Tuomari Martta
Domaren Martha (ruotsinkielinen nimi)
Dommeren Martha (tanskankielinen nimi)
Magistrate Martta (englanninkielinen käännösnimi)
Le Juge Martta (ranskankielinen käännösnimi)
Die Richterin Martta (saksankielinen käännösnimi)
Finna-arvio
Tuomari Martta
Hannu Lemisen ohjaama ja Martti Larnin käsikirjoittama draama Tuomari Martta (1943) pohjautuu Ilmari Turjan näytelmään. Helsinkiin ja itäsuomalaiseen pitäjään sijoittuvassa elokuvassa Martta Karstan (Helena Kara) ongelmana on työn ja perheen yhteensovittaminen. Aviomiehen, varatuomari Juho Karstan (Unto Salminen) ja appiukon, professori Kalle Karstan (Uuno Laakson) mielestä äidiksi tulleen naisen paikka on kotona lapsen luona eikä työelämässä. Ainoastaan anoppi, hammaslääkäri Ilona Sjöberg-Karsta (Elsa Rantalainen) kannustaa Marttaa etenemään urallaan.
Tallennettuna:
Genre | ||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Ikäraja | ||||||||||||
7 |
||||||||||||
Näyttelijät | ||||||||||||
Kreditoimattomat näyttelijät
Muut esiintyjät
Kreditoimattomia tunnistamattomia tekijöitä tai avustajia: <br />Dagi Angervo, Onni Korhe, P. Lehmus, O. Mikkonen, Siviä Nordman, Näsäkkälä (Lähde: SKF 3, tilikirja) ,
Kreditoimattomia tunnistamattomia tekijöitä tai avustajia: <br />Dagi Angervo, Onni Korhe, P. Lehmus, O. Mikkonen, Siviä Nordman, Näsäkkälä (Lähde: SKF 3, tilikirja)Hae aiheista |
||||||||||||
Muut tekijät | ||||||||||||
Kreditoimattomia tunnistamattomia tekijöitä tai avustajia:<br />Dagi Angervo, Onni Korhe, P. Lehmus, O. Mikkonen, Siviä Nordman, Näsäkkälä (Lähde: SKF 3, tilikirja)
Kreditoimattomia tunnistamattomia tekijöitä tai avustajia:<br />Dagi Angervo, Onni Korhe, P. Lehmus, O. Mikkonen, Siviä Nordman, Näsäkkälä (Lähde: SKF 3, tilikirja)Hae aiheistaKreditoimattomat
|
||||||||||||
Tuotantotiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Esitystiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Kuvauspaikat | ||||||||||||
|
||||||||||||
Kuvausaika | ||||||||||||
Talvi 1943 |
||||||||||||
Sisältöseloste | ||||||||||||
|
||||||||||||
Lehdistöarviot | ||||||||||||
"Tuomari Martassa on vältetty onnistuneesti pahin kompastuskivi: se ei ole elokuvattua teatterinäytelmää, vaan aiheeltaan mielenkiintoinen ja toteutukseltaan varsin laatuunkäypä elokuva." Näin kiteytti O. V-hl (Olavi Vesterdahl, Aamulehti 19.4.1943) arvionsa kokonaisuudesta, mutta esitti myös varauksia: "Tosin filmin alkupuoli on hidastahtinen ja kohtauksia - mm. tenttiä - venytetty liikaa, eikä lopussa ole voitu välttää esim. oikeudenkäyntikohtauksessa sentimentaalisuuden tuntua, mutta elokuvalla on kuitenkin ilmeisiä ansioita nimenomaan filmaattisessa mielessä kohtausten muotoilussa ja siirtymisissä. Julistuksellisuutta olisi ollut kuitenkin syytä karsia, sillä vaikka se soveltuukin teatterilavalle, vaikuttaa esim. pateettinen loppuponsi kovin teennäiseltä filmissä." P. T-vi (Paula Talaskivi, Helsingin Sanomat 22.4.1943) kiitti oikeudenkäyntikohtausta, mutta oli muutoin kriittinen: "Käsikirjoittaja ei ole käyttänyt hyväkseen ensinnäkään juoneen sisältyvää liikkuvaisuutta, vaan järjestelee kohtaukset jokseenkin niiden samojen seinien sisäpuolelle, joiden piiriin näytelmä oli rajoitettava. Sitä paitsi hän ei ole pannut henkilökuvaukseen ollenkaan sitä painoa, mikä tämäntapaisen, aatesisällöltään painavimmaksi tarkoitetun aiheen yhteydessä tietystikin ennen muuta kuuluisi asiaan. [- -] Hannu Leminen näyttää muuten nopeasti kehittyvän [- -] mutta vaikutti siltä, ettei Tuomari Martan aihe [- -] ole inspiroinut hänen ohjaajanäkemyksiään vireimmilleen. Myös Felix Forsman, joka nykyisin jo on kuvaajakykyjemme ensimmäisiä, on suorittanut työnsä tosin huolella, mutta hänkin ilmeisesti erikoisemmin innostumatta." Useimmat moitteet kohdistuivat käsikirjoitukseen. "Och man har också ett intryck inför filmen", arveli H. K. (Hans Kutter, Hufvudstadsbladet 20.4.1943), "att man haft ett starkt och substantiellt litterärt underlag, som tyvärr förfuskats genom ett grumligt och klumpigt utformat scenario". S. S. (Salama Simonen, Uusi Suomi 27.4.1943) vertaili: "Sen sijaan elokuva jättää katsojan paljon kylmemmäksi ja kriitillisemmäksi, eikä yksinomaan siksi, että nykyinen ajankohta melko huonosti sopii elokuvan tendenssiin - naisethan ovat sodan johdosta joutuneet vielä entisestäänkin laajentamaan toimialojaan - vaan myöskin siksi, että filmikäsikirjoitus jää paljon latteammaksi ja 'saarnaavammaksi' kuin alkuperäinen näytelmä." T. A. (Toini Aaltonen, Suomen Sosialidemokraatti 20.4.1943) pohti pitempäänkin aiheen osoitetta ja rajoituksia: "Tämän elokuvan nainen-kuuluu-kotiin-tendenssi tuskin kuitenkaan lienee tarkoitettu niille sanomattoman lukuisille äideille, jotka sodassa miehensä menetettyään ovat pakoitetut vastoin tahtoaan jättämään lapsensa muiden huostaan [- -]. Ei se myöskään ole voitu tarkoittaa niille lukuisille työläisäideille, jotka niin sodan kuin rauhan päivinä saavat jättää sekä kotinsa että lapsensa oman onnensa nojaan hankkiakseen lisäansiota perheelleen. Jos elokuvan nuhdesaarna olisi heille tarkoitettu, se olisi naurettavaa. Sen tendenssi on siis suoraan tähdätty niihin onnellisiin naisiin, jotka sekä mies että yhteiskunnallinen asema suojelevat ja jotka puhtaasti itsekkäistä syistä jättävät perheensä ja lapsensa. Ja sellaisia löytyy kyllä - vaikkapa filmin omasta piiristä." Helena Karan koettiin olevan jossain määrin väärässä osassa. S. S.:n mukaan hän "ei tyypiltään vastaa elokuvan vaatimaa virkanaista - hän on enemmän kotonaan Puckin tapaisissa osissa". Myös O. V-hl katsoi "hänen taipumustensa viittaavan enemmän komedienneen" ja T. A. arvioi: "Osa jää liian ulkokohtaiseksi, kuin pelkäksi naamioksi, josta puuttuu sisäinen elämä." Sen sijaan Aku Korhosen nähtiin olevan "oikeassa elementissään" (P. T-vi) ja "varastavan elokuvan useimmilta kanssanäyttelijöiltään" (L. S. eli Leo Schulgin, Ilta-Sanomat 19.4.1943). - Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan. |
||||||||||||
Taustaa | ||||||||||||
Elokuva perustuu Ilmari Turjan esikoisnäytelmään, jonka ensiesitys oli Suomen Kansallisteatterissa 30.11.1938. Kantaesityksessä pääosaa esitti Kyllikki Väre; professori Karstana nähtiin Uuno Laakso, tuomari Schroderuksena Aku Korhonen ja Laakilan seppänä Jalmari Rinne kuten elokuvassakin. Teatterin Juho Karstana esiintyi Joel Rinne, Ilona Sjöberg-Karstana Helmi Lindelöf, Hedviginä Ansa Ikonen, Hento Kunttuna Päivi Horsma, Schroderuksen vaimona Aili Somersalmi ja tenttiin tulevina ylioppilaina Unto Salminen ja Eino Kaipainen. Elokuvassa Unto Salminen on Juho Karsta ja Kyllikki Väre Hento Kunttu. Nimiosaa esittää ohjaajan puoliso Helena Kara. Näytelmän kolme näytöstä jakautuvat yhteensä seitsemään kuvaelmaan. Ensimmäinen ja toinen kuvaelma tapahtuvat professori Karstan työhuoneessa, kolmas osakunnan sivuhuoneessa, neljäs ja seitsemäs Juhon ja Ilonan "helsinkiläisessä, nykyaikaisessa pienkodissa", viides Schroderuksen kansliassa ja kuudes käräjiä varten järjestetyssä kunnantalon salissa. Ensimmäisen ja toisen näytöksen välillä on kulunut yksi vuosi, toisen ja kolmannen välillä kaksi vuotta. Elokuvassa ovat tapahtumapaikkoina lisäksi mm. Pellikan ja Hedvigin mökit, Raitasen kasvihuone, Martan opiskelijaboksi, hotellihuone, kansliapäällikön huone, nimismiehen kanslia sekä sairaala. Ulkokuvia elokuvassa on pari lyhyttä jaksoa. Näytelmän henkilöistä on jäänyt pois Hento Kuntun sulhanen Salmelan Veikko, sivuosia on sen sijaan lisätty runsaasti. Käsikirjoituksessa Hento sanoo menevänsä vapaailtanaan elokuviin - kuvattaessa on otettu mukaan nimikin: SF:n oma Uuteen elämään (1942). Puheensa Hento kohdistaa Juho Karstalle eli Unto Salmiselle, jolla kyseisessä elokuvassa on miespääosa. Tuomari Martasta on jätetty pois käsikirjoituksen 31 kuvan mittainen osuus, joka liittyy Martan lopulliseen päätökseen lähteä istumaan käräjät. Kun Martta pitää puhetta osakunnassa, on osakuntanauha hänen yllään ylösalaisin, virheellisesti tummempi väri ylempänä. Anu Koivusen ja Hannu Salmen haastattelussa 7.9.1992 Helena Kara kertoi tuottaja Särkän puuttuneen ainoan kerran Lemisen työhön: loppukohtaus, jossa Karan piti puhua suoraan kameralle, uusittiin kolmeen kertaan, ennen kuin sen paatoksellinen sävy tyydytti tuottajaa. Tausta on tyhjä ja kuvarajaus tiukka, koska lavasteet oli tässä vaiheessa jo purettu. Suoraan näytelmästä otettu Martan loppurepliikki sopi huonosti vuoden 1943 ajankuvaan, kun naisten oli korvattava asepalveluksessa olevien miesten työtehtävät. Tuomari Martan teatterikierros alkoi Riihimäen Riihilinnasta jo neljä viikkoa ennen pääkaupunkia. Helsinkiä aikaisemmin se nähtiin kymmenellä muullakin paikkakunnalla. Yleisömenestys oli kymmenen suurimman kaupungin esityskertojen mukaan laskien vuoden keskitasoa parempi. - Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan. |
||||||||||||
Musiikki | ||||||||||||
1. Aa tussa lulla Säv. ja san. trad. Es. Uuno Laakso, laulu (100 %), 0' 20". Huomautuksia: Uuno Laakso hyräilee (100 %), 0' 05". - Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan. |
||||||||||||
Tarkastustiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Tekniset tiedot | ||||||||||||
|