Ranskalaisen Charles Perraultin 1600-luvulla ja saksalaisten Grimmin veljesten 1800-luvun alun kokoelmista periytyvä satu prinsessa Ruususesta on tunnettu kautta maailman ja innoittanut lukuisia elokuvantekijöitä. Jo 1908-09 esitettiin Suomessa alkuperältään tuntematon, Zacharias Topeliuksen satunäytelmään perustuvaksi ilmoitettu mykkäelokuva Prinsessa Ruusunen. Myöhemmin mm. neuvostoliittolaiset Sergei ja Georgi Vasiljev ohjasivat satuelokuvan Spjashtshaja krasavitsa (1930), Walt Disney tuotti Yhdysvalloissa animaatioelokuvan Sleeping Beauty / Prinsessa Ruusunen (1958), ja Neuvostoliitossa Apolinari Dudko ohjasi balettielokuvan Spjashtshaja krasavitsa / Prinsessa Ruusunen - nukkuva kaunotar (1964).

Suomessa tarina tunnetaan parhaiten Topeliuksen vuonna 1870 julkaisemasta ja suomeksi vuonna 1893 ilmestyneestä satunäytelmästä. Teatterissa tämä näytelmä oli esitetty ruotsinkielisenä ensi kerran vuonna 1873 ja suomenkielisenä yhdeksäntoista vuotta myöhemmin. Käsikirjoittaja Toivo Kauppinen lavensi satunäytelmän tapahtumia myös kuninkaan linnan ulkopuolelle. Koko elokuva tapahtuu kulisseissa ilman ainuttakaan ulkokuvaa. Suuritöiset lavastukset suunnitteli ensimmäisenä elokuvatyönään Suomen Kansallisteatterin lavastaja Leo Lehto, apunaan SF:n kokenut Karl Fager. Lavasteista näyttävin oli kuninkaanlinnan juhlasali pitopöytineen. Elokuvan kamera-assistentin Kauno Laineen kertoman mukaan linnan lattiat saatiin kiiltäviksi sivelemällä ne valopetrolilla, josta oli seurauksena ohjaaja Edvin Laineen Tukholmasta hankkimien läskipohjakenkien sulaminen ja mehevä riita tuottaja Särkän korvausvelvollisuudesta. Kylänäkymiä elävöitettiin mm. vuohilla, porsailla, kanoilla ja kyyhkysillä. Savu- ja usvaeksperttinä oli Harald Nyberg. Tehostetyöryhmä kehitti mm. seitti- ja savuefektejä varten omat erityiset laitteistot. Hannes Kuokkanen vastasi peruukeista, William Reunasen ja Olavi Suomisen käsialaa oli 700-vuotiasta mestaritonttua esittävä Aku Korhosen maski.

Edvin Laine muisteli teoksessaan Tuntematon sotilas ja Pylvässänky: "Aina kun ajattelen Prinsessa Ruususta harmittaa, etten saanut tehdä sitäkään väreissä. Loistava lavastajamme Leo Lehto päästi Ruususen lavastusta suunnitellessaan mielikuvituksensa valloilleen ja loihti tutun sadun taustaksi sellaisen satumaailman, josta kaikki olivat ihastuksissaan. Kun Leo Lehto innostui, hän pursui ideoita ja toteutti niitä väsymättömästi. Hänen pystyttämänsä rakennelmat ja hänen rikkaat värinsä eivät keltään elokuvassa mukana olleelta unohdu koskaan. [- -] Ikivanha tonttu-ukko on hyvä esimerkki Aku Korhosen paneutumisesta pieneenkin rooliin. Hänen kasvonsa olivat mestarillisen maskeerauksen tuloksena niin ryppyiset, ettei ikää tarvinnut epäillä. Kasvoja kehysti naavainen, homeinen parta ja kun Aku päästi vanhan tontun inisevän äänen, ei voinut muuta kuin ihmetellä, että siinäpä vasta vanha tonttu! Vähintään 700-vuotias tonttuvanhus!"

Ruususen rooliin oli yli 400 pyrkijää, joista valittiin kolme: prinsessaa esitti vauvana Elokuva-Aitan silloisen toimitussihteerin Pirkko Aron tytär Eeva Maaria, viisivuotiaana prinsessaa sitä ennen jo neljässä elokuvassa esiintynyt Annika Sipilä, ja 15-vuotiasta Ruususta Helsingin Arkadian yhteiskoulun oppilas Tuula Usva, tunnettu myöhemmin televisiokuuluttaja Tuula Ignatiuksena ja Tuula Rosenqvistinä. Kuninkaana nähtiin ohjaajan veli Aarne Laine ja kuningattarena vaimo Mirjam Novero. Lapsiesiintyjinä olivat lisäksi mm. T. J. Särkän tyttärentytär Ritva Waltari, kuvaaja Kalle Peronkosken tytär Eeva-Liisa ja valtioneuvoksetar Kunigundaa esittävän Siiri Angerkosken tytär Sirkka. Eeva-Liisa Peronkoski esiintyi myöhemmin suuremmissa rooleissa elokuvissa Pikku Suorasuu ja Ei se mitään, sanoi Eemeli vuonna 1962, ja Sirkka-Liisa Angerkoski suunnitteli puvut elokuviin Lumikki ja 7 jätkää (1953) sekä Laivan kannella (1954). Hyvät haltiattaret esiintyvät järjestyksessä Valotar, Sulotar, Koitar, Päivätär, Kuutar ja Tähdetär. Valottaren rooliin suunniteltiin Ansa Ikosta, mutta hän oli samaan aikaan kiinnitettynä Vaalan elokuvaa Jossain on railo (1949).

Maija-Liisa Ilmarin etunimi on elokuvan alkuteksteissä muodossa Maija, Kaarlo Wilskan sukunimi puolestaan muodossa Vilska.

Elokuvan yleisömenestys oli suurimpien kaupunkien teatteriesityskertojen mukaan laskien hyvä, ja vielä 1970- ja 1980-luvuilla se keräsi matineaesityksiin kaikkiaan 23 536 maksanutta katsojaa. Televisiossa Prinsessa Ruusunen on esitetty lukuisia kertoja. Ulkomaille elokuva myytiin Ruotsiin ja Saksan liittotasavaltaan.

Lapsille tarkoitettuna elokuvana Prinsessa Ruusunen sai verovapauden. Valtion elokuvatarkastamon jäsenen Ensio Hiitosen eriävän mielipiteen mukaan verovapautta ei olisi tullut myöntää.

- Toim. Juha Seitajärvi Suomen kansallisfilmografia 4:n (1992) mukaan.