Jokin ihmisessä
Något i människan (ruotsinkielinen nimi)
Something in People (englanninkielinen käännösnimi)
Quelque chose dans l'homme (ranskankielinen käännösnimi)
Etwas im Menschen (saksankielinen käännösnimi)
Osmi (työnimi)
Finna-arvio
Jokin ihmisessä
Aarne Tarkaksen ohjaama rikoselokuva Jokin ihmisessä (1956) perustuu Mika Waltarin pienoisromaaniin. Lääkäri saapuu yöllä halpaan hotelliin ja kirjoittaa kuolintodistuksen. Miten tähän on oikein päädytty? Kertojanäänen ja takautumien kautta avautuu tarina Osmista (Anneli Sauli) ja häntä rakastaneesta Kaukosta (Jussi Jurkka).
Tallennettuna:
Genre | ||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Ikäraja | ||||||||||||
K16 |
||||||||||||
Näyttelijät | ||||||||||||
Kreditoimattomat näyttelijät
|
||||||||||||
Muut tekijät | ||||||||||||
Kreditoimattomat
|
||||||||||||
Tuotantotiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Esitystiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Kuvauspaikat | ||||||||||||
|
||||||||||||
Kuvausaika | ||||||||||||
Syksy 1955 |
||||||||||||
Sisältöseloste | ||||||||||||
|
||||||||||||
Lehdistöarviot | ||||||||||||
I. L-s (Inkeri Lius, Suomen Sosialidemokraatti 15.4.1956): "Sekä novelli että elokuva ovat mielialatuotteita. Ne henkivät ihmiselämässä tavattavaa hedelmätöntä, kuollutta, yksitoikkoista ja kylmää maisemaa. [- -]. Kun novelli ilmaistaan kuvin vaikuttavat 'moraalittomat' kohtaukset paljon enemmän kuin kirjassa, vaikkei filmi liioittelisikaan. On sääli filmintekijöitä, kun he joutuvat kärsimään tästä kovan verotuksen muodossa." Kirsti Liivala (Elokuva-Aitta 10/1956) piti Aarne Tarkaksen aiheenvalintaa epäonnistuneena, "sillä Waltarin Jokin ihmisessä -novellin perustunnelma ja henkilöiden motiivit eivät antaudu kuvin kerrottavaksi". Liivala jatkoi: "Novellin ilmapiiri vaikuttaa patologiselta, ja mikä luettuna jää Waltarin omalaatuisen tyylinkehittelyn ja ankeiden elämäntuntojen tiliin, se pakostakin puuttuu elokuvasta. Tarkaksen filmin pohjalla voisi melkeinpä olla mikä 'kovaksikeitetty' novelli tahansa." Myös Rihla (Risto Hannula, Ylioppilaslehti 20.4.1956) puuttui Tarkaksen käsikirjoitukseen: "Hän on tyytynyt ratkaisemaan Waltarin novellin tarjoamat teknilliset vaikeudet helpoimmalla tavalla: antamalla päähenkilöiden minä-muodossa kertoen viedä tapahtumia eteenpäin. On selvää, että filmi ei tällöin muodostu itsenäiseksi taideteokseksi, vaan jää eräiden novellin kohtien kuvitukseksi." Juha Nevalaisen (Ilta Sanomat 21.4.1956) mielestä pahin virhe oli tapahtuma-ajan nykyaikaistaminen: "Tällainen pomputtelu ajasta toiseen tuo mukanaan epäjohdonmukaisuuksia [- -]" "Tarkas manus saknar allt det som Waltari i sin novell vill berätta om och personernas utveckling ges ingen motivering: mannen är vilken likgiltig buse som helst och kvinnan (i filmen) en staty med kraftiga bröst. Helhetslinje saknas och de samma gäller formgivningen, det är tomt effektsökande", kirjoitti B. P-m (Bengt Pihström, Nya Pressen 17.4.1956). Nimimerkki yjdr (Ywe Jalander, Vapaa Sana 15.4.1956) arvioi Tarkaksen tyyliä epäitsenäiseksi ja ihmistuntemukseltaan pinnalliseksi. "Toisaalta Tarkas hallitsee ohjauksessaan puhtaasti filmilliset tekijät. Hänen tyylinsä on voimakas, esikuvina ovat olleet amerikkalaisen dokumentaarisen 'kovaksikeitetyn' filmikoulukunnan ohjaajat. Valitettavasti Tarkas usein suoraan plagioi toisia ohjaajia", yjdr mainitsi. "Ohjaaja suo filmissään tarpeettoman paljon huomiota joillekin epäoleellisille seikoille ja jättää vastaavasti päähenkilöiden välisen erikoislaatuisen suhteen läpikohtaisempaa valotusta vaille", tuumi Leo Nordberg (Uusi Suomi 15.4.1956). Nordberg pohti myös Anneli Saulin esiintymistä: "Osmin rooli on tavattoman vaikea, ja tuottaisi sen tulkinta kokeneemmallekin näyttelijättärelle huomattavia pulmia [- -]." Nordberg luonnehti Saulia voimattomaksi, ilmeettömäksi ja veltoksi. E. U. (Eirik Udd, Hufvudstadsbladet 15.4.1956) puolestaan piti hänen näyttelemistään kireänä ja jäykkänä. E.U. myös totesi: "Samma gäller också Jussi Jurkka som misslyckas i sina försök att vara en finsk Brandö." "On heti sanottava, että kuvaajan suorituksen kannalta kuuluu tämä karun realistista tyyliä noudatteleva elokuva kotimaisessa tuotannossamme huippuluokkaan", mainitsi Martti Savo (Modest Savtschenko, Työkansan Sanomat 15.4.1956). Leo Nordberg (Uusi Suomi 15.4.1956) arvioi Esko Nevalaisen kuvauksen tehokkaaksi. "Kuvat olivat juuri aiheen mukaisesti paljaita, jopa tylyjä ja säälimättömiä", huomautti R. V-n (Risto Varjonen, Kauppalehti 25.4.1956). - Suomen kansallisfilmografia 5:n (1989) mukaan. |
||||||||||||
Taustaa | ||||||||||||
Ajatus Mika Waltarin pienoisromaanin Jokin ihmisessä elokuvasovituksesta oli kiehtonut Aarne Tarkasta jo Junior-Filmin aikaan 1952. Tuon vuoden Kinolehti tiesi kertoa kuvausten alkamisestakin. Elokuvan lavastajaksi lehti ilmoitti Osmo Osvan, kuvaajaksi Osmo Harkimon, musiikin säveltäjäksi Olli Hämäläisen ja pääosien esittäjiksi Jussi Jurkan sekä Tarkaksen vaimon Inke Reinikan. Ensi-illan piti olla tammi-helmikuun vaihteessa 1953. Kesti kuitenkin runsaat kolme vuotta, ennen kuin suunnitelma toteutui Fennada-Filmin tuotantona. Waltarin teos sijoittui aikaan ennen ja jälkeen ensimmäisen maailmansodan. Tarkas siirsi tapahtumat neljännesvuosisadan eteenpäin, toisen maailmansodan molemmin puolin. Samalla pienoisromaanin venäläinen emigranttinainen vaihtui Tornionjokilaaksossa asuvaan rikkaaseen ruotsalaisrouvaan. Ohjaaja itse piti elokuvaa Jokin ihmisessä parhaana työnään. Elokuvatarkastamo puolestaan katsoi lopun moraalisesti arveluttavaksi ja vaati sen muuttamista. Niinpä käsikirjoituksen loppurepliikki "Niin vein hänet kanssani, eikä hän enää koskaan nähnyt kotiaan. Vein hänet kanssani nälkään, rikoksiin ja kurjuuteen. Siitä päivästä lähtien asuimme yhdessä, kunnes hän kuoli ja minusta tuli se, mikä nyt olen." muutettiin muotoon: "Niin vein hänet kanssani kurjuuteen, eikä hän enää koskaan nähnyt kotiaan. Silloin en vielä tiennyt, että tuhoaisin toisen ihmisen elämän. Nyt sen tiedän - enkä koskaan voi antaa sitä itselleni anteeksi." Tästä huolimatta elokuvalle ainoana vuoden 1956 kotimaisena uutuutena määrättiin 30 %:n rangaistusvero, joka tuottajan valituksista huolimatta ei kumoutunut ylemmissäkään tarkastusasteissa. Valtion Kirjallisuuslautakunta oli vuonna 1953 antanut Mika Waltarille valtion kirjallisuuspalkinnon kokoelmasta Kuun maisema, johon elokuvan pohjana oleva pienoisromaani sisältyy. - Suomen kansallisfilmografia 5:n (1989) mukaan. |
||||||||||||
Musiikki | ||||||||||||
1. Alkumusiikki Säv. ja sov. Einar Englund Orkesteri (off, alkutekstit), 2' 45". 2. Loppumusiikki Säv. ja sov. Einar Englund Orkesteri (off ja off, lopputekstit), 3' 00". Huomautuksia: Alku- ja Loppumusiikin pääteema on sama, surumarssimainen aihe. Jussi Jurkka viheltelee tunnistamattomia sävelmiä (100%), kaksi kertaa, yht. 0' 30". - Toim. Juha Seitajärvi (2023) / Suomen kansallisfilmografia. |
||||||||||||
Arkistoaineisto | ||||||||||||
Elokuvassa on dokumentaarista aineistoa mm. toisen maailmansodan pommituksista Helsingissä. |
||||||||||||
Tarkastustiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Tekniset tiedot | ||||||||||||
|