Juha Nevalainen (Ilta-Sanomat 15.10.1956): "Ratkaisun päivät on kieltämättä vakavin tavoittein valmistettu elokuva, jossa on huoliteltua ulkonäköä ja kompastelematonta kerrontaa ja siloiteltua tyyliä juuri siihen tapaan, mikä on opittu tuntemaan Hannu Lemisen linjaksi. Mutta tämä ohjauksen rutiini ja tietynlainen varmuus ei ole kaikki kaikessa. Elokuvan henki, elävä sisältö on sitäkin tärkeämpi, ja Ratkaisun päivistä tätä elävää sisältöä ei tapaa." Rihla (Risto Hannula, Ylioppilaslehti 19.10.1956): "Ratkaisun päivät taas on malliesimerkki siitä, kuinka erittäin epäuskottava juonikonstruktio tukahduttaa alleen kokonaisen kimpun ongelmia."

T. S-o (Tomira Savtschenko, Vapaa Sana 14.10.1956) tarkasteli elokuvan tyyliä. "Siinä esiintyvät tarkoin mitattuina kaikki ns. ajanvietefilmien tarpeelliset 'annokset', jotka rutinoidusti koottuina vyöryvät katsojan silmien eteen suhteellisen hyvässä rytmissä. Mutta kun varsinainen aihe pyrkii olemaan vakava, eikä etäisyys filmin kuvaamista tapahtumista ole kovinkaan pitkä, muodostuu ajanvietteellinen leikittely esitettävillä tapahtumilla mauttomuudeksi. Ja pahinta on, että tämä mauttomuus on enemmän taiteellista kuin poliittista laatua [- -]". T. S-o tiivisti vielä näkemystään: "Kaikki tässä filmissä - rakkaus, politiikka, sentimentaalisuus, inhimillisyys - on elotonta, kaavamaista, kiilloitettua ja pingoitettua."

"Erkki Uotilan laatimassa käsikirjoituksessa on Konkan romaanin tapahtumia ajallisesti laajennettu ja henkilöitä melkoisesti romantisoitu. Viimeksi mainittu toimenpide tuo tarinaan haitallista halvan novellin kiiltoa, jota alkuperäisessä tekstissä ei juuri voi sanoa olevan havaittavissa. Lisäksi on mukaan sullottu täysin tarpeetonta materiaalia [- -]", tuumi Leo Nordberg (Uusi Suomi 14.10.1956). Valma Kivitien (Elokuva-Aitta 21/1956) mukaan Juhani Konkan "jyrkkäsanaisesta ja räikeästi paljastavasta kirjasta on karsiutunut pois paljon väriä ja kovuutta". Ja Paula Talaskivi (Helsingin Sanomat 14.10.1956) kirjoitti: "Ennen kaikkea on hyvää tuuletusta ja osoittaa tervettä mieltä, että sentään jo uskalletaan osoittaa ns. sotasyyllisyystouhun alkujuuria, siihen liittyviä kieroja ja rumia ilmiöitä."

E. U. (Eirik Udd, Hufvudstadsbladet 14.10.1956) kiinnitti huomionsa aiheen ja sen käsittelyn problematiikkaan. "Något ordentligt svar på frågan om Hartti skall anses som krigsförbrytare eller inte ges aldrig, men genom att filmens tendens hela tiden går ut på att understryka det rätt i Harttis beteende, förlorar problemet en stor del av sitt intresse." Martti Savo (Modest Savtschenko, Työkansan Sanomat 14.10.1956) katsoi Hannu Lemisen sortuneen kaupalliseen laskelmointiin siinä määrin, "että pohjana oleva draama tahtoo välillä miltei unohtua". "Nimenomaan Valpon toimia kuvailevassa filmin osassa Leminen ajoittain kehittelee voimakkaasti tehoavia tunnelmia [- -]", mainitsi Leo Nordberg. Mutta hänkin toteaa Lemisen syyllistyvän lieviin mauttomuuksiin.

Näyttelijöistä kirjoitti muun muassa G. Å. (Gunvor Åfeldt, Nya Pressen 15.10.1956): "Att ha mage att placera två av våra mest rutinerade och säkra finska skådespelare i ett sådant ädelpekoral som detta är närmast ett brott, och man kan inte annat än tycka synd om Ansa Ikonen och Tauno Palo, när de krampaktigt försöker ge liv åt sina tunga och klumpiga repliker." Musiikkiin puuttui Paula Talaskivi: "Einar Englundin musiikki auttaa paljon 'sisältä päin' kannatellen ja lisätenkin kohtauksiin sekä dramaattista tehoa että jäntevyyttä. Toisinaan se taas tuo mukaan vaimentavia ja neutralisoivia elementtejä, milloin kohtaukset pyrkisivät epämieluisan häiritsevään juhlallisuuteen ja tähdentelyyn. Toisinaan se taas 'jatkaa' kohtauksia puhuvasti."

- Suomen kansallisfilmografia 5:n (1989) mukaan.