Juha Nevalainen (Ilta-Sanomat 6.11.1956): "Aina siitä lähtien, kun Väinö Linna Tuntemattomassaan osoitti muutamalla rivillä huomiota lotille, on lottien asiassa ilmeisesti vallinnut tietynlainen revanshihenki niin kirjallisuuden kuin elokuvankin alalla." Martti Savo (Modest Savtschenko, Työkansan Sanomat 3.11.1956): "Vaikuttaa siltä, että sitä mukaa kuin kotimaiset filmitekijämme kehittyvät sotakuvauksissaan teknillisesti, sitä vähemmän kyllä heillä jää asioiden ja ihmisten kuvaukselle."

O. V-jä (Olavi Veistäjä, Aamulehti 5.11.1956) piti elokuvan kirjallista pohjaa vaatimattomana: "[- -] pääpaino on tapahtuneen selostamisessa, mikä sellaisenaan on melkoisesti totuudenmukaista ja aitoa." O. V-jä jatkoi: "Aarne Tarkas on tehnyt kertovan reportaashifilmin, joka noudatellen kirjan jokseenkin samanlaisina toistuvia tapahtumia [- -] rajoittuu suppeaan alaan ja polkee paikoillaan. Kohokohtia ei ole, vaan päivät soluvat toistensa kaltaisina niinkuin todellisuudessakin. Elokuvana tällainen kertomistapa pitkästyttää aika lailla ja vaikuttaa lattealta." K. Sn (Jyväskylän Sanomat 1.12.1956) kirjoitti: "Jos itse rintamaelämä on kuvattu hyvin ja vaikuttavasti, niin lopussa ei ole minkäänlaista nousua ja loppupyöristystä, joka kokoaisi ja syövyttäisi mieliin pysyvää kaikesta koetusta ja nähdystä. Loppu tulee yllättäen, ja elokuva jää kuin kesken."

Tarkaksen ohjaus ainakin herätti kriitikoiden huomiota. Esimerkiksi Nevalainen huomautti: "Tarkaksen työssä on tällä kertaa hallitsevana piirteenä koruttomuus ja vaatimattomuus, pyrkimys eleettömään aitouteen. Se on sangen jalo pyrkimys tässä yhteydessä. [- -]. Mutta - ja tämä on tärkeä mutta - tähän koruttomuuteen ja vaatimattomuuteen sekoittuu Rintamalotassa halpa piirre, merkillinen mitättömyys ja pinnallisuus." Helsingin Sanomien Paula Talaskivi puolestaan totesi: "[- -] Aarne Tarkas osoittautuu melkoiseksi kertojaksi, kun saa pysyä toiminnallisuudessa kuten tässä, eikä ole tarvis taiteellisuuteen. Hyvä asia on, ettei kyynelehtiviin tunnelmiin eksytä."

Maakansan nimimerkki oh (Olavi Henriksson, Maakansa 3.11.1956) piti elokuvan voimana aiheen keskitystä. Hän arvioi: "Tarkas on tehnyt tarkkaa työtä, varonut visusti puuttumasta liikaa henkilöittensä yksityiselämään, jottei vain hairahtuisi." T. S-o (Tomira Savtschenko, Vapaa Sana 3.11.1956) näki asian toisin: "Niin kauan kuin filmi pysyy kerronnassaan yleiskuvissa ja etenkin sotatapahtumissa, tuntuu kaikki vakuuttavalta, mutta heti kun siirrytään varsinaiseen henkilöiden kuvaukseen, koko teos romahtaa. [- -]. Filmissä ei ole ainoatakaan elävää ihmishahmoa. Yksinomaan jonkinlaisia pilakuvia."

"Rintamalotta ei suo näyttelijöilleen erikoisempaa tilaisuutta syventyä rooleihinsa, mistä johtuen heidän suorituksensa jäävätkin koko lailla vaatimattomalle asteelle", mainitsi Leo Nordberg (Uusi Suomi 6.11.1956). Elina Salo erottautui joukosta uutena kasvona. Valma Kivitie (Elokuva-Aitta 22/1956) intoutui kirjoittamaan: "Tämä nuori teatterikoululainen oli yllättävän eloisa ja ilmehikäs ensimmäisessä osassaan. Jopa löysi Tarkas sopivan tytön. Siitä neitosesta puhutaan vielä paljon, jos oikeilla jäljillä pysyy." Erityistä huomiota ja kiitosta sai Esko Töyri pommituskuvauksistaan.

- Suomen kansallisfilmografia 5:n (1989) mukaan.