Synnitön lankeemus
Syndabocken utan synd (ruotsinkielinen nimi)
The Sinless Fall (englanninkielinen käännösnimi)
Une Chute sans pêché (ranskankielinen käännösnimi)
Der Sündlose Fall (saksankielinen käännösnimi)
Finna-arvio
Synnitön lankeemus
Hannu Lemisen ohjaama ja Ilmari Unhon kanssa käsikirjoittama jännityskomedia Synnitön lankeemus (1943) pohjautuu Cecil Scott Foresterin romaaniin. Filmiversion tapahtumat sijoittuvat 1940-luvun Helsinkiin. Timo Hattara (Hannes Häyrinen) esittää näyttämöllä mustasukkaista aviomiestä, joka ampuu vaimonsa rakastajan. Teatterinjohtaja (Jalmari Rinne) kehottaa ujoa nuorukaista hankkimaan kokemuksia naisista ja aseista ennen ensi-iltaa. Molemmat tulevat tutuiksi, kun Timo joutuu näyttelijäkollegansa Aili Katajan (Toini Vartiainen) ja venäläisen vakoiluliigan pyöritykseen.
Tallennettuna:
Genre | ||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Ikäraja | ||||||||||||
S |
||||||||||||
Näyttelijät | ||||||||||||
Kreditoimattomat näyttelijät
|
||||||||||||
Muut tekijät | ||||||||||||
Kreditoimattomat
Kokoonpanot
|
||||||||||||
Tuotantotiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Esitystiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Kuvauspaikat | ||||||||||||
|
||||||||||||
Kuvausaika | ||||||||||||
Kesä 1942, kesä - syksy 1943 |
||||||||||||
Sisältöseloste | ||||||||||||
|
||||||||||||
Lehdistöarviot | ||||||||||||
SF:n jännityskomedia ei saanut arvostelijoita innostumaan. Monet kiinnittivät huomiota siihen, että Valkoisten ruusujen jälkeen SF jo toisen kerran jätti alkuteoksen maininnatta. "Tällainen ilmiö on vähemmän miellyttävä, varsinkin kun se näyttää tulleen tavaksi SF:lle", valitti T. A. (Toini Aaltonen, Suomen Sosialidemokraatti 25.11.1943) ja jatkoi kritiikkiään: "Tekisi mieli väittää, että elokuvassa on samaa ristiriitaisuutta kuin itse nimessäkin. Sellainen nimi kuin Synnitön lankeemus antaa aiheen olettaa, että kysymyksessä olisi vähintäin joku intohimoinen rakkausdraama eikä suinkaan mikään paroodinen jännityselokuva, josta kaikki synnillisyys on hyvin kaukana. 'Synti' sana lasketaan tietenkin vetäväksi nimeksi, mutta eihän sitäkään nyt toki sovi lyödä mihin tahansa leimamerkiksi." "Tärkein ero alkuperäisen esikuvan ja elokuvan välillä on siinä", kirjoitti P. T-vi (Paula Talaskivi, Helsingin Sanomat 25.11.1943), "etteivät meikäläiset tekijät ole valkokankaalla kyenneet noudattamaan Ihmeelliselle viikolle oleellista mainiosti parodioivaa sävyä johdonmukaisesti. Se on tosin ollut käsikirjoittajan ja ohjaajan Hannu Lemisen ilmeisenä pyrkimyksenä, mutta ote lupsahtaa tuon tuostakin milloin mihinkin suuntaan, niin että välillä liikutaan hirmuvakavassa rikostarinassa, välillä farssissa metelöiden, ja vain joskus katsoja pääsee perille siitä, että tarkoituksena on huikean leikillisesti käsitellä merkillisten sattumain sarjaa." "Ainesta käsikirjoituksessa on yllin kyllin", arvioi O. V-hl (Olavi Vesterdahl, Aamulehti 28.12.1943), "ja epäilemättä siitä olisi saanut herkullisen jännitysparodian, mutta nyt olivat ohjaajan piirustukset menneet niin pahasti sekaisin, että tuloksena oli aikamoinen sekasotku todella jännittävää rikosfilmiä, hassuttelevaa farssia ja typerän äitelää 'nuorta lempeä', mutta parodiaa oli filmissä tuskin nimeksi." "En förstklassig film och två lättare saker, det är väl ungefär vad man rimligtvis kan fordra per säsong av en ambitiös iscensättare", hahmotteli H. K. (Hans Kutter, Hufvudstadsbladet 26.11.1943) Lemisen uraa ja panosta. "Syndabocken saknar visserligen inte underhållande episoder och rymmer också några spännande avsnitt, men man har en känsla av att varken Hannu Leminen eller hans utmärkta fotograf Felix Forsman rikligt trivts med arbetet. De olika beståndsdelarna kriminalitet, kärlek och humor ha inte skakats samman med den fermitet man väntat sig. Kanske skulle filmen som helhet ha vunnit på om det kriminella inslaget gjorts bredare och utarbetats mer?" "Aivan kiitoksen ansaitseva valokuvaus!", ihasteli sitä vastoin P. T-vi. "Lahjakas nuori valokuvaajamme Felix Forsman V. Mantovanin avustamana antaa Synnittömässä lankeemuksessa näytteitä loisteliaan joustavasti toteutetusta, mielikuvitusrikkaasta ja teknillisesti varmasta kameran käyttelystä, jossa tuntui olevan merkkejä oikean tunnelman tajuamisesta yli ohjaajan." Kauppalehden J. L. (26.11.1943) löysi myönteisen näkökulman ja perusteli: "Amerikkalaistyylinen rikoshumoreski ja keveäluonteinen jännityselokuva ovat toistaiseksi olleet meikäläisen filmin koskematonta maastoa. Sitä ilahduttavampaa on havaita, että kotimaisin voimin kyetään tekemään ylläpitävä tämän alan tuote ja täten korvaamaan useimmat ulkomaiset tekeleet [- -]. Koomillisen jännityselokuvan onnistumisesta on ohjaajalla suurin vastuu. Hänen on osattava ilmentää salamannopeasti syntyvä jännitys ja sen yhtä nopea, vapauttava purkautuminen. Tässä suhteessa Leminen ei ole pettänyt häneen syystäkin kiinnitettyjä odotuksia. Ainoita tyylivirheitä oli vankeusja kidutuskohtausten ylenmääräinen realistisuus, joka vaikutti muun yleisen keveyden ja karrikoinnin rinnalla häiritsevältä." Näyttelijätyön kiitokset keräsi Hannes Häyrinen, joka "hajamielisine, hiukan pelästyneine ilmeineen ja liikuttavan viattomine olemuksineen soveltui osaan loistavasti ja sai esitykseensä aitoa huumoria hänelle ominaisin poikamaisin välähdyksin, jotka tuntuvat luiskahtavan ikäänkuin erehdyksessä." (P. T-vi). - Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan. |
||||||||||||
Taustaa | ||||||||||||
Synnitön lankeemus perustuu englantilaisen Cecil Scott Foresterin romaaniin The Wonderful Week (1927), joka ilmestyi suomeksi jo seuraavana vuonna nimellä Ihmeellinen viikko. Alkutekstit eivät mainitse mitään romaanista, käsikirjoittajaksi ilmoitetaan ainoastaan ohjaaja Hannu Leminen. Vuonna 1942 valmistuneen käsikirjoituksen nimilehdellä tekijäksi on merkitty Eino Seisjoki - nimimerkki, jota Leminen ja Ilmari Unho yhteisesti käyttivät Valkoisten ruusujen (1943) käsikirjoituksessa. Romaani tapahtuu Lontoossa 1920-luvun lopussa. Elokuva siirtää tapahtumat Helsinkiin ja lähemmäksi nykyaikaa. Tarinan keskushenkilöstä, pankkivirkailija Harold Norman Atridgesta on tehty antikvariaatin libristi ja harrastelijanäyttelijä Timo Hattara, hänen tyttöystävästään Marjorie Clarencesta Aili Kataja, täysihoitolan pitäjästä rouva Poundista rouva Karpalo jne. Tennis on vaihdettu vesipalloksi. Deutsche-Oesterreichische Erdöl Gebiet Gesellschaft ja sen tavoittelemat öljykonsessiot Balkanilla sijaitsevassa Pikku-Avarian kuningaskunnassa on muutettu venäläisen Krasnovin vakoilijajoukon sekä juutalaisperäisen asetehtailijan Adam Goldschmidtin tavoittelemaksi suomalaiseksi asekeksinnöksi. Romaanin juonikuvion erottaa myös sen suomalaisessa elokuvasovituksessa. Jaksossa, jossa Timo Hattara ja hänen huonetoverinsa Ruupe Nieminen palaavat vahvassa humalatilassa täysihoitolaan, Hannes Häyrinen ja Pentti Viljanen improvisoivat antaumuksella. Miespääosa kirjoitettiin alun alkaen Hannes Häyristä silmälläpitäen. Esko Haon rooliin suunniteltiin Leo Lähteenmäkeä ja Aili Katajan rooliin Sirkka Sipilää, tehtäviin kiinnitettiin kuitenkin Veikko Itkonen ja Toini Vartiainen. Vakoiluteema oli vuosien 1943 - 1944 suomalaisessa näytelmäelokuvatuotannossa varsin yleinen. Synnittömän lankeemuksen lisäksi saman aiheeseen kajottiin elokuvissa Salainen ase, Nuoria ihmisiä, Varjoja Kannaksella, Kuollut mies vihastuu ja Hiipivä vaara. Synnittömän lankeemuksen yleisömenestys oli yhdeksän suurimman kaupungin teatteriesityskertojen mukaan laskien vuoden keskitasoa jonkin verran heikompi. - Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan. |
||||||||||||
Musiikki | ||||||||||||
1. Valssi Säv. Tapio Ilomäki Helsingin Teatteriorkesteri (off, alkutekstit), 2' 10". 2. Kuubalainen serenadi Säv. Juhani Pohjanmies, san. Unto Koskela Es. Hannes Häyrinen ja Pentti Viljanen, laulu (100 %), 0' 30". 3. Juomalaulu ("Ei meitä mettät peloita eikä heiluta mailman tuuli - -") Säv. Tapio Ilomäki, san. Palle Es. Hannes Häyrinen ja Pentti Viljanen, laulu (100 %), 0' 30". 4. Hochzeitsmarsch / Häämarssi näytelmästä A Midsummer Night's Dream / Kesäyön unelma Säv. Felix Mendelssohn-Bartholdy, sov. Tapio Ilomäki Helsingin Teatteriorkesteri (off, lopputekstit), 0' 30". Huomautuksia: Alkumusiikin valssiteema toistuu taustamusiikissa. Toppo Elonperä improvisoi urkuharmonilla (playback, tunnistamaton soittaja), 0' 40", jonka aikana Hannes Häyrinen ja Pentti Viljanen hoilaavat myös kansansävelmää Hiljaa juuri kuin lammen laine (kaikki 100 %), 0' 05". - Toim. Juha Seitajärvi (2021) Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) pohjalta. |
||||||||||||
Tarkastustiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Tekniset tiedot | ||||||||||||
|