Siinä tuo romanttinen naisen ryöstö oli sijoitettu rajakarjalaiseen ympäristöön. Mutta tositapauksen pääkohdat ovat ennallaan: 'rajan' takaa tuleva hurmuri (Shemeikka), 'ryöstää' nuoren vaimon ja vie hänet kartanoonsa', josta nainen sitten monen mutkan jälkeen pääsee palaamaan 'Pohjolaan', omille kotikonnuilleen. Juhan ilmestyttyä oli Aho selostanut Ilmari Kiannolle teoksen tekotapaa. Kianto sanoo vastauksessaan 25.4.1911: ...'mieltäkiinnittävintä oli kuulla, että saitte avioaiheenne todellisuudesta. Sitä enemmän minua harmittaa, että hahmottelitte Vienan Karjalan ja Uhtuan lainkaan niihin sielullisiin elämyksiin.' Vienan-Karjalaisten taholta nousikin lehdistössä oikein vastalauseitten myrsky. He eivät oivaltaneet, ettei Ahon tarkoitus suinkaan ollut kansatieteellinen; häntähän inspiroi yksinomaan psykologinen ongelma, jolle hän ei löytänyt sopivampaa lavastusta kuin Pohjois-Suomen korpimaisemat." Romaanin tapahtumat sijoittuvat lähinnä 1700-luvulle, mahdollisesti vuosisadan loppuun. Asetelmassa on myös jälkiä vanhasta puolankalaisesta kansantarinasta Askankylän kaunis Kaarina, jota on viime vuosiin asti esitetty paikallisissa kesäteattereissa. Juha on muutettu elokuvaksi kaikkiaan neljästi: mykkäversion ohjasi Mauritz Stiller vuonna 1921 Ruotsissa, päätehtävissä Mathias Taube, Jenny Hasselqvist ja Urho Somersalmi, mustavalkoisen ääniversion 1937 Nyrki Tapiovaara, värillisen, anamorfisen Agascope-version 1956 Toivo Särkkä ja mustavalkoisen, tehosteäänien ja musiikin tukeman mykkäelokuvan 1999 Aki Kaurismäki. Särkällä Juhaa esitti Eino Kaipainen, Marjaa Elina Pohjanpää ja Shemeikkaa Veikko Uusimäki, Kaurismäen version rooleissa olivat Sakari Kuosmanen, Kati Outinen ja André Wilms. Vuoden 1937 Juhan tuotti Aho & Soldan, jonka yhtiömiehiä olivat Juhani Ahon pojat Heikki Aho ja Björn Soldan ja joka oli aloittanut toimintansa dokumenttielokuvien valmistamona vuonna 1925. Toiminimi jatkoi työtään 1960-luvun alkuun saakka, mutta Juha jäi sen ainoaksi pitkäksi näytelmäelokuvaksi. Kun Svensk Filmindustri suunnitteli vuoden 1936 alkukuukausina romaanin uudelleenfilmausta, Aho & Soldanin yhtiömiehet eivät halunneet luovuttaa oikeuksia Ruotsiin, vaan päättivät tehdä elokuvan itse. Ohjaustyötä tarjottiin aluksi Valentin Vaalalle, veljesten vanhalle yhteistyökumppanille, joka Suomi-Filmiin vakinaisesti kiinnitettynä ei halunnut ottaa työtä vastaan. Tehtävä uskottiin tämän jälkeen Nyrki Tapiovaaralle (1911-1940), joka 1930-luvun vuosina oli jo ehtinyt saada nimeä Tulenkantajien aktiivijäsenenä, teatteriohjaajana sekä teräväkynäisenä elokuvakriitikkona ja johon veljekset olivat tutustuneet Projektio-elokuvakerhossa. Juha oli Tapiovaaran ensimmäinen elokuvaohjaus. Nimiosan esittäjäksi kiinnitettiin Hannes Närhi Turun Teatterista ja Marjaksi Irma Seikkula Kotkan Näyttämöltä, toisena vaihtoehtona mm. Elvi Sinervo. Seikkula oli ensikertalainen kameran edessä, Närhi oli esiintynyt jo viidessä elokuvassa vuosina 1925-32. Shemeikaksi löydettiin teologian opiskelija Vladimir Sajkovic, jonka äidinkieli oli venäjä ja joka 1929 oli ollut avustajana Valentin Vaalan sekä luokkatoverinsa Teuvo Tulion elokuvissa Mustat silmät ja Mustalaishurmaaja. Elokuvaa varten hänelle annettiin taiteilijanimi Walle Saikko. Juhan äitinä nähty Ida Kuusela sekä Kaisaa esittänyt Hilma Vainikainen olivat niin ikään amatöörejä ja jälkimmäinen työskennellyt vuosikymmenet Juhani Ahon perheen palvelijana. Viljo Meriheinä toimi myöhemmin mm. Suomen Filmiteollisuuden laboratoriopäällikkönä. Elokuvan avustajat olivat syntyperäisiä kuusamolaisia, karjalaisia ja Helsingin emigranttivenäläisiä. Aho & Soldanin Juhaa ei ole sidottu mihinkään tarkkaan ajankohtaan. Rakennustyyli viittaa 1800-lukuun ja talon karja on ayrshirerotua, jota tuotiin Suomeen vasta vuodesta 1845 alkaen. Talvikuvat otettiin Suojärvellä ja kesäkuvat Kuusamossa. Juhan taloksi sopiva pihapiiri löydettiin Pyhäjärven rannalta - Juholan rakennusryhmää tarvitsi vain täydentää yhdellä pari sataa vuotta vanhalla aitalla. Myös sisäkuvat otettiin suurimmaksi osaksi Kuusamossa. Kuvauksessa tarvittava rekvisiitta kerättiin eri puolilta pitäjää. Näyttelijöiden asuja hankittiin mm. Helsingin kaupunkilähetyksen "Murukokoelmasta" (muokattavat asupohjat), Kotilieden Aitasta (Marjan kirjottu esiliina), Kotitaide Oy:stä (soljet ja muut helyt) sekä Kotiteollisuus Pirtti Oy:stä (virsut ja lipokkaat). Eräät sisäkohtaukset tehtiin Kluuvikadun studiossa. Joissakin Juhan talon pihapiirin kuvissa näkyy osa kameran vastavalosuojaa. Ulkokuvaukset alkoivat heinäkuun puolivälissä ja kestivät kahdeksan viikon ajan. Ennen Kuusamoon lähtöä olivat pääosien esittäjät harjoitelleet roolejaan kuuden viikon ajan. Naamiointia elokuvassa käytti ainoastaan Ida Kuusela, ja hänkin vain tehdäkseen ihonsa karkean näköiseksi. Tarvittavat peruukit tilattiin Hannes Kuokkaselta. Elokuvalle kertyi pituutta 101 minuuttia. Osa kuvatusta materiaalista jätettiin leikkausvaiheessa pois, mm. molemmat tervamiehiin liittyvät jaksot. Leikkauksen viime vaiheessa Aho & Soldanin laboratoriossa 27.12.1936 syttynyt tulipalo tuhosi osan materiaalia, joukossa noin 200 metriä kuvanegatiivia. Eräiden tietojen mukaan tulipalossa tuhoutui elokuvan loppujaksoa, joka jouduttiin sommittelemaan leikkauspoistoista uudelleen, lehtiuutisten mukaan taas tuhoutuivat joulupäivänä otetut sisäkuvat eli jakso, missä kesätytöt ovat tapaamassa Marjaa kalamajalla. Jakso kuvattiin studiossa uudelleen. Tulipalo myöhästytti tammikuun 3. päiväksi 1937 sovittua ensi-iltaa kolmella viikolla. Tulen irtipääsyn viralliseksi syyksi ilmoitettiin sähköjohdot. Elokuvan yleisömenestys oli teatteriesityskertojen mukaan laskien vuoden kolmanneksi heikoin. Ensiesitys oli 24.1.1937 myös Hämeenlinnassa ja Kotkassa. Porissa elokuva nähtiin 9.3.1937 Adams-Filmin uuden Asto-teatterin avajaisohjelmana. Kansallisessa audiovisuaalisessa instituutissa ei ole elokuvan käsikirjoitusta. WSOY julkaisi vuonna 1937 romaanista "filmikuvin somistetun yhdennentoista painoksen". Ahon romaanin pohjalta on sävelletty myös kaksi oopperaa, säveltäjinä Aarre Merikanto 1920-22 ja Leevi Madetoja 1935. Elokuvaan musiikin sävelsi Helvi Leiviskä ensimmäisenä naisena Suomessa. Seuraavaa naispuolista elokuvamusiikin säveltäjää saatiin odottaa vuoteen 1978 saakka (Lintumies / Eila Karttunen). - Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan. |
||||||||||||
Musiikki | ||||||||||||
1. Vokaliisi Säv. Helvi Leiviskä Hyräily (off, Malmi Vilppula, vokaliisi, Helsingin Teatteriorkesterin säestys), 1' 35". 2. Tanssi Säv. Helvi Leiviskä Balalaikka (off), 3' 00". Huomautuksia: Hannes Närhi rallattaa ja tanssii (100 %), 0' 15". Tanssin (nro 2) aikana "Shemeikan talon väki" tanssii. Ivan Putilin tapailee balalaikalla tanssisävelmää (off), kahteen kertaan, yht. 0' 25". - Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan |
||||||||||||
Tarkastustiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Tekniset tiedot | ||||||||||||
|