Puck
Suuri rakkaus (rinnakkaisnimi)
Prinsessa Pesonen (työnimi)
Finna-arvio
Puck
Hannu Lemisen ohjaama ja käsikirjoittama draama Puck (1942) pohjautuu ruotsalaisen Gunnar Widegrenin samannimiseen romaaniin. Helsinkiläisen muotiliikkeen osastopäällikkö Liisa Pesonen (Helena Kara) tutustuu sattumalta säveltäjä Raimo Kaarnaan (Tauno Palo) ja taidemaalari Lovisa Donnarita Haglundiin (Elsa Rantalainen), jotka antavat auttavaiselle neidolle lempinimen Puck Shakespearen Kesäyön unelman onnea tuovan keijukaisen mukaan. Liisan sadunomaisen ihana elämä uusien ystävien kanssa muuttuu painajaiseksi, kun sydämetön kiristäjä Bisse Holm (Thure Bahne) uhkaa paljastaa tytön synkän menneisyyden.
Tallennettuna:
Genre | ||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Ikäraja | ||||||||||||
7 |
||||||||||||
Näyttelijät | ||||||||||||
Kreditoimattomat näyttelijät
|
||||||||||||
Muut tekijät | ||||||||||||
Kreditoimattomat
|
||||||||||||
Tuotantotiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Esitystiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Kuvauspaikat | ||||||||||||
|
||||||||||||
Kuvausaika | ||||||||||||
Kesä - syksy 1942 |
||||||||||||
Sisältöseloste | ||||||||||||
|
||||||||||||
Lehdistöarviot | ||||||||||||
"Miellyttävä kotimainen elokuvauutuus", otsikoi T. A. (Toini Aaltonen, Suomen Sosialidemokraatti 4.11.1942) ja perusteli: "Aihe nyt ei ole niin merkillinen [- -] mutta tässä Hannu Lemisen ohjaamassa elokuvassa on jotain niin miellyttävää, luonnollista ja tekisi mieli sanoa vapautunutta, että sitä katselee suurella mielihyvällä. Varsinkin alkupuoli elokuvaa on onnistunut. Loppupuolella ehkä pahimman kompastuskiven muodostaa selostuskohtaus, joka, vaikka onkin miellyttävällä äänellä selostettu, tekee hiukan kiusallisen vaikutuksen. Ehkäpä joku toinen ratkaisu olisi käsikirjoituksessa ollut onnistuneempi, mutta muuten on käsikirjoitusta kiitettävä erikoisesti luontevasta ja välittömästä replikoinnista, joka toisinaan helmeilee harmitonta sukkelasanaisuutta." "Aihe ei siis todellakaan ole uutuudella pilattu", säesti O. V-hl (Olavi Vesterdahl, Aamulehti 4.11.1942), "mutta siitä huolimatta on elokuvassa paljon sellaista, joka tekee siitä varsin laatuunkäyvän ajanvietefilmin. Pahimmat helppohintaisuudet ja mauttomuudet on tällä kertaa vältetty ja ohjaaja Hannu Leminen, joka on jo aikaisemminkin osoittanut lupaavia ohjaajanotteita, on valanut esitykseen reipasta vauhtia ja sydämellistä lämpöä." "Gunnar Widegrenin romaanit ovat sangen soveliaat elokuvattaviksi", tuumi J. L. (Kauppalehti 3.11.1942). "Ne ovat vaadittavan keveitä, tarpeellisen vaihtelevia, ilman minkäänlaisia korkeakirjallisia tehokeinoja ja niiden moraali on varsin helposti tajuttavissa. Käsikirjoitus onkin näin ollen jo itsestäänkin sujuva, muuntaja on sitäpaitsi varsin ansiokkaasti laatinut ylimenot käyttämättä mitään tavanomaisia aasinsiltoja. Ohjaajana hän on myös osannut elävöittää laatimansa rungon varsin taitavasti, useissa kohdin korkeaakin taiteellista tajua osoittaen." "Hannu Leminen har onekligen infört en kultiverad, ungdomlig ton i SF:s något förkalkade filmmentalitet", aloitti H. K. (Hans Kutter, Hufvudstadsbladet 4.11.1942). "God smak är tills vidare hans förnämsta tillgång [- -]. Men alltför mycket förblir ännu endast god vilja hos Lemmen. Hans smak är visserligen förfinad, men inte tillräckligt säker [- -]. Mycket hårdare och målmedvetnare tag hade man även önskat sig av honom när det gällde att dämpa ner gamla teaterskådespelare. Filmen kräver ett intimt, på små medel uppbyggt spelsätt." Järeintä kritiikkiä esitti I. H. O-s (Ilta-Sanomat 2.11.1942): "Elokuva ei itse asiassa ole vain 'viehättävä' kuvaus 'vanhanajan rakkaudesta' - se on myös 'tunnelmallinen' muinaismuisto 20 vuoden takaa, tahaton parodia kaikesta siitä keinotekoisesta, teennäisestä ja nykyaikaista makua loukkaavasta, jonka mielestäni jo pitäisi kuulua elokuvataiteen alkuaikojen historiaan. Ihmeteltävänämme on jälleen tuo vanha, koeteltu arsenaali suomalaisen standardielokuvan standarditekijöitä - kyynelehtivää tunteilua, teennäisiä tragikoomillisuuden purkauksia, jotka herättävät hilpeyttä, väärää liioiteltua ilmeilyä, paatosta, joka tällä kertaa ei ole edes tavanomaisella viikkolehtitasolla, juonen sekavaa, alkeellisintakin psykologista johdonmukaisuutta uhmailevaa johdattelua, loputonta, tyhjää lavertelua, sinne tänne siroteltua kerrassaan voimaperäistä 'tilannekomiikkaa' - kas siinä tämän elokuvan sisällys." Helena Kara ja Tauno Palo koettiin tavanomaisen "sympaattisina", sen sijaan Elsa Rantalaisen osuudesta syntyi erimielisyyttä. J. L. katsoi, että "hänen rehevä renessanssiolemuksensa peitti väreillään koko kavalkaadin, hävittäen onnistuneesti päähenkilöiden sentimenton rajoilla häilähtelevän tragiikan", kun taas H. K. piti suoritusta liian teatraalisena: "Det var inte långtifrån att hon totalt förstörde filmen genom sin skrikiga och smaklösa framställning. Smaken är ju olika." - Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan. |
||||||||||||
Taustaa | ||||||||||||
Elokuva perustuu ruotsalaisen Gunnar Widegrenin romaaniin Puck (1934), joka ilmestyi suomeksi vuonna 1940 Laila Järvisen kääntämänä. Romaanin tapahtumapaikkoja ovat 1930-luvun alun Tukholma sekä Färingehusin kartano Motorpissa Itä-Göötanmaalla. Hannu Lemisen elokuvasovitus liikkuu Helsingissä ja Kaarnan maaseutukartanossa, mutta Helsinki ei ole elokuvassa kuitenkaan niin hallitsevasti esillä kuin Tukholma Widegrenin romaanissa. Romaanissa miespäähenkilö on filosofian lisensiaatti, taidehistorioitsija, jonka erikoisalana on kirkkotaide. Elokuvassa hän on pianisti-säveltäjä. Henkilönimistö on suomennettu lähes kokonaan, ainoastaan taidemaalari Lovisa Donnarita Haglund on molemmissa sama ja Bisse Söderströmistä on tehty Bisse Holm. Edit Augusta Pettersonista on tullut Liisa Pesonen, Roger Ståhlskiöldistä Raimo Kaarna, hänen veljestään Renéestä Reino, Monica Bergwallista rouva Perkiö, Pelastusarmeijan kapteeni Larssonista sisar Laurila ja Dockysta Kirsti. Elokuvan henkilöihin on lisätty ystävällinen Hannu-setä, mahdollisesti eräänlaisena sisäpiirin vitsinä. Elokuvan työnimenä oli Prinsessa Pesonen. Sisar Laurilan selittävä monologi joka käsikirjoituksessa on merkitty takautumajaksoon, on myöhemmin korvattu tapahtumia maalailevalla musiikilla. Lullanin taulut maalasi todellisuudessa Igor Karpinsky. Leif Wager nähtiin nyt ensi kertaa suomalaisessa elokuvassa. Tätä ennen hänellä oli ollut pieni osa norjalaisessa elokuvassa Tante Pose (Täti Kielevä), 1940. Elokuvan julisteessa nähdään piirroksena alaston naishahmo lehdossa. Mainoksen kuva ei liity mitenkään elokuvan juoneen. Puckin yleisömenestys oli kymmenen suurimman kaupungin teatteriesityskertojen mukaan laskien Varaventtiilin rinnalla vuoden 1942 paras. - Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan. |
||||||||||||
Musiikki | ||||||||||||
1. "Alkusoitto" Säv. ja sov. Pekka Attinen Orkesteri (off, alkutekstit), 2' 15". 2. Fantaisie-lmpromptu ut dièse mineur / Fantasia-Impromptu cis-molli op. 66 Säv. Frédéric Chopin Es. Tauno Palo, piano (playback, Pekka Akimov, piano), 0' 25". 3. "Ravintolamusiikki" Säv. ja sov. Pekka Attinen Orkesteri (off), 3' 35". 4. Notturno näytelmästä A Midsummer Night's Dream / Kesäyön unelma op. 61 Säv. Felix Mendelssohn-Bartholdy Es. Tauno Palo, piano (playback, Pekka Akimov, piano), 1' 25". 5. "Pelastusarmeijan hymni" ("Kerran koittaa se suuri päivä viimeinen —") Säv. ja sov. Pekka Attinen, san. tunnistamaton Es. Aino Lohikoski, laulu ja piano (playback, piano- ja orkesterisäestys), 1' 10". 6. "Herraskartanovalssi" Säv. ja sov. Pekka Attinen 1) Es. Tauno Palo, piano (playback, Pekka Akimov, piano), 1' 20". 2) Es. Helvi Kaario, piano (playback ja off, piano ja orkesteri), 3' 00". 7. Klaviersonate cis-moll Nr 14 ("Mondschein-Sonate") / Sonaatti cis-molli nro 14 ("Kuutamosonaatti") op. 27 nro 2 III osa Presto agitato Säv. Ludwig van Beethoven Es. Tauno Palo, piano (playback, tunnistamaton pianisti), 0' 25". 8. "Juoksu vuorella" ja "Juoksun jälkeen" Säv. ja sov. Pekka Attinen Es. Tauno Palo, pikkuhuilu (playback, huilu ja orkesteri), yht. 3' 40". 9. Kesäillan valssi Säv. Oskar Merikanto, sov. Pekka Attinen Es. Teijo Joutsela, viulu, Asser Fagerström, piano, ja Emil Karppinen, sello (playback ja off, piano ja orkesteri), 3' 10". 10. "Satamassa" Säv. ja sov. Pekka Attinen Orkesteri (off), 1' 45". 11. "Pelastusarmeijalaisen kertomus" Säv. ja sov. Pekka Attinen Olavi Haapalainen, viulu, ja orkesteri (off), 3' 35". 12. "Loppumusiikki" Säv. ja sov. Pekka Attinen Olavi Haapalainen, viulu, ja orkesteri (off, lopputekstit), 2' 15". Huomautuksia: "Alkusoiton" pääteemana soi "Herraskartanovalssi". Akimov laati "Herraskartanovalssista" myös lauletun version, jota ei kuitenkaan valmiissa elokuvassa käytetty. Kesäyön unelman aikana Tauno Palo sekä Helena Kara ja Elsa Rantalainen lausuvat otteen William Shakespearen samannimisestä näytelmästä. Elsa Rantalainen rallattelee kansansävelmää Säkkijärven polkka, kaksi kertaa, yht. 0' 10", sekä Fred Markushin sävelmää Eldankajärven jää, 0' 15" (molemmat 100 %). Hugo Hytönen laulahtaa (100 %) "Ken lemmen tajuaa", 0' 05", ja Norbert Schultzen säveltämää, Wuokon vuonna 1942 suomeksi sanoittamaa laulua Lili Marleen / Liisa pien', 0' 10". Yrjö Tuominen laulaa (100 %) Toreadorin aariaa ("Jag älskar Carmen, Carmen älskar mig —") Georges Bizet'n oopperasta Carmen, 0' 05". Musiikkinumeroiden 6:2 ja 9 aikana "juhlavieraat" tanssivat. - Toim. Juha Seitajärvi Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) pohjalta. |
||||||||||||
Tarkastustiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Tekniset tiedot | ||||||||||||
|