Paksunahka
Tjockhuding (ruotsinkielinen nimi)
Thick Skin (englanninkielinen käännösnimi)
La Peau dure (ranskankielinen käännösnimi)
Einer mit dickem Fell (saksankielinen käännösnimi)
Finna-arvio
Paksunahka
Paksunahka (1958) on Aarne Tarkaksen komediallinen rikoselokuva. Salapoliisin ammatista haaveileva pankkivirkailija Albert Tuppura (Hannes Häyrinen) lavastetaan syylliseksi professori Kannuksen (Santeri Karilo) räjähdysainekaavan varkauteen. Pakoillessaan kintereillään olevia etsiviä (Uljas Kandolin ja Heikki Savolainen) Albert löytää tiensä kaavaa hallussaan pitävien rikollisten luo ja pyrkii pelastamaan kaapatun professorin lisäksi oman maineensa.
Tallennettuna:
Genre | ||||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Ikäraja | ||||||||||||||
S |
||||||||||||||
Näyttelijät | ||||||||||||||
Kreditoimattomat näyttelijät
|
||||||||||||||
Muut tekijät | ||||||||||||||
Kreditoimattomat
|
||||||||||||||
Tuotantotiedot | ||||||||||||||
|
||||||||||||||
Esitystiedot | ||||||||||||||
|
||||||||||||||
Kuvauspaikat | ||||||||||||||
|
||||||||||||||
Kuvausaika | ||||||||||||||
16.1.-11.3.1958 |
||||||||||||||
Sisältöseloste | ||||||||||||||
|
||||||||||||||
Lehdistöarviot | ||||||||||||||
"Aarne Tarkaksen uusimmalla elokuvalla on määrättyjä yhtymäkohtia hänen Herra Sotaministeriinsä, mutta kun tällä kertaa ei ole yritetty luoda mitään 'suurta satiiria', on tulos kaikessa vaatimattomuudessaan paljon eheämpi. [- -]. Paksunahka on pieni koomillinen thrilleri, hyvin asiaankuuluvasti kuvattu, onnistuneesti lavastettu ja leikattu, rutiinimaisesti näytelty", totesi Martti Savo (Modest Savtschenko, Kansan Uutiset 6.4.1958). MP (Hämeen Kansa 9.4.1958) arvosteli ennen muuta ohjausta: "Inke ja Aarne Tarkaksen käsikirjoituksessa on paljon onnistunutta ja näppärää tilannekomiikkaa, jota kuitenkin olisi pitänyt vielä jonkin verran hioa. Aarne Tarkaksen ohjaus puolestaan on ollut liian verkkaista ja venyttelevää elokuvassa, jossa juuri vauhdilla ja tilanteiden nopealla vaihtelulla on ratkaiseva merkitys." Aivan toista mieltä oli O. K-nen (Kauppalehti 9.4.1958): "Aarne Tarkas on ohjannut Paksunahan puuhailut tuttuun, reippaaseen tyyliinsä eikä elokuvan menossa suinkaan tallata paikallaan, vaan edetään sekä kuvaannollisesti että sanan mukaan vallan vimmatusti." Myös I. L-s (Inkeri Lius, Suomen Sosialidemokraatti 6.4.1958) käsitteli kuvan ja vuoropuhelun suhdetta: "Tarkaksen aviopuolisot ovat työntäneet kertomukseensa liikaa vuorosanoja. Ohjaaja [- -] on lisäksi antanut näyttelijöiden lausua ne hitaasti, näin kohtaukset kestävät niin kauan että jännitys ehtii haihtua. Tässä tapauksessa ei voitu mennä saksillakaan [- -] tiivistämään juttua joutuisammaksi. Eihän ihmisiä voi jättää puhumaan yksikseen saamatta vastausta." Paksunahan näyttelijätyöstä kirjoitti Kauppalehteen O. K-nen: "Hannes Häyrinen lienee kiistattomasti tämän hetken mehevimpiä koomikoitamme. [- -] äänenkäyttö, hänen replikointityylinsä ja ilmeilynsä ovat mehevyydessään verrattomat. Herkullisen parin muodostavat myös etsivät Uljas Kandolin ja Heikki Savolainen, edellinen itsevarmuuden ja vallan ihmeteltävän tyhmyyden, jälkimmäinen terveen, mutta ylen hitaan järjenjuoksun edustajina." "Hannes Häyrinens fina komikergåvor utnyttjas illa, detsamma gäller de ovanliga miljöer, bankvalv, simhallar, träningshallar, till vilka en del av händelserna förlagts", esitti puolestaan G. B-s (Greta Brotherus, Hufvudstadsbladet 8.4.1958). Paula Talaskiven (Helsingin Sanomat 6.4.1958) näkemys miljöökuvauksesta oli toinen: "Tarkakset ovat erittäin kekseliäästi sijoittaneet filminsä tapahtumia otollisiin paikkoihin, kuten uimahalliin, tyttöjen voimistelutunnille, pankkiin ja satamaan. Seikkailun teho on voimakkain, kun se viedään tavallisen arkielämän keskelle [- -]." Arkielämän tilanteista tosin puuttui Talaskivenkin mukaan aitoutta. R. H. (Päivän Sanomat 6.4.1958) jakoi kiitosta paitsi elokuvan tekijöille myös Fennada-Filmi Oy:lle: "Fennadan pienetkin filmit ovat yleensä varsin siististi ja huolellisesti tehtyjä. Paksunahka ei ole poikkeus: Esko Töyrin kuvaus on ilmeikästä, ja sekä hänen että Tarkaksen ansioksi on erityisesti laskettava kuvauspaikkojen vaihtelemisesta seuraava liikkuvuus. Kiitoksia jaeltaessa on syytä osoittaa tunnustus hyvästä jatkuvuudesta ja kokonaisuuden koossa pysymisestä myös erinomaiselle leikkaajalle, Ossi Skurnikille." - Suomen kansallisfilmografia 6:n (1991) mukaan. |
||||||||||||||
Taustaa | ||||||||||||||
Ensimmäisenä ohjaustyönään Fennada-Filmissä oli Aarne Tarkas vuonna 1954 toteuttanut jännityskomedian Kovanaama. Sen hyvä yleisömenestys oli Tarkaksella mielessään, kun hän talvella 1958 - vierailtuaan edellisen kesän kahden elokuvan ohjaajana Suomen Filmiteollisuudessa ja toteutettuaan sen jälkeen syksyllä 1957 Fennada-Filmin ensimmäisen värielokuvan Kulkurin masurkka - ohjasi kahdennentoista elokuvansa Paksunahka (1958). Työssä oli kuitenkin uudelleenlämmittämisen makua, ja suomalaisen elokuvan kriisitalvena 1958 se jaksoi kiinnostaa yleisöä vielä vuoden keskiarvojakin vähemmän. Yleisömäärien alettua vuoden 1956 yleislakon jälkeen selvästi laskea ja kesällä 1957 valmistettujen elokuvien jäädessä aikaisempaa useammin tappiollisiksi kaikki suuret tuotantoyhtiömme painoivat talvella 1958 tiukasti valmistuskoneistojensa jarruja. Paksunahkakin tuotti Fennada-Filmille vain 5 472 743 mk eli vajaat puolet tuotantokustannuksista, 12 875 343 mk:sta. Paksunahan rooligalleriassa esiintyy ensi kerran Tarkaksen koominen poliisikaksikko, etsivät Ripatti ja Koukku. Samat henkilöhahmot olivat myöhemmin mukana Tarkaksen elokuvissa Opettajatar seikkailee (1960) ja Oksat pois (1961). Omasta mielestään fiksumpaa etsivä Koukkua esitti kaikissa kolmessa elokuvassa Uljas Kandolin, etsivä Ripattia Paksunahassa Heikki Savolainen, kahdessa myöhemmässä elokuvassa Hannes Häyrinen. Paksunahka on ainoa elokuva, jossa Aarne Tarkaksen vaimo Inke Tarkas mainitaan alkuteksteissä toisena käsikirjoittajana. Tiettävästi Inke Tarkas avusti miestään myös tämän muiden elokuvien käsikirjoitusvaiheessa mm. osallistumalla taustatietojen keräämiseen. Osmo K. Oksasen suunnittelema Paksunahka-juliste sai Suomen Filmikamarin järjestämässä kilpailussa vuoden 1958 parhaista elokuvajulisteista kunniakirjan. - Suomen kansallisfilmografia 6:n (1991) mukaan. |
||||||||||||||
Musiikki | ||||||||||||||
1. Neidon toiveet (foxtrot) Säv. ja sov. Kalevi Hartti, sanat levytyksessä Reino Helismaa 1) Kalevi Hartti, piano, ja orkesteri (off, alkutekstit), 1' 40". 2) Kalevi Hartti, piano, ja komppiryhmä (off, radio), 1' 50". Levytys: Eila Pellinen ja Ossi Runne orkestereineen; Rytmi R 6358, 8.4.1958. Uudelleenjulkaistu cd-kokoelmalla Kalevi Hartti – Dolorosa 1949-1960; Artie Music AMCD 1058, 2022. 2. Guaglione / Poika varjoiselta kujalta Säv. Giuseppe Fanciulli, san. Nisa, suom. san. Saukki (= Sauvo Puhtila) Es. Tarmo Manni, hyräily (100 %), kuuteen kertaan, yht. 0' 30". 3. Tuu, tuu, tupakkirulla Säv. ja san. trad. Es. Leo Jokela, laulu (100 %), 0' 15". 4. Loppumusiikki Säv. ja sov. Kalevi Hartti Kalevi Hartti, piano, ja orkesteri (off, lopputeksti), 1' 30". Huomautuksia: Neidon toiveet soi elokuvan taustamusiikin pääteemana, samoin loppumusiikin. Naisvoimistelukohtauksessa Eine Töyri soittaa pianolla säestysmusiikin (playback), 1' 05". - Toim. Juha Seitajärvi (2023) Suomen kansallisfilmografia 6:n (1991) mukaan. |
||||||||||||||
Tarkastustiedot | ||||||||||||||
|
||||||||||||||
Tekniset tiedot | ||||||||||||||
|