Niskavuoren Aarne
Aarne från Niskavuori (ruotsinkielinen nimi)
Arne på Storgården (ruotsinkielinen nimi Ruotsissa)
Brot vom eigenen Land (saksankielinen nimi (Saksan liittotasavalta))
El Pan de nuestra tierra (espanjankielinen nimi (Uruguay))
Aarne of Niskavuori (englanninkielinen käännösnimi)
Aarne de Niskavuori (ranskankielinen käännösnimi)
Finna-arvio
Niskavuoren Aarne
Edvin Laineen ohjaama draama Niskavuoren Aarne (1954) perustuu Juhani Tervapään eli Hella Wuolijoen näytelmään. Aarne Niskavuori (Tauno Palo) on jättänyt Hämeessä sijaitsevan Niskavuoren talon ja muuttanut uuden vaimonsa Ilonan (Rauni Ikäheimo) kanssa Helsinkiin. Sukutila on jäänyt hänen entisen vaimonsa Martan (Hillevi Lagerstam), Niskavuoren vanhan emännän Loviisan (Elsa Turakainen) ja pehtorin (Åke Lindman) huolehdittavaksi. Loviisa haluaa poikansa palaavan takaisin Niskavuoreen, jotta talo pysyisi suvussa.
Tallennettuna:
Genre | ||||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Ikäraja | ||||||||||||||
7 |
||||||||||||||
Näyttelijät | ||||||||||||||
Kreditoimattomat näyttelijät
Avustajat
Kreditoimattomia tunnistamattomia tekijöitä, sivuosien esittäjiä tai avustajia:<br />P. Palmela, R. Nurminen ,
Kreditoimattomia tunnistamattomia tekijöitä, sivuosien esittäjiä tai avustajia:<br />P. Palmela, R. NurminenHae aiheista |
||||||||||||||
Muut tekijät | ||||||||||||||
Kreditoimattomia tunnistamattomia tekijöitä, sivuosien esittäjiä tai avustajia:<br />P. Palmela, R. Nurminen
Kreditoimattomia tunnistamattomia tekijöitä, sivuosien esittäjiä tai avustajia:<br />P. Palmela, R. NurminenHae aiheistaKreditoimattomat
|
||||||||||||||
Tuotantotiedot | ||||||||||||||
|
||||||||||||||
Esitystiedot | ||||||||||||||
|
||||||||||||||
Kuvauspaikat | ||||||||||||||
|
||||||||||||||
Kuvausaika | ||||||||||||||
Syyskesä 1953 - talvi 1954 |
||||||||||||||
Sisältöseloste | ||||||||||||||
|
||||||||||||||
Lehdistöarviot | ||||||||||||||
Elokuva tuli ohjelmistoon juuri, kun kotimaisesta elokuvatuotannosta keskusteltiin kiivaasti. Kriitikoiden arviot olivat lähes yksimielisen kiittäviä. "Niskavuoren Aarne eli 'Niskavuoren leipä', jonka pohjalle tämä tuorein Niskavuori-filmi rakentuu, on tänä filmivuonna meikäläisten uutuuksien joukossa selvästi positiivisin ja paras tapaus, kokonaisilmeeltään hyvin sympaattinen ja ennen kaikkea kauniisti suomalainen", huomautti Paula Talaskivi (Helsingin Sanomat 28.3.1954). Luonnollisesti uutta elokuvaa vertailtiin Edvin Laineen aiemmin ohjaamaan Niskavuoren Hetaan. Kauppalehden M. P. (Markku Pesonen, 27.3.1954) kirjoitti: "Niskavuoren Aarnelta [- -] puuttuu se draamallinen jäntevyys ja kiinteys, joka oli ominaista 'Hetalle'. Elokuva on koostunut useista juoniaineksista [- -], eivätkä ne aina nivelly toisiinsa täysin kitkattomasti." "Wuolijoen ja Laineen yhdessä tekemä käsikirjoitus on sekin meikäläisen mittapuun mukaan selvästi paras mahdollinen [ - -] toivomisen varaa jättänee vain tarpeettoman hidas johdanto", totesi L. N-rg (Leo Nordberg, Uusi Suomi 28.3.1954). Sekä Paula Talaskivi että Valma Kivitie (Elokuva-Aitta 8/1954) kaipasivat enemmän Aarneen keskittymistä. "Ennen kaikkea ohjauksen kannalta on Niskavuoren Aarne parhaimpia kotimaisia elokuvia", arvioi Martti Savo (Modest Savtschenko, Työkansan Sanomat 28.3.1954). Hän jatkoi: "Huolimatta aiheen teatraalisuudesta on filmissä nimenomaan filmillisyyttä, kuvakerrontaa ja omaperäistä näkemystä." JuHo (Suomen Sosialidemokraatti 28.3.1954) havaitsi kuitenkin yhden puutteen: "Eräs puoli, jota jäin kaipaamaan: maan ja ihmisen läheisyyden harrasta kuvaamista [- -]." O. V-jä (Olavi Veistäjä, Aamulehti 1.4.1954) oli eri mieltä. "Luonnontunnelma on herkkä ja lyyrillinen ja ihmiset sulautuvat siihen kokonaan kesäillan tyynessä hämärässä." Henkilövalinta ja näytteleminen saivat yleensä kriitikoilta kiitosta. Jussi Montosen (Ilta-Sanomat 29.3.1954) mukaan Elsa Turakaisen vanha emäntä "edustaa ehdottomasti korkealuokkaisinta näyttelijäntyötä, mitä suomalainen elokuva pystyy yleisölleen tarjoamaan". Montonen kirjoitti edelleen: "Vanhaemäntä voisi sinänsä olla sietämätön luonne, mutta kaiken pelastaa välillä esiin pulpahtava sydämellinen kujeellisuus, epäsovinnaisuuden ryöpsähdys sovinnaisuuden keskellä." Tauno Palon Aarne jäi monen mielestä turhan paljon muiden varjoon. "Mainittakoon myös mm., että Vilho Siivola pienessä Kyösti Kallion osassa luo ehkäpä kotimaisen elokuvan ensimmäisen vakuuttavan historiallisen henkilöhahmon. Hyvä valinta on myös Hillevi Lagerstam komearyhtisenä, henkisesti puolivillaisena Marttana", lisäsi Martti Savo. "Pentti Unhon kuvaus on kaikin puolin onnistunutta Heikki Aaltoilan musiikin muodostaessa elokuvan tapahtumille pirteän ja miellyttävästi tavanomaisuudesta poikkeavan säveltaustan", huomautti L. N-rg. Televisioesitysten yhteydessä useat arvostelijat (esim. Helsingin Sanomien Mauri Taviola 18.8.1978) arvioivat, ettei elokuva yllä Niskavuoren Hetan tasolle. Antti Lindqvistin (Katso 28/1992) mukaan kuitenkin "alun latotanssijakso on Lainetta parhaimmillaan, visuaalisesti tehokasta ja ja yksityiskohdiltaan runsasta kerrontaa." Turun Sanomien Tapani Maskula (9.7.1992) totesi, että "Edvin Laineen ohjaus on jykevää ja näyttelijäkeskeistä, mutta siitä jää kaipaamaan Vaalan lyyristä herkkyyttä. Tarinan moraalisissa ratkaisuissa tai maanläheisessä optimismissa ei ole annettu sijaa romanttisille sävyille." Mikael Fräntin (Helsingin Sanomat 23.8.1986) mielestä "[o]leellista on kuitenkin, että Loviisan henki leijuu kaiken yllä silloinkin, kun hän ei ole mukana kuvassa: vanha emäntä ei anna millään periksi, ja tämä on koko Niskavuori-sarjan keskeinen dramaattinen jännite". - Toim. Juha Seitajärvi ja Jorma Junttila Suomen kansallisfilmografia 5:n (1989) pohjalta. |
||||||||||||||
Taustaa | ||||||||||||||
Edvin Laineen Suomen Filmiteollisuudelle ohjaama Niskavuoren Heta (1952) oli ollut niin hyvä yleisömenestys, että se houkutteli tuottajaa jatkamaan Niskavuori-sarjaa. Niskavuoren naiset -näytelmän filmausoikeudet oli Suomi-Filmi ostanut vuonna 1937, mutta sen jatko-osa, Niskavuoren leipä, oli SF:nkin käytettävissä. Näytelmän kantaesitys oli Helsingin Kansanteatterissa 18.1.1939 Eino Salmelaisen ohjaamana. Roolimiehitys noudatti pääosin Kansanteatterin aikaisempaa Niskavuoren naiset -tuotantoa. Elsa Rantalainen näytteli vanhaa emäntää, Kyösti Erämaa Aarnea, Vappu Elo Ilonaa, Aino Lohikoski Marttaa, Matti Aulos pehtoria, Emmi Jurkka Telefuuni-Santraa, Arvi Tuomi tohtoria, Sasu Haapanen apteekkaria, Kalle Rouni Simolan isäntää, Vilho Siivola rovastia, Ida Salmi ruustinnaa, Pirkko Raitio Nikulan (elokuvassa Nikkilän) emäntää, Irja Kuusla Marttilan emäntää, Sylvi Palo Salli-sisäkköä, Artturi Laakso ministeri Niskavuorta, Kaarlo Saarnio tohtori Niskavuorta, Lullan Helo Saima Niskavuorta, Anni Hämäläinen professorska Ahlgrenia, Evald Terho Niemistä, Kauko Kokkonen poika Niemistä ja Marjo Penttala Fiinaa, Ilonan palvelijatarta. Edvin Laine käytti elokuvassaan heistä samoissa rooleissa ainoastaan Sasu Haapasta ja Artturi Laaksoa. Muihin rooleihin kiinnitettiin alkuperäismiehityksestä Ida Salmi, Pirkko Raitio, Kaarlo Saarnio, Evald Terho, Irja Kuusla ja Vilho Siivola. Renki Niemisen esittäjäksi harkittiin myös Anton Soinia. Poika-Niemisenä debytoi valkokankaalla Olavi Ahonen (1923 - 2000). Edvin Laine itse oli näytellyt Niskavuori-näytelmien miespääosia Tampereella. Alkuteksteissä ja monistetussa käsikirjoituksessa on tekijäksi merkitty Hella Wuolijoki. Varsinaisen skenarion laati kuitenkin kuvaaja Pentti Unho. Kirjailija itse osallistui käsikirjoitustyöhön dramatisoimalla elokuvaversioon Edvin Laineen toivomuksesta lisäjakson, jossa Niskavuoren vanha emäntä Helsingin-matkalla kohtaa Kyösti Kallion Eduskuntatalon aulassa. Nuo rivit Hella Wuolijoki (1886 - 1954) kirjoitti vain muutamia viikkoja ennen kuolemaansa. Kyösti Kallion vuorosanat ovat pääosin peräisin eräästä hänen maahenkisestä puheestaan. Elokuvaversion nimeksi tuli Niskavuoren Aarne. Tarinan varsinainen keskushenkilö on kuitenkin Niskavuoren vanha emäntä. Elokuvan loppunousu, Ilonan asettuminen emännän rooliin, on peräisin suoraan näytelmästä. Käsikirjoituksen muutamien kohtausten järjestystä muutettiin leikkausvaiheessa. Kokonaan kuvaamatta jätettiin vanhan emännän lähtö Helsingin rautatieasemalta, jossa saattajina olivat professorska Ahlgren ja Ilona lapsineen. Elokuvan alkutekstit mainitsevat kuvaajaksi ainoastaan Pentti Unhon. Alun heinänkorjuu- ja talkootanssijaksot ovat kuitenkin Kalle Peronkosken kuvaamia. Åke Lindmanin esittämä pehtori on elokuvassa jätetty vaille nimeä, käsikirjoituksessa hänen nimensä on Mäkelä. Rovastia puhutellaan elokuvassa (ja käsikirjoituksessa) sekä Fredrikiksi että Adolfiksi. Ministeri Kaarle (käsikirjoituksessa Kaarlo) Niskavuoren esittäjä Artturi Laakso oli todellisuudessa Niskavuoren vanhan emännän esittäjän eli Elsa Turakaisen aviomies. Elokuvan säveltäjä Heikki Aaltoila oli syntyisin Hausjärveltä, missä sijaitsee myös Niskavuoren taloa esittänyt Miekkalan tila. Elokuvan tarinan aikaan kieltolaki on voimassa, mutta ruustinnan ja Martan paheksunnasta piittaamatta vanha emäntä lupaa tarjota Loviisan-päivän onnittelulaulun esittäneelle herraseurueelle konjakkia. Myös lavatasseissa rengit naukkailevat, ja pehtori esiintyy humalassa. Juliste mainosti elokuvan olevan "elämänvoimakas, riipaiseva talonpoikaisdraama". Suomen Filmiteollisuus valmisti elokuvasta myös trailerin. Elokuvan kuvausvuonna 1953 sai ensi-iltansa Hella Wuolijoen viimeiseksi jäänyt näytelmä Entäs nyt Niskavuori, niinikään Kansanteatterissa ja Edvin Laineen ohjauksena. Laine ohjasi siitä myös elokuvaversion nimeltään Niskavuori taistelee vuonna 1957. Niskavuoren Aarne osallistui Suomen edustajana Berliinin ja Punta del Esten (Uruguay) elokuvajuhlille. Suomalaisen esiraadin valitsemana se oli tarjolla myös New Yorkiin David O. Selznickin Golden Laurel -kilpailuun, joka järjestettiin niiden elokuvien palkitsemiseksi, jotka parhaiten olivat omiaan edistämään kansojen välistä ymmärtämystä (Helsingin Sanomat 27.4.1954). Matti Kassila palasi vuonna 1984 Niskavuorelle tekemällä Niskavuoren naisista ja Niskavuoren leivästä yhdistelmäelokuvan Niskavuori. - Toim. Juha Seitajärvi ja Jorma Junttila Suomen kansallisfilmografia 5:n (1989) pohjalta. |
||||||||||||||
Musiikki | ||||||||||||||
1. Häme-laulu Säv. Toivo Palmroth, san. Jalmari Finne ja Heikki Aaltoila, sov. Heikki Aaltoila 1) Ami Lovén, laulu, sekakuoro, laulu, ja orkesteri (off, alkutekstit), 1' 50". 2) Sekakuoro, hyräily, ja orkesteri (off), 1' 30". 3) Ami Lovén, laulu, sekakuoro, laulu, ja orkesteri (off, lopputekstit), 1' 50". 2. Niityllä, niityllä, niityllä kasvaa Säv., san. ja sov. Heikki Aaltoila Sekakuoro, laulu, ja orkesteri (off), 1' 15". 3. "Alkupolkka" Säv. ja sov. Heikki Aaltoila Es. Eino Noponen, harmonikka (playback ja off, tunnistamaton harmonikansoittaja), 2' 25". 4. "Jenkka" Säv. ja sov. Heikki Aaltoila Es. Eino Noponen, harmonikka (playback, tunnistamaton harmonikansoittaja), 1' 25". 5. Tammerkosken sillalla Säv. ja san. trad., sov. Heikki Aaltoila Es. "väki latotansseissa", laulu, ja Eino Noponen, harmonikka (playback, sekakuoro, laulu, ja tunnistamaton harmonikansoittaja), 1' 25". 6. "Loppupolkka" Säv. ja sov. Heikki Aaltoila Es. Eino Noponen, harmonikka (playback, tunnistamaton harmonikansoittaja), 0' 45". 7. "Soutulaulu" ("Soutelin ma suviyössä Hauhon Roineen pintaa - -") Säv., san. ja sov. Heikki Aaltoila Sekakuoro, laulu, ja harmonikka (off), 2' 50". 8. Kyntäjän laulu Säv. trad., san. Eero Eerola, sov. Heikki Aaltoila Ami Lovén, laulu, ja orkesteri (off), kaksi kertaa, yht. 2' 40". 9. Pas d'Espagne Säv. trad., sov. Heikki Aaltoila Es. Eino Noponen, harmonikka (playback, tunnistamaton harmonikansoittaja), 0' 35". 10. Abendständchen / Sua tervehdin Säv. Gustav Adolf Härtel, san. tuntematon, suom. san. Toivo Muroma Es. "Loviisan-päivän miesvieraat", laulu (playback, Auvo Nuotio, laulusoolo, ja mieskuoro, laulu), 1' 05". 11. Säkkijärven polkka / Kyllä pikkuinen poikakin halata saa Säv. ja san. trad. Es. Åke Lindman, laulu (100 %), 0' 15". 12. Emma Säv. ja san. trad., sov. Herman Sjöblom Es. Olavi Ahonen ja "renkitupalaiset", laulu, ja Eino Noponen, harmonikka (playback, Olavi Ahonen, laulu, kuoro ja tunnistamaton harmonikansoittaja), 0' 45". 13. Pojat Pohjan Torniosta / Forssan pojat Säv. ja san. trad. Es. Olavi Ahonen ja "renkitupalaiset", laulu, ja Eino Noponen, harmonikka (playback, Olavi Ahonen, laulu, kuoro ja tunnistamaton harmonikansoittaja), 0' 30". 14. Piiri pieni pyörii Säv. ja san. trad. Es. Aarne Laine, laulu (100 %), 0' 10". 15. Harjumäen kalliolla oli vanha tölli / Harjumäen rintamilla oli vanha tölli Säv. ja san. trad. Es. Eino Noponen, laulu ja harmonikka, ja Tauno Palo, laulu (playback, Eino Noponen ja Tauno Palo, laulu, ja tunnistamaton harmonikansoittaja), 0' 45". Huomautuksia: Tauno Palo laulahtaa kansansävelmää sanoilla "... ja mikä sen linnun nimi on kun on kirjava kuin ---" (100 %), 0' 05". - Toim. Juha Seitajärvi (2021) Suomen kansallisfilmografia 5:n (1989) pohjalta. |
||||||||||||||
Tarkastustiedot | ||||||||||||||
|
||||||||||||||
Tekniset tiedot | ||||||||||||||
|
||||||||||||||
Kieli | ||||||||||||||
suomi |