Juha Nevalainen (Ilta-Sanomat 4.9.1956): "Vaikka elokuva nyt onkin tapahtumiltaan vain typistelmä itse romaanista, se sisältää tragedian ytimen, evakon katkeran kohtalon ammottavan syvyyden." Inkeri Lius (Suomen Sosialidemokraatti 2.9.1956): "Elokuva on tehty siinä määrin edesmenneen Seppäsen muistoa ja romaania kunnioittaen, että osa kirjan puutteistakin on siirtynyt filmiin. Elokuva niinkuin kirjakin ovat katkelmallisia. Kovasydämiset ihmiset saavat kummassakin teoksessa hiukan naiivilla tavalla heti rangaistuksensa. Muutamat sekä lukijalle että katsojalle läheisiksi aiotut ihmiset ovat läkähdyttävän omahyväisiä [- -]. Salminen on kuitenkin tohtinut tehdä uskalletun muutoksen. Hän on muokannut kirjan jäykät vuorosanat luonnollisemmiksi."

Oman näkökulmansa esitti Martti Savo (Modest Savtschenko, Työkansan Sanomat 2.9.1956): "Poliittisessa mielessä ei filmi anna mitään - päinvastoin kuin romaani - selostuksia tapahtumien syistä ja syy-yhteyksistä. Se keskittyy yksinomaan kannakselaisten kohtaloihin. Näin filmi onnistuneesti välttää tulkinnanvaraisia pulmia ja muodostuu realistiseksi, objektiiviseksi ja sodanvastaiseksi ihmiskohtalokuvaukseksi [- -]." R. V-n (Risto Varjonen, Kauppalehti 5.9.1956) huomautti: "Ohjaaja on jo käsikirjoitusta laatiessaan suhtautunut kuvattavana olevaan aikaan lämpimästi. Filmin alun pateettisuus, jota voidaan perustella kuvatun ajan yleisellä paatoksella, ei kuitenkaan ole täysin tarkoituksenmukainen, koska myöhempi kerronta muuttuu koruttomaksi [- -]. Filmin alkupuolta häiritsee myös pieni näyttämöllinen vivahdus." Leo Nordberg (Uusi Suomi 2.9.1956) jäi kaipaamaan "selkeämpää yhtenäisyyttä ja hieman tiivistetympää tyyliä samoin kuin eräiden varsin värikkäiden sivuhenkilöiden lähempää esittelyä".

"Salminen har varit radikal i sina nedskärningar och lyckats rätt väl: han visar upp en bildkoncentration och en förståelse för associeringar som få inhemska förmågor är mäktiga", mainitsi B. P-m (Bengt Pihström, Nya Pressen 3.9.1956). Hän myös luetteli Salmisen ohjaustyön tuntomerkit: sisällöllisesti tiivistetyt kuvat, älykkäät ja iskuvoimaiset leikkaukset sekä rytmisesti punnitut johdannot. Nevalainen piti erityisen onnistuneina jaksoja, joissa Salminen "luo väkeviä tunnelmia pelkän hiljaisuuden ja odotuksen avulla". Ja Rihla (Risto Hannula, Ylioppilaslehti 7.9.1956) kirjoitti: "Aihe on hallittu kokonaisuutena, eikä sen käsittelyssä ole meidän filmillemme yleensä ominaista näpertelyä ja pikkupiirteisyyden tuntua. Avarammat kameranäkymät olisivat ehkä antaneet monumentaaliselle aiheelle lisätehoa, sillä jonkinlainen ahtauden vaikutelma syntyy kyllä toisin paikoin."

Martti Savo luonnehti kuvausta karun yksinkertaiseksi. Hän myös totesi: "Hyvä on Harry Bergströmin musiikkisäestys, joka mm. kuorolaulua ja kantelesooloa hyväksikäyttäen paikoitellen rohkeasti rikkoo filmimusiikin tavanomaista rutiinia."

G. B-s. (Greta Brotherus, Hufvudstadsbladet 2.9.1956) arvioi: "De två stora huvudrollerna är fint besatta. Santeri Karilo, själv karelare och f.d. skådespelare vid Viipurin kaupunginteatteri ger med knappt, uttrycksrikt spel kraft och auktoritet åt Nikkanen och Eila-Kaarina Roine är betagande som den lilla Sirkka, underbart naturlig i spelet och den barnsligt eftertänksamma replikeringen. Som Hanna [- -] debuterar Mirjam Salminen, hon är mjuk och avspänd Och har bra filmansikte. Kanske är det i alla fall myllret ay anonyma mänskor i de skickligt manövrerade masscenerna och den karelska dialektens must, som efterlämnar starkaste intrycket, Det talas nämligen mestadels dialekt, tyvärr inte i perfekt ljudåtergivning."

- Suomen kansallisfilmografia 5:n (1989) mukaan.