Kuriton sukupolvi
Det Självsvåldiga släktet (ruotsinkielinen nimi)
Das Zuchtlose Geschlecht (saksankielinen nimi)
The Unruly Generation (englanninkielinen käännösnimi)
La Génération sans discipline (ranskankielinen käännösnimi)
Finna-arvio
Kuriton sukupolvi
Wilho Ilmarin ohjaama komedia Kuriton sukupolvi (1937) perustuu Mika Waltarin samannimiseen näytelmään. Tutkimustyöhönsä uppoutunut professori Reinhold Varavaara (Uuno Laakso) huomaa laiminlyöneensä lastensa kasvatuksen. Hän ihastuu poikansa Pellen (Unto Salminen) tyttöystävään Marjaan (Ansa Ikonen) ja joutuu naurunalaiseksi perheensä silmissä. Loukattu isä ryhtyy koulimaan huonotapaista jälkikasvuaan.
Tallennettuna:
Genre | ||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Ikäraja | ||||||||||||
S |
||||||||||||
Näyttelijät | ||||||||||||
Kreditoimattomat näyttelijät
|
||||||||||||
Muut tekijät | ||||||||||||
Kuljetukset: K. Hakosen kuljetusliike
Kuljetukset: K. Hakosen kuljetusliikeHae aiheistaKreditoimattomat
Kokoonpanot
|
||||||||||||
Tuotantotiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Esitystiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Kuvauspaikat | ||||||||||||
|
||||||||||||
Kuvausaika | ||||||||||||
Kesä - syksy 1937 - Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan |
||||||||||||
Sisältöseloste | ||||||||||||
|
||||||||||||
Lehdistöarviot | ||||||||||||
Mika Waltarin oma sovitustyö menestysnäytelmästään kiinnitti ensiksi arvostelijoiden huomion. "Ennakolta tuntui siltä, että Kuriton sukupuoli sopisi erinomaisesti elokuvaan", aloitti H. V. (Heikki Välisalmi, Suomen Sosialidemokraatti 30.11.1937). "Se oli jo alkuperäisessä hahmossaan jossakin määrin 'filmaattinen', dekoratioiltaan vaihteleva ja osittain ulkosallakin tapahtuva. Eikä sen juonikaan ollut kiinteä ja näyttämöllisesti perusteltu. Onkin myönnettävä, että skenaariossa on jonkin verran avartuneisuutta, miellyttäviä maisemia ja ilmaakin siellä täällä. Toiselta puolen on jäänyt saavuttamatta jotakin näytelmän iloisesta hengestä, jopa kenties sen henkevyydestäkin." Aamulehden -rk- (Orvo Kärkönen 29.11.1937) piti käsikirjoitusta "todellakin hyvänä" ja elokuvaa "puhenäyttämön Kuritonta paljolta parempana": "Lisäksi on scenarioon lisätty paljon sellaista, joka filmille sopivin tavoin antaa asioille vauhtia ja värikkyyttä, Kuriton on uudestisyntynyt vain onneksensa." Samaa mieltä oli Esko (Satakunnan Kansa 1.12.1937): "Elokuvan 'talous' on huomattavasti parempi kuin näytelmän. Siinä on annettu tarpeeksi sijaa päähenkilöiden kuvaamiselle ja toiseltapuolen taas karsittu pois turhia sivuhenkilöitä [- -]. Elokuvaa sommitellessaan on kirjailijalla ollut tilaisuutta entistä suurempaan tapausten motivointiin, perusteluun [- -]. Ehkä ei teos elokuvana enää ole niin paljon 'huvi'-näytelmä kuin ennen, mutta taiteellisena luomuksena se on huomattavasti edeltäjäänsä ansiokkaampi." "Kuriton sukupolvi oli Ilmarin ohjaamana Tampereen Teatterissa sangen voitollinen" muisteli J. T. A. (Tampereen Sanomat 2.12.1937), "ja tämän saavutuksensa Vilho Ilmari elokuvassa melkeinpä ylittää. Hän on saanut kokonaisuudesta hyvin kiinteän ja yksityiskohdissa huomaa riemastuttavaa kekseliäisyyttä. Esimerkkinä mainitsen vain loistavasti järjestetyn radiokuuntelukohtauksen." "Emme kuitenkaan tästä filmistä löydä erikoisempaa filmaattisuutta yhtä vähän kuin valkokankaan 'omaa laatuakaan'", ajatteli sitä vastoin A-o Ä-i (Arvo Ääri, Helsingin Sanomat 29.11.1937). "Tuntuu siltä, kuin ohjaaja Vilho Ilmari, joka on ohjannut Kurittoman jo kahdessa eri teatterissa, olisi aivan liian uskollisesti pyrkinyt teatteriohjaajan tapaan tekemään oikeutta tekijälle jättäen ottamatta huomioon elokuvan tarjoamia mahdollisuuksia, sanokaamme esim. kohtausten paikkojen vaihtelussa [- -]. Toiseksi on ohjaaja Ilmari liian tarkkaan kopioinut kohtausten asetelmaisuuden teatterin lavalta [- -]. Näiden tavallaan periaatteellisten huomautusten jälkeen on annettava ohjaajalle tunnustus yhtä miellyttävästä ja hallitusta aiheen käsittelystä, kuin mikä teatterissakin teki Ilmarin työssä hyvän vaikutuksen." "Näyttelijäpuolella kiintyy luonnollisesti päähuomio Uuno Laaksoon", A-o Ä-i jatkoi yleisen linjan mukaisesti, "joka jälleen osoitti sitä osansa täydellistä hallitsemista, joka hänelle on ominaista. Erikoista huomiota herätti allekirjoittaneessa Laakson erinomainen puhe, jossa tapasi meikäläisessä elokuvassa verraten harvinaisia voimakkaita persoonallisia korostuksia." "Kuriton sukupolvi on myöskin siitä huomattava elokuva, ettei siinä ole yhtään heikkoa osasuoritusta", ylisti J. T. A. ja näki Laakson tulkinnan "mielenkiintoisena ja suurta monipuolisuutta todistavana henkilötutkielmana, jonka nähtyään kunnioittaa entistä suuremmassa määrin Laakson suurta näyttelijätaidetta". Vuoden 1991 tv-esityksen yhteydessä vertailtiin Kurittoman sukupolven kahta versiota. "Ilmarin versio lienee eheämpi ja 'vanhahtavanakin' tehokkaampi", Jorma Heinonen (Keskisuomalainen 7.3.1991) arveli ensin ja lopetti: "Aikansa elokuvana tämä kannattaa katsoa, ei ehkä muutoin, vaikka omat ansionsakin sillä on. Tai sitten ei, sillä minun mielestäni Kassilan versio saa 'kurittomuutensa' paremmin perille." Antti Lindqvist (Katso 10/1991) oli yksiselitteinen: "Ehkä ajan patinan ja salonkikomedian pilkahtelun takia pidän Wilho Ilmarin tulkinnasta enemmän kuin Kassilan tyylejä sekoittavasta versiosta." - Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan. |
||||||||||||
Taustaa | ||||||||||||
Kuriton sukupolvi oli Mika Waltarin ensimmäinen komedia - kuten hän muistelmissaan kertoo, se sai alkunsa vaimon suutuspäisestä tokaisusta: "Sinulla ei sitten ole ollenkaan huumorintajua!". Ensiesitys Suomen Kansallisteatterissa oli 22.1.1937 - sitä ennen näytelmän kantaensi-ilta oli ollut Tampereen Teatterissa 28.10.1936. Kummassakin teatterissa näytelmän ohjasi Wilho Ilmari, jolle T. J. Särkkä uskoi myös elokuvaversion ohjauksen. Tampereen Teatterissa professoria näytteli Simo Kaario, hänen vaimoaan Helvi Kaario, Marjaa Raili Pyykkö, Kalia Oke Tuuri, Pelleä Eino Haavisto, Japia Sylva Rossi, Löpöä Aili Tikka ja professoreita Oiva Sala, Kalle Kirjavainen sekä Eero Roine. Kansallisteatterin näyttelijöistä pääsivät omiin rooleihinsa elokuvassakin Uuno Laakso, Tyyne Haarla, Unto Salminen, Aku Korhonen ja Uuno Montonen, Tampereelta vain Oke Tuuri. Marjaa näytteli Kansallisessa Henny Waljus, Kalia Joel Rinne, Japia Sointu Kouvo, Husua Jorma Nortimo, Löpöä Laura Tudeer, Liinaa Päivi Horsma ja sanomalehtimiestä Tauno Palo. Elokuvassa Nortimon rooli vaihtui huomattavasti pienempään, flyygelillä Marjan laulua säestäväksi elostelijaksi. Tampereen A. B. Huitu, Artturi Laakso, nähtiin elokuvassa poliisikomisariona. Kolme elokuvaversion näyttelijöistä oli ensikertalaisia valkokankaalla: Mirjami Kuosmanen, Nora Mäkinen ja Matti Aulos. Omaa roolisuoritustaan Ansa Ikonen luonnehti muistelmissaan seuraavasti: "Sitten kun olin näytellyt jo monessa elokuvassa ja alkanut saada teatterissakin tuulta siipieni alle, tuli vaihe, jolloin uskoin osaavani näytellä. Itsevarmuudessani kuvittelin, että taito, kokemus ja osaaminen ovat jo sitä luokkaa, että nyt vain mennään. Kuriton sukupolvi tehtiin elokuvaksi tällaisessa vaiheessa. Siinä on kohtauksia, joita suorastaan häpeän katsella. Niissä tämä kaiken osaava filmitähti näyttelee. Ja pieleen menee niin että soi. Silloin oli vain pakko palauttaa mieleen alkuaikojen opetukset, muistaa että filmissä ei näytellä, elokuvassa rooliin eläydytään joka solulla. Se on elokuvan tekniikkaa, filmin erikoislaatuista pätkäelämää, ja sen minulle opetti Valentin Vaala." Kuriton sukupolvi (1937) oli Wilho Ilmarin ensimmäinen äänielokuvaohjaus - aikaisemmin hän oli ohjannut vuonna 1928 elokuvan Tukkijoella Axel Slanguksen kanssa ja toiminut 1929 apulaisohjaajana Erkki Karun elokuvassa Meidän poikamme. Ilmarin elokuvaohjaajanura jatkui jo seuraavana kesänä Suomen Filmiteollisuudessa kahdella uudella työllä. Mika Waltarin teksteistä oli elokuviksi aikaisemmin muutettu novelli Sininen overall (Sininen varjo eli Keskiyön murha, 1933) sekä alkuperäisaihe VMV 6 (1936). Kuriton sukupolvi oli ensimmäinen, johon hän itse teki myös varsinaisen kuvauskäsikirjoituksen. Kuvia siinä oli vain 441, mutta Waltarin vuolaat kuvaselitykset venyttivät käsikirjoituksen peräti 259 sivun mittaiseksi, ja se jouduttiin nitomaan kahdeksi erilliseksi osaksi. Myöhemmissä elokuvakäsikirjoituksissaan Waltari ei kuvapuolen osalta ollut enää aivan niin runsassanainen. Vaikka leikkausvaiheessa useita käsikirjoituksen kuvajaksoja jätettiin pois, elokuvalle kertyi pituutta silti 110 minuuttia. Elokuvan tuotantokustannustieto (858 000 markkaa) perustuu T. J. Särkän 1945 laatimassa muistiossa Kotimaisen elokuvan kannattavaisuus ilmoitettuun SF-elokuvien vuosikeskiarvoon. Yleisömenestys oli teatteriesityskertojen mukaan laskien vuoden 1937 kolmanneksi heikoin; katsojia kertyi vuoden 1945 loppuun mennessä 340 367. Ensiesitys oli 28.11.1937 myös Kotkan Bio-Biossa. Bruttotuotot vuoden 1945 loppuun tultaessa olivat 2 631 758 markkaa, josta tuotantoyhtiön osuus 1 357 691 markkaa. Waltarin näytelmä kiersi Suomen teattereita kahtena aaltona, ensin vuosina 1936-38 ja sen jälkeen 1953-55 osittain modernisoituna. Elokuvaksikin Kuriton sukupolvi muuttui kahdesti - jälkimmäisen tuotti Fennada-Filmi 1957 Matti Kassilan ohjaamana. - Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan. |
||||||||||||
Musiikki | ||||||||||||
1. Alkumusiikki Säv. ja sov. Martti Similä Helsingin Teatteriorkesteri (off, alkutekstit), 2' 00". 2. Lapsuuden toverille / Sä kasvoit neito kaunoinen Säv. ja san. trad. Es. Siiri Angerkoski, Tyyne Haarla ja Unto Salminen, laulu, joht. Laila Rihte (off ja 100 %), 1' 15". 3. Rullaati rullaa Säv. ja san. trad. Es. Tyyne Haarla, Kunto Karapää, Nora Mäkinen, Laila Rihte, Unto Salminen ja Oke Tuuri, laulu (off ja 100 %), kahteen otteeseen, yht. 1' 05". 4. "Kolme ruusua vaan, kun mä haudalleni saan - -" Säv. ja san. trad. Es. Siiri Angerkoski, laulu (100 %), 0' 25". 5. Oolannin sota Säv. ja san. trad. Es. Unto Salminen, huuliharppu, ja "juhlijat", laulu (irtoääni), kahteen otteeseen, yht. 0' 30". Levytys: Helsingin Suojeluskuntapiirin Soittokunta, joht. Hannes Konno; Columbia DY-134, 1937. 6. Intian kuu Säv. trad. amerikkalainen ja Stephen Foster, san. ja suom. trad. Es. Kunto Karapää, laulu, Laila Rihte, laulu ja piano, sekä "juhlijat", laulu (off ja 100 %), 0' 35". 7. Tanssimusiikki 1 Säv. tunnistamaton Tanssiorkesteri (off, levysoitin), 1' 00". 8. Estella Säv., san. ja sov. Martti Similä Martti Similä, laulu, ja tanssiorkesteri (off, levysoitin), kaksi kertaa, yht. 1' 10". Levytys: Martti Similä ja Rytmi-Pojat, joht. Eugen Malmstén; Columbia DY 120, 1937. Uudelleenjulkaisu cd-kokoelmalla Suomalainen elokuvamusiikki vol 2 - Levytyksiä vuosilta 1937-1939; Artie Music AMCD 1031, 2010. 9. Marja ("Ota onnesi kun sa löydät sen, ota nauraen, ota uhmaten - -") Säv., san. ja sov. Martti Similä 1) Tanssiorkesteri (off, levysoitin), 0' 40". 2) Es. Ansa Ikonen, laulu, ja Jorma Nortimo, piano (playback, orkesterisäestys), 2' 00". Levytys: Martti Similä ja Rytmi-Pojat, joht. Eugen Malmstén; Columbia DY 120, 1937. Uudelleenjulkaisu cd-kokoelmalla Suomalainen elokuvamusiikki vol 2 - Levytyksiä vuosilta 1937-1939; Artie Music AMCD 1031, 2010. 10. Loppumusiikki Säv. ja sov. Martti Similä Helsingin Teatteriorkesteri (off, lopputeksti), 1' 45". Huomautuksia: Alkumusiikin toisena teemana soi tango Marja. Teema toistuu myös tausta- ja loppumusiikissa. Laila Rihte ja Unto Salminen laulavat (100 %) "Oi kevät, sinä tulinen, jo herätä tuo uninen - -", 0' 05". Laila Rihte improvisoi pianolla valssia (playback, tunnistamaton pianisti), 0' 30". Radiosta kuuluu laulajattaren esitystä, 0' 05". Kunto Karapää improvisoi huuliharpulla (100 %), 0' 10". "Juhlijat" tanssivat musiikkinumeroiden 7, 8 ja 9 aikana. - Toim. Juha Seitajärvi (2022) Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) pohjalta |
||||||||||||
Tarkastustiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Tekniset tiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Kieli | ||||||||||||
suomi |