Maaret - tunturien tyttö
Maaret, tunturien tyttö (rinnakkaisnimi)
Maaret - fjällens dotter (ruotsinkielinen nimi)
Maaret - fjällens dotter (ruotsinkielinen nimi Ruotsissa)
Maaret, the Mountain Maid (englanninkielinen nimi)
Maaret - Daughter of the Fells (englanninkielinen käännösnimi)
Maaret - la fille de montagnes (ranskankielinen käännösnimi)
Maaret - Mädchen der nordischen Berge (saksankielinen käännösnimi)
Maaret (työnimi)
Päivä sarastaa (työnimi)
Tunturien tyttö (työnimi)
Tie johtaa tuntureille
Finna-arvio
Maaret - tunturien tyttö
Valentin Vaalan ohjaamassa draamassa Maaret – tunturien tyttö (1947) helsinkiläinen kirurgi Arvo Raitamo (Olavi Reimas) on keskittynyt uraansa. Kotona pienen poikansa kanssa yksinäisyyttä potevan vaimon (Hilkka Helinä) arkeen seuraa tarjoaa naistenmiehenä tunnettu insinööri Rolf Brenner (William Markus). Kun perheen poika kuolee onnettomuudessa, surun murtama Arvo pakenee Lapin erämaahan, jossa hän tuupertuu hankeen. Arvo pelastuu kansanparantaja Aslakin (Ale Porkka) ja hänen sisarentyttärensä Maaretin (Eila Pehkonen) hoidossa. Maaret rakastuu Arvoon, mutta Arvo ei voi kauan paeta menneisyyttään.
Tallennettuna:
Genre | ||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Ikäraja | ||||||||||||
7 |
||||||||||||
Näyttelijät | ||||||||||||
Kreditoimattomat näyttelijät
|
||||||||||||
Muut tekijät | ||||||||||||
Kreditoimattomat
|
||||||||||||
Tuotantotiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Esitystiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Kuvauspaikat | ||||||||||||
|
||||||||||||
Kuvausaika | ||||||||||||
Kevättalvi - kesä 1947 |
||||||||||||
Sisältöseloste | ||||||||||||
|
||||||||||||
Lehdistöarviot | ||||||||||||
Valentin Vaalan Lapin-elokuva sai arvostelijat puolelleen huolimatta yksinkertaiseksi, teennäiseksi tai banaaliksi koetusta juonestaan. Aamulehden O. V-jä (Olavi Veistäjä, 30.11.1947) näki elokuvan "suuntaa antavana, jopa siinä määrin, että se edustaisi kunniakkaasti suomalaista elokuvataidetta ulkomailla". "Sen juoni ei tosin ole kovinkaan ihmeellinen", hän jatkoi, "varsinkin alku on melko yleispiirteinen ja loppuratkaisu liian helppo ja sovinnainen, mutta muu osa elokuvaa on suomalaisittain aitoa ja elävää." "Joskaan aihe ei kestä analyysiä", ajatteli H. Lwg (Harry Lewing, Vapaa Sana 1.12.1947), "on kuitenkin tunnustettava Vaalan tehneen näytäntökauden tähänastisesti parhaan kotimaisen, sillä vain harvoin on suomalaisessa elokuvassa nähty filmillisemmin keinoin kerrottua tarinaa. On annettava täysi kymppi Vaalan kuvarytmille ja taidolle kertoa kuvin. Hän hallitsee filmin kielen ja joustavasti siirtyy kuvasta toiseen. Puolikuvat ja lähikuvat vaihtelevat saman kohtauksen aikana ja lisäksi varmalla ja tyylipuhtaalla tavalla." "Det är två saker man genast fäster sig vid Maaret", aloitti Hans Kutter (Hufvudstadsbladet 4.12.1947), "den kultiverade speltonen och fotograferingens förnämliga kvalitet [- -]. Vad man tycker om i filmen är att den banala storyn utformats med smak och jämvikt. Valentin Vaala frossar varken i sentimentalitet eller raffel, utan har stämt helhetstonen fint och diskret, samtidigt som han berättar underhållande och lättflytande." Ilta-Sanomien J-a N-nen (Juha Nevalainen, 29.11.1947) koki "iloisen yllätyksen", "kun tällaisesta teennäisestä aiheesta on osattu tehdä elokuva, joka lumoaa, innostuttaa, ajoittain jopa liikuttaakin katsojaansa". O. V-jä luki elokuvan "parhaimpiin ansioihin" "luonnon ja ihmisen yhteenliittämisen": "Ennen muuta koituu tekijöille kunniaksi, etteivät he ole tehneet Lapin maisemien ja suurenmoisen luonnon esittelemisestä itsetarkoitusta, vaan pystyneet onnistuneesti sulattamaan ihmiset, toiminnan ja luonnon eheäksi kokonaisuudeksi. 'Kuollutta' maisemaa ei näytetä, vaan ihmiset todella elävät suurpiirteisesti valokuvatun Lapin luonnon keskessä tuntureilla, kiveliöissä ja järvien rantamilla." Eino Heinon kuvaus sai yleistä tunnustusta. "Ohjaajan tärkeänä työtoverina tässä täysin sydämin valmistuneessa Lapinkuvauksessa on ollut kuvaaja Eino Heino", kirjoitti Ra. H. (Raoul af Hällström, Uusi Suomi 30.11.1947). "Nämä kaksi filmitaiteemme huipputekijää ovat yhdessä vanginneet filminauhalle hienoja Lapinnäkymiä kesäisine maisemineen, uinuvine kirkaspintaisine järvineen, kaukana häämöttävine tuntureineen ja jylhine kiveliöineen." "Eino Heino on tavoittanut kohtauksista juuri saman kuvan kuin ohjaajan kerronta, ja niin on näiden työ harmonisessa rytmissä", kiitti H. Lwg. "Heinon kamera vangitsee sopivasti korostettuja mutta samalla aidon naturalistisia kuvia, jotka ovat kohteisiinsa teräviä, mutta samalla kissamaisen pehmeitä. Etenkin interiöörikuvat ovat huoliteltuja ja pinnoiltaan eläviä, hyvä syvyysvaikute." Eila Pehkosen debyyttiä tervehdittiin voittona ja "viehättävänä yllätyksenä" (Ra. H.). "Tuskinpa ensikertalainen on koskaan selviytynyt voitollisemmin", ylisti O. V-jä. "Eila Pehkonen osoittautuu erittäin herkkävaistoiseksi nuoreksi näyttelijättäreksi [- -]. Hänessä oli välitöntä ja tuoretta luonnonlasta, alkukantaisissa käsityksissään liikuttavaa, sielunliikkeissään hermoherkkää. Kaunis, lupaava ja vakuuttava tulkinta, joka nostaa hänet yhtäkkiä yleiseen tietoisuuteen." "Tämä voitokas tyttö hallitsee filmin välittämää tunnelmaa", koki Ra. H. "Maaret on filmin kestävin henkilökuva, hän on runollisen herkkä ja aito", arvioi H. Lwg ja T. A.:n (Toini Aaltonen, Suomen Sosialidemokraatti 30.11.1947) mukaan "tämä luonnontuore ilmestys [- -] ehdottomasti edustaa Valentin Vaalan parhaita löytöjä. Hänessä on jotakin meikäläisille filmisellaisille aivan vierasta luonnollisuutta, vaatimattomuutta ja vähäeleisyyttä, joka tekee mielelle hyvää. Ja luojan kiitos, hänen kasvonsa ovat yksilölliset eivätkä pikkusievät!" Vastaanotto ei ollut enää yhtä lämmin vuosien 1977 ja 1982 tv-esitysten aikaan. "Maaret - tunturien tyttö osoittautuu Valentin Vaalan heikoimpiin kuuluvaksi elokuvaksi", tuomitsi Mikael Fränti (Helsingin Sanomat 24.10.1982): "Se tuotettiin nähtävästi vain Lappi-eksotiikan vuoksi. Ihmiskuvauksen psykologiaan, tarinan kiehtovuuteen ja myyttisiin aineksiin ei välitetty kiinnittää huomiota." "Avuttomasta, oudosti poukkoilevasta käsikirjoituksesta kyhätty elokuva on aika vaivaannuttavaa katsottavaa", arvosteli myös Antti Lindqvist (Kansan Uutiset 24.10.1982). "Nämä ihmiset eivät elä, he ovat rautalankaa, josta tarinan mustavalkoiset asetelmat on väännetty. Edes Eino Heinon taitavasti vangitsemat Lapin maisemat eivät pelasta tekelettä tyhjänpäiväisyyden letosta." - Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan. |
||||||||||||
Taustaa | ||||||||||||
Maaret - tunturien tyttö (1947) perustui Selim Tapolan ja S. Toivosen alkuperäisaseeseen, johon dialogin kirjoitti Usko Kemppi. Maisteri Selim Tapola (1912 - 1974) oli ammatiltaan rautatievirkamies, S. Toivosen taustasta ei ole tietoa. Suomi-Filmi oli jo kevättalvella 1934 käynnistänyt Maaret-nimisen Lapin-aiheisen elokuvan tuotannon, pohjana Ensio Svanbergin (Rislakin) ja Erkki Kivijärven alkuperäiskäsikirjoitus. Nimiosaan oli kiinnitetty Henny Waljus, muihin rooleihin Aarne Leppänen, Joel Rinne, Uuno Laakso, Yrjö Tuominen, Martta Kontula ja Aku Korhonen. Tuoreen tuotantopäällikön Risto Orkon oli määrä ohjata tämä ensimmäinen Maaret. Väinö Mäkelän tultua Suomi-Filmin toimitusjohtajaksi toukokuussa 1934 elokuvan valmistelut keskeytettiin ja yhtiön kesätuotanto-ohjelmaan otettiin romanttinen herraskartanokomedia Siltalan pehtoori. Ensimmäisen Maaret-aiheen yhtäläisyydet Vaalan elokuvan kanssa ovat vähäiset. Vaalan Maaretin talviset ulkokuvat otettiin Yllästunturilla ja Äkäslompolossa, kesäkuvat Kilpisjärvellä. Osa lähikuvista uusittiin myöhemmin studiossa. Leikkausvaiheessa jätettiin pois 22 kuvan jakso porovarkaudesta, josta Niilan heiluttelema setelitukko on peräisin. Käsikirjoituksen mukaan Britta-Kaisaa vaivaa umpisuoli; kuvattaessa se on muutettu dramaattisemmalta tuntuvaksi kurkkutorventukkeutumaksi, jonka Arvo Raitamo alkeellisissa olosuhteissa leikkaa. Maaret - tunturien tyttö oli sekä Eila Pehkosen että Sakari Jurkan ensimmäinen elokuva, jossa he olivat pääosissa. Hiihdonopettajaa esittävä Olle (Olof) Åkerblom työskenteli myös kamera-apulaisena ja vuodesta 1955 alkaen itsenäisenä lyhyt- ja mainoselokuvantekijänä. Alkuteksteissä hänen etunimensä on muodossa Olli. Rakel Laakson etunimi on elokuvan alkuteksteissä muodossa Raakel. Kantaesitys oli Riihimäen Apollossa 27.11.1947, päivää ennen valtakunnallisen esityskierroksen alkamista. Yleisömenestys oli suurimpien kaupunkien teatteriesityskertojen mukaan laskien yhdessä Koskenkylän laulun kanssa esitysvuoden paras. Elokuva myytiin Norjaan, Puolaan ja Ruotsiin. - Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan. |
||||||||||||
Musiikki | ||||||||||||
1. Alkumusiikki Säv. ja sov. Tauno Pylkkänen Orkesteri (off, alkutekstit), 1' 40". 2. Tanssimusiikki Säv. Tauno Pylkkänen Viihdeorkesteri (off, levysoitin), 1' 15". 3. Surullinen kuu Säv. ja san. Usko Kemppi Es. Auvo Nuotio, laulu ja kitara (playback, kitarasäestys), 1' 05". Levytys: Eugen Malmstén ja Columbia-tanssi-orkesteri; Columbia DY 270, 1938. Teppo Raikko [Teemu Grönberg] ja Sointu-orkesteri; Sointu 734, 1946. 4. Tullaan, tullaan Säv. Matti Jurva, san. levytyksessä Tatu Pekkarinen Es. Holger Blommila, Paavo Honkamäki ja Sakari Jurkka, hoilaus (100 %), kaksi kertaa, yht. 0' 35". Levytys: Matti Jurva ja Dallapé-orkesteri; Odeon A 228260, 1934. 5. Neljän tuulen tie orkesterisarjasta Lapin kuvia (1952) Säv. ja sov. Tauno Pylkkänen Orkesteri (off), 4' 25". Nauhoitus: Radio-orkesteri, joht. Nils-Eric Fougstedt; kantanauhan nauhoitusvuosi 1952. Huomautuksia: Pekka Halttunen soittelee huuliharpulla (100 %), kolmeen kertaan, yht. 0' 30", samoin Olavi Reimas (100 %), 0' 05", ja Jouko Hälvä (playback ja off), kolmeen kertaan, yht. 0' 30". Eila Pehkonen laulaa (playback, orkesterisäestys), 0' 10". Tanssimusiikin (nro 2) aihe jatkuu taustamusiikissa. - Toim. Juha Seitajärvi (2022) Suomen kansallisfilmografia 3:n (1993) mukaan. |
||||||||||||
Tarkastustiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Tekniset tiedot | ||||||||||||
|
||||||||||||
Kieli | ||||||||||||
suomi |