Eletään 1830-luvun loppua. Littowin suku vallitsee Linnaisten kartanoa ja ylpeilee juurillaan, jotka ulottuvat neljäntoista polven taakse Baltiaan. Eversti Karl Littow kertoo tyttärilleen Annalle ja Ringalle esi-isistään ja aateluuden velvoituksista. Anna vaalii hartaasti sukuperinnettä ja kertoo tavanneensa Helsingissä Lithau-nimisen miehen, joka kuuluu suvun vähäisempään haaraan. Keskustelua jää varjostamaan ennustus, jonka mukaan sukua uhkaa vaara kahdennentoista polven jälkeen.

Kartanoon saapuu ulkomaalainen kreivi Spiegelberg, joka aikoo ostaa maatilan Suomesta. Vierailulle ilmestyy myös läheisen Syrjäkosken talon sukulaisia, hovineuvoksetar Winterloo, sekä hänen poikansa, kapteeni Eusebius Winterloo, joka aikoo kosia toista Linnaisten tytärtä. Marraskuinen jää houkuttelee luistelukilpailuun ja kapteeni lyö vetoa siitä, että voittaa Ringan. Kesken kilpailun nousee tuisku, joka nielee luistelijat. Ringaa etsitään turhaan, eksynyt tyttö kohtaa kuitenkin jäällä nuoren miehen, joka sanoo olevansa matkalla Linnaisiin ja esittäytyy arkkitehti Kaarle Lithauksi. Hän saattaa Ringan turvallisesti kotiin ja eversti toivottaa hänet tervetulleeksi, sillä arkkitehti on kutsuttu kartanoon suunnittelemaan siipirakennuksen korjauksia. Illallisaikaan myös kapteeni palaa: suunnistettuaan kotiinsa ja maisteltuaan myös vallesmannin kanssa hän hilpeässä humalassa uskaltautuu kosimaan Ringaa.

Arkkitehti saa yösijan vihreässä kamarissa, joka kansan suussa on kummitushuoneen maineessa; se sijaitsee siipirakennuksessa, jossa asuu vain 90-vuotias kuuro Justiina-täti. Hovimestari Holming kertoo Kaarlelle huoneen synkän historian: everstin isoisä, pahamaineinen asessori Jaakko von Littow rakennutti taloon erillisen siiven vartioidakseen vaimoaan, joka kuitenkin onnistui kokemaan romanssin Syrjäkosken nuoren kotiopettajan, Kaarlen isoisän kanssa; suhteesta syntyi poika, rouva löydettiin kuolleena puutarhasta, katolta pudonneena, ja asessori itse katolta, niin ikään hengettömänä.

Yöllä Kaarle havahtuu oven narinaan ja näkee suuren tammikaapin oviaukossa vanhan naisen, joka osoittaa kaapin laatikoita. Yksi laatikoista putoaa itsestään lattialle ja Kaarle löytää paperin, joka osoittautuu Jaakko von Littowin tunnustukseksi vuodelta 1767. Asessori paljastaa asemansa perustuvan petokseen ja vääryyteen: hän on oikeastaan halpasyntyinen Lithau, jonka äiti on vaihtanut orvoksi jääneen Littowin nimen perillisen paikalle, eikä hän äidin tunnustuksen ja kuoleman jälkeen ole pystynyt luopumaan keinotekoisesta aateluudestaan; vaimon uskottomuus kasvatusveljen pojan, oikean Littowin, kanssa on ollut hänen syntiensä rangaistus.

Aamulla kreivi Spiegelberg kosii Annaa everstiltä, joka jättää asian tyttärensä päätettäväksi: tämä kieltäytyy jyrkästi. Kreivi lähtee loukkaantuneena, mutta palaa pian kiristääkseen everstiä 130 vuoden takaisella Geldernin kauppahuoneen velalla sanoen omistavansa puolet miljoonan pankoruplan saatavasta. Eversti väittää, että velka on hoidettu, mutta kuitti hävinnyt. Kaarle puuttuu asiaan ja kertoo, että kuitti on tallella: vihreän kamarin kaappi murretaan auki ja kuitti löytyy. Samaan aikaan vallesmanni saapuu kartanoon etsimään kreiviä, joka Riian poliisipäällikön antaman tiedon mukaan on tunnettu kuurinmaalainen huijari. Valekreivi livistää ja saa vallesmannin peräänsä.

Syrjäkoskella valmistaudutaan joulunviettoon: vieraiksi saapuvat Linnaisten väki sekä luutnantti Weder ja hänen sisarensa Renata. Kesken kapteenin järjestämän kuvanäytöksen öljylampun tuli karkaa verhoihin: liekit leviävät nopeasti ja huolimatta Kaarlen johtamista sammutusyrityksistä talo palaa poroksi. Kapteeni Winterloo ei ole huolissaan, vaan sanoo vallesmannin näin säästyneen pakkohuutokaupan pidolta. Everstin kutsusta kaikki lähtevät turvaan Linnaisiin.

Paluumatkalla kapteeni saa rekeensä Linnaisten sveitsiläisen kotiopettajattaren, Adelaide-neidin, johon hän ihastuu ja jota hän kosii. Kaarle kertoo Ringalle matkustavansa kahdeksi vuodeksi Italiaan ja pyytää lupaa palata Linnaisiin; tyttö uskoo Kaarlen ja Annan rakastaneen toisiaan Helsingin-tapaamisesta asti. Ringan tietämättä eversti ja Kaarle vaihtavat yöksi huoneita. Isänsä vuoteen ääressä Ringa luulee kertovansa isälleen Annan ja Kaarlen rakkaudesta eikä Kaarle paljasta itseään. Vihreän kamarin vanha nainen ilmestyy huoneessa yöpyvälle everstille ja vaatii, että tämän on korjattava esi-isänsä tekemä vääryys. Nainen ilmestyy myös Kaarlelle, jota hän varoittaa lähtemästä Linnaisista.

Aamulla Kaarle on juuri polttamassa asessorin tunnustusta, kun eversti keskeyttää hänet. Kaarle varoittaa everstiä lukemasta paperia ja lupaa lähteä kartanostaan. Paperi poltetaan ja miehet taipuvat yhteisymmärrykseen siitä, että Littowit ja Lithaut ovat samaa syntyperää ja sukua keskenään. Eversti lupaa Kaarlelle tyttärensä, jos mies onnistuu voittamaan tämän rakkauden. Äitinsä järkytykseksi kapteeni Winterloo kertoo menevänsä naimisiin kotiopettajattaren kanssa, pyytää everstiltä torppaa ja aikoo perustaa sveitsinjuustoa valmistavan meijerin Syrjäkosken säilyneeseen navettaan.

Kaarle tapaa Ringan ja tunnustaa rakastavansa tätä, ei Annaa, niin kuin Ringa on luullut. Ringa tunnustaa oman rakkautensa vasta kun Anna on lausunut vapauttavan sanansa. Vihreässä huoneessa nuoret ällistyksekseen näkevät kaapin oven aukeavan itsestään: takana avautuu käytävä Justiinan huoneeseen. "Ota morsiamesi", vanhus sanoo Kaarlelle. "Kirous on poistunut suvustamme ja kuolleet saavat levon." Ringa painautuu onnellisena Kaarlen rintaa vasten.

- Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan.