Fennica-Filmin uutuus kohtasi ristiriitaisen kritiikin. "Sininen varjo ei suinkaan ole se elokuva, jolla me valloitamme Euroopan", pohti S. (Helsingin Sanomat 28.3.1933), "mutta se on joka tapauksessa aikaansaannos, joka saa meidät uskomaan suomalaisen filmin tulevaisuuteen. [- -] Sininen varjo ei ole erikoisemmin aatteellinen elokuva, sillä ei ole varsinaista tendenssiä, sen voisi luonnehtia sekä sisältönsä että filmauksensa puolesta puhtaasti l'art pour l'art-elokuvaksi - senkin suhteellisesti ottaen - filmiksi filmin vuoksi, mutta toistaiseksi onkin juuri se meidän oloissamme parasta."

"Fennica-Filmis Den blå skuggan måste i ett avseende betecknas som märklig", korosti -n. (Hufvudstadsbladet 28.3.1933). "Det är första gången inhemsk film med framgång frigjort sig från den stereotypa landskapsbakgrunden. Även de uppträdande artisterna visa mera rörlig gestaltningsförmåga än man är van att se hos oss. Regissören Valentin Vaala har lyckats få fart och kläm i de enskilda scenerna, scenbilden är oftast väl komponerad och medryckande. Naturligtvis kan man göra anmärkningar på en hel del saker [- -]."

"Kaiken kaikkiaan on Vaala tehnyt hyvän työn, jonka pikku heikkoudet häipyvät ohjauksen mestarillisimpien kohtien rientäessä kankaalle", kiitti L. M. (Tulenkantajat 14-15/1933). "Yllätyskuvaksi se on tarkoitettu ja sellaisena se hyvin puolustaa paikkaansa nousuineen ja laskuineen."

"Valentin Vaala on onnistunut tässäkin filmissä aikaansaamaan koko joukon varsin aidosti ja eheästi vaikuttavia filmikohtauksia", tunnusti T. (Uusi Suomi 28.3.1933). "Kiitettävä yritys on liikkuvan kameran runsas käyttö, mutta kamera vaeltaa alituiseen, liian levottomasti ja päälle päätteeksi epätasaisesti ja täristen, joten päämäärää ei olekaan saavutettu. Vaalan maku ja taiteellinen aisti jättää paljon toivomisen varaa, ja amatoörinäyttelijäin esiintyminen kärsii suuresti jäädessään monessa tärkeässä kohdassa vaille asianymmärtävän ohjauksen tukea. Tästä syystä tapahtumien kehitys ja niiden yhteys jää monessa suhteessa hämäräksi huolimatta erittäin vaikuttavastikin ohjatuista ja valokuvatuista kohtauksista."

"Man skall icke bedöma finländsk film efter samma måttstock som internationell", aloitti Ncp. (C. A. Nycop, Svenska Pressen 27.3.1933), "men det oaktat kan man icke med bästa vilja i världen gratulera herr Vaala till hans senaste filmskapelse. En rad skådespelare och amatörer deklamera repliker, marschera som tennsoldater och posera ograciöst framför kamerastativet. Fotografen Lindelöf har förälskat sig i att fånga fötter på remsan, och driver denna princip in absurdum samt har fått något sällsynt ryckigt och ojämnt över sin upptagning - inledningsscenen dock undantagen, ty den var god. Irriterande bildskakningar förekomma även ofta. Ljudupptagningen är skaplig, men i stället den tekniska attiraljen och inredningen i interiörerna både torftig och smaklös."

Ajan Suunnan U. T. (28.3.1933) oli moraalisesti ja esteettisesti närkästynyt: "Sininen varjo on täten varottava esimerkki huonosta mausta ohjaajassaan eivätkä jotkin hyvät yksityiskohdat lievitä tässä kohden mitään. Myös itse filmiteksti on kehno, puhumattakaan siitä, että se on siveelliseltä pitoisuudeltaan ala-arvoisinta, mitä tämän kirjoittaja on nähnyt. Filmiteollisuutemme on huonoilla poluilla ryhtyessään moiseen törkyyn uhraamaan melkoisia summia eikä arvokkaan teatterin sopisi ottaa sellaista ohjelmistoonsa. Parhaan työn ovat filmissä suorittaneet valokuvaaja Oskar Lindelöf sekä äänikuvauksen suorittaja Yrjö Nyberg."

"Pääosaa esittää vanha tuttumme Teodor Tugai", ruoti Black Joe (Sosialisti 28.3.1933) näyttelijätyötä, "joka on romanttinen sankarityyppi ja salaperäisen mielenkiintoinen, verraton ensi rakastaja. Tässä kuvassa hän kyllä olisi saanut olla jonkun verran rajumpi eikä niin blasseerattu. Uusia esiintyjiä ovat Birgit Nuotio ja Ellen Parviainen, jotka molemmat ovat toiveita herättäviä näyttelijättäriä. Varsinkin viimemainittu antoi mainion näytteen kyvystään esiintyä tosi vampyyrinä. Molemmat tosin aluksi esittivät sanelunsa jonkun verran ulkolukua muistuttaen, mutta loppupuolella oli esiintymisessä jo tunnettakin ja sisäistä näkemystä. Eino Jurkka, Aku Korhonen ja Heikki Välisalmi tunnetaan entuudeltaan ja tälläkin kertaa he osuivat tehtävissään mainiosti. Myöskään ei ole unohdettava Uuno Laaksoa eikä Erkki Viriä."

- Suomen kansallisfilmografia 1:n (1996) mukaan.