Antreas ja syntinen Jolanda
Antreas och den syndiga Jolanda (ruotsinkielinen nimi)
Andreas and Sinful Jolanda (englanninkielinen käännösnimi)
Antreas et Jolanda la pécheresse (ranskankielinen käännösnimi)
Andreas und die sündige Jolanda (saksankielinen käännösnimi)
Wege des Schicksals (saksankielinen nimi)
Finna-arvio
Antreas ja syntinen Jolanda
Valentin Vaalan ohjaama ja Turo Karton käsikirjoittama melodraama Antreas ja syntinen Jolanda (1941) perustuu nimimerkki Antti Kokkolan eli Tatu Pekkarisen aiheeseen. Vuoden 1940 Helsinkiin sijoittuvassa tarinassa syntymästään sokea Antreas Tuurio (Olavi Reimas) saa niukan elantonsa myymällä harjoja Kauppatorilla. Vammastaan huolimatta hän on luonteeltaan valoisa ja elämänmyönteinen ihminen. Kiltti lukiolaistyttö Martta (Kaija Rahola) rakastaa Antreasta, jolle konttoristi Jolanda (Kirsti Hurme) on unelmien täyttymys. Sokea ja köyhä mies ei saa tunteilleen vastakaikua, mutta kun hän perii miljoonia niin huikentelevainen Jolandakin hakeutuu Antreaksen seuraan.
Tallennettuna:
Genre | ||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Ikäraja | ||||||||||||
S |
||||||||||||
Näyttelijät | ||||||||||||
Kreditoimattomat näyttelijät
|
||||||||||||
Muut tekijät | ||||||||||||
Kreditoimattomat
|
||||||||||||
Tuotantotiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Esitystiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Kuvauspaikat | ||||||||||||
|
||||||||||||
Kuvausaika | ||||||||||||
Kesä - syksy 1940 - Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan |
||||||||||||
Sisältöseloste | ||||||||||||
|
||||||||||||
Lehdistöarviot | ||||||||||||
"Suomi-Filmi on Syntisessä Jolandassaan uskaltautunut vaikeaan tehtävään", aloitti P. T-vi (Paula Talaskivi, Ilta-Sanomat 4.2.1941). "Elokuvalla on pohjanaan mitä suurimmat epäonnistumisen mahdollisuudet, sillä itse kuvattavan aiheen tuntuva imelä viikkolehtisävy oli saatava muunnetuksi ja kuitenkin sitä oli ylläpidettäväkin [- -] Jo sekin, että tässä komediaksi muuntamisessa onnistuttiin [- -] on sekä käsikirjoituksen laatijan Turo Karton että ohjaajan Valentin Vaalan suuri ansio ja sinänsä merkittävä muistiin. Mutta vielä suuremmaksi voitoksi ohjaajalle on se, että hän on kyennyt säilyttämään alkuperäisen tarinan suurimman avun, kertomuksen viehättävän sydämellisyyden, lämpimän inhimillisyyden valkokankaalla niin tuntuvana kuin se Syntisessä Jolandassa on." "Kertakaikkiaan mielenkiintoinen elokuva", koki T. A. (Toini Aaltonen, Suomen Sosialidemokraatti 21.2.1981). "Siinä on kylläkin mukana paljon naiivia tunnepitoisuutta, joten vähemmän vaativa määritelmä vakava komedia on paikallaan, mutta aiheen perusajatus on intresantti ja erikoinen, jollei suorastaan syvällinen. [- -] Elokuvan on ohjannut Valentin Vaala erittäin ansiokkaasti. Ensinnäkin kiintyy siihen ilahduttavaan seikkaan, että kaupunkimiljöö tulee mukaan niin harvinaisen luontevasti ja värikkäästi ilman mitään korostuksia ja alleviivauksia." "Epäonnistuneen ja banaalin nimen taakse kätkeytyy varsin erikoislaatuinen ja psykologisesti mielenkiintoinen filminäytelmä, joka merkitsee uutta elokuvamme aihealan valtausta", ajatteli Parras (Olavi Vesterdahl, Aamulehti 3.2.1941). "Juoni ei siis itsessään ole juuri minkäänlainen [- -] mutta aiheen käsittelytapa ja näyttelijäsuoritukset tekevät elokuvasta varsin korkeatasoisen suomalaisen filmin." "Filmin ydin on tällä kertaa lukemattomissa pienissä yksityiskohdissa, jotka luovat mielikuvitusrikkaan ja taiteellisesti varsin pätevän kokonaisuuden", katsoi S. S. (Salama Simonen, Uusi Suomi 3.2.1941). "Elokuvassa on herkkiä kohtauksia [- -] jotka ovat liikuttavia vaikuttamatta sentimentaalisilta. Elokuvan elämänmyönteisyys ja hillitty huumori oikeuttavat sille nimityksen vakava komedia, vaikka tarinan takana lopulta piilee syvä tragiikka." "Antreas och den syndiga Jolanda är en kvalitetsprodukt", kiitti myös H. K. (Hans Kutter, Hufvudstadsbladet 3.2.194). "Vaala har i detta verk lyckats frigöra sig från de ytliga, mondäna maner, vilka i så hög grad tidigare skämt några av hans saker som En rik flicka, Grönt guld och Guds storm. I Antreas och den syndiga Jolanda finnes det en mänsklig värme och en impulsiv friskhet som är alldeles ny för honom." Selkeästi poikkeavaan arvioon päätyi E. P-la (Eino Palola, Helsingin Sanomat 4.2.1941): "Suomi-Filmin uutuus vaikuttaa hyvistä tarkoitusperistä huolimatta ehdottomasti hiukan avuttomalta. Siinä ei missään suhteessa ole päästy aivan perille saakka - aidon taiteellisen vaikutuksen saavuttamiseen. [- -] Kaikesta puuttuu elävyyden ja välittömyyden tuntu hämmästyttävässä määrässä. Välistä tuntuu siltä kuin seurailisi oppilasnäytäntöä, jossa opittu myös on etualalla ja esittäjän persoonallisuus näkymättömissä." Yleensä näyttelijäsuoritukset kuitenkin saivat kiitosta. "Miten koruttomasti ja kauniisti Olavi Reimas esittääkään sokean harjojentekijänsä", innostui T. A. "Siinä todella on sisäistä valoa, onnellisen luonteen heijastusta [- -] Kirsti Hurme on niin osaansa sopiva, että voisi melkein kuvitella, että aihe on valittu hänen näyttelijämahdollisuuksiaan silmällä pitäen." "Kirsti Hurme on nousemassa elokuvanäyttelijättäriemme eturiviin", arvioi Parras. "Hän luo Jolandansa ympärille voimakkaasti eroottisen ilmapiirin. Tähän hänellä on erinomaiset ulkomuodolliset edellytykset, mutta hän käyttää myös älyään pystyen vaativaan luonnekuvaukseen menemättä kuitenkaan liiallisuuksiin, johon Jolandan osassa olisi hyvät mahdollisuudet. [- -] Olavi Reimas esittää Antreaksen osan miellyttävästi, jaksamatta tosin aina vapautua vaivaavasta pateettisuudesta, mutta loppuun päin [- -] hän ilmentää uskottavasti näkönsä saavan sokean miehen tunnelmia ja järkytyksiä. Tamperelainen Kaija Rahola hoitaa osansa [- -] ilahduttavan varmasti ja välittömän herttaisesti. Tosin tekniikassa on vielä paljon oppimista, mutta luontevuus ja välittömyys ovat ilmeisiä." Tv-esitysten vuosikymmenillä näkökulma on vaihtunut ja kriittisyys kasvanut. "Vakavasta komediasta" on tullut "puhdasta viikkolehtiviihdettä" (Pertti Lumirae, Suomen Sosialidemokraatti 21.2.1981) ja "estottomasti läikähtelevää melodraamaa" (Pekka Eronen, Aamulehti 1994). "Antreas ja syntinen Jolanda on tarinaltaan kiehtova melodraama", kirjoitti Markku Tuuli (Katso 8/1981), "joka kuitenkin erityisesti henkilöohjauksen tasolla on pahasti ajan kuluttama. Kirsti Hurme on pääosassa uhkea, mutta hänen niinkuin Olavi Reimaksen ja Kaija Raholankin näyttelijäsuoritukset ovat kankeita ja kömpelöitä. Vaalan vivahteikas elokuvallinen näkemys tulee kyllä esille muutamissa jaksoissa, mutta ne eivät riitä kantamaan Antreasta ja syntistä Jolandaa loppuun asti." - Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan. |
||||||||||||
Taustaa | ||||||||||||
Elokuvan pohjana oli nimimerkki Antti Kokkolan (käsikirjoituksessa Antti Kokko) teksti, jonka romaaniversio ilmestyi vasta vuonna 1945. Nimimerkin taakse kätkeytyi kirjailija Tatu Pekkarinen, joka tällä tavoin halusi ottaa etäisyyttä humoristitaustaansa. Aiheen muokkasi kuvauskäsikirjoituksen muotoon Turo Kartto. Romaaniversio sai nimekseen Maailman kasvot, ja siinä Tatu Pekkarinen käytti taas kirjoittajanimeä Ilmari Mäkitie. Elokuvaan verrattuna romaanissa on mm. täti Aurooran ja Jaakko-sedän osuutta lyhennetty, Antreaksen nimi muutettu Jalmariksi, Jolandan Selmaksi, Martan Hannaksi, Reinarin Rauliksi jne. Jalmarin rikastumisen lähteenä romaanissa on hänen tekemänsä harjansitomiskone, ja Rauli pääsee lopuksi jaloilleen keksimänsä taskukirjoituskoneen avulla. Romaanissa Jalmari tyytyy vain ostamaan sen puutalon, jossa hän aikaisemminkin on asunut. Elokuvassa vanhan puutalon osoite on Vanajantie 6 ja Antreaksen ostaman uuden loistohuvilan osoite Kaivopuisto 14. Elokuvan tapahtuma-aika on kesä 1940, vaikka eräissä alkupuolen repliikeissä puhutaankin Suomea uhkaavasta diktatuurista. Jolanda lukee eräässä kohtauksessa vuonna 1940 ilmestynyttä V. Laikon salapoliisiromaania Elokuun murha, ja Antreaksen shekin päiväyksenä on 29.7.1940. Kuvaajana Vaala käytti ensimmäistä kertaa Eino Heinoa. Tästä alkoi yhteistyö, jota jatkui tiiviinä aina vuoteen 1958 saakka. Puutalon pihakohtaukset jouduttiin myöhäisen syksyn vuoksi lavastamaan studioon. Miespääosaa näytteli Olavi Reimas, joka muisteli osaansa vuonna 1974 seuraavasti: "Näyttelin siinä Antreasta, sokeata harjakauppiasta, joka hyvänä tienestipäivänä paineli suoraan Alkoon. Kuvattiin tätä menoa Tehtaankadulla ja siinä likellä olevassa Alkon liikkeessä. Kun kävelin sokean lailla kauppaa kohden, muuan mies tuli käsipuoleeni ja sanoi, että hei hei älkäähän nyt sinne menkö, se on alkoholiliike." Elokuvan yleisömenestys jäi jonkin verran vuoden keskitasoa heikommaksi. Tuotantokustannukset peittyivät vasta lokakuussa 1946. Elokuva myytiin Norjan ja Tanskan lisäksi Kroatiaan ja Saksaan. - Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan. |
||||||||||||
Musiikki | ||||||||||||
1. "Alkusoitto" Säv. Harry Bergström Orkesteri (off, alkutekstit), 1' 40". 2. Polkka Säv. Harry Bergström Tanssiorkesteri (off, levysoitin), 1' 30". 3. Valssi Säv. Harry Bergström 1) Orkesteri (off), viiteen kertaan, yht. 4' 25". 2) Orkesteri (off, lopputekstit), 1' 40". 4. Levoton liekki Säv. Harry Bergström, san. Kerttu Mustonen 1) Es. "tanssiorkesteri" (playback ja off, sekä off, levysoitin), kahteen kertaan, yht. 1' 30". 2) Es. Kirsti Hurme, hyräily (100 %), kolmeen kertaan, yht. 0' 35". 3) Es. Kirsti Hurme, laulu, ja "tanssiorkesteri" (playback ja off), 2' 50". 4) Es. Kille Oksanen, piano (playback, Asser Fagerström, piano), kahteen kertaan, yht. 1' 20". 5) Es. "tanssiorkesteri" (playback), 0' 45". Levytys: Kirsti Hurme ja orkesteri; ääniraidan uudelleenjulkaisu cd-kokoelmalla Suomalainen elokuvamusiikki vol 9 & 10 - Suomi-Filmin elokuvamusiikkia 1933-1961; Artie Music AMCD 1056, 2021. 5. Sun hymys elokuvasta Juurakon Hulda (1937) Säv. ja sov. Harry Bergström, san. Eine Laine Eugen Malmstén, laulu, ja Rytmi-Pojat, joht. Eugen Malmstén (off), 1' 40". Levytys: Eugen Malmstén ja Rytmi-Pojat, joht. Eugen Malmstén; Columbia DY 105, 1937. Uudelleenjulkaisu cd-kokoelmalla Suomalainen elokuvamusiikki vol 2 - Levytyksiä vuosilta 1937-1939; Artie Music AMCD 1031, 2010. 6. Niin rakastan mä maailmaa Säv. Harry Bergström, san. levytyksessä Eine Laine 1) Es. "tanssiorkesteri" (playback), 1' 15". 2) Tanssiorkesteri (off), 1' 05". Levytys: Kalevi Korpi ja Odeon-orkesteri, joht. Harry Bergström; Odeon PLD-107, 3.3.1955. Uudelleenjulkaisu cd-kokoelmalla Suomalainen elokuvamusiikki vol 9 & 10 - Suomi-Filmin elokuvamusiikkia 1933-1961; Artie Music AMCD 1056, 2021. 7. "Misterio" Säv. Harry Bergström Orkesteri (off), 1' 30". 8. "Uskottomuus" Säv. Harry Bergström Viulu ja orkesteri (off), 2' 45". Huomautuksia: Valssi (nro 3) muodostaa "Alkusoiton" (nro 1) loppuosan, 0' 30", sekä koko loppumusiikin, 1' 15". Levoton liekki toistuu perusaineksena alkusoitossa. Varma Lahtinen laulaa Sulamithia, säv. ja san. Matti Jurva, (100 %), 0' 05", ja Olavi Reimas hyräilee (100 %), 0' 15". "Kylpylävieraat" tanssivat tangon Niin rakastan mä maailmaa (nro 6) aikana. Kasinon kabinetissa soitetaan pianolla sävelmää Ukko Nooa (off), 0' 45". Kille Oksanen esittää pianistia musiikkinumeroissa 4:3 ja 6. Muulloin "tanssiorkesterin" pianistina on Asser Fagerström. - Toim. Juha Seitajärvi (2021) Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan |
||||||||||||
Tarkastustiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Tekniset tiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Kieli | ||||||||||||
suomi |