"Vaimokkeen menestys on ollut riittävä syy yhtiölle ja Hilja Valtoselle uuden samantapaisen filmin käsikirjoituksen synnylle", pohjusti Y. (Uusi Suomi 21.12.1936) ja luonnehti Miehekettä "juonensa kaavailulta eräänlaiseksi vastakuvaksi Vaimokkeelle". "Ja niinkuin aina", hän jatkoi, "kun menestysnäytelmän houkuttelemina yritetään jatkaa menestystä ahtaasti samalla linjalla pysyen, niin on tälläkin kertaa jatkosta tullut esikuvaa väljähtyneempi. Miehekkeen käsikirjoitus on nimittäin huvinäytelmäksikin verrattain mitään sanomaton. Juonen käänteet, mutkat ja tehokeinot eivät ole pahasti uusia eikä yllättäviä. Ja erityisesti vuoropuhelu, johon Hilja Valtonen on tavallisesti pystynyt luomaan ryytiä ja nasevuutta, jää vaille näitä avuja."

"Tuntuu siltä kuin tekijä olisi tällä kertaa ensin keksinyt elokuvalleen nimen ja sitten parhaansa mukaan yrittänyt luoda sisältöä ennakolta asettamalleen otsikolle", ajatteli R-s. (Ilta-Sanomat 21.12.1936). "Sisältö jää laihanlaiseksi, ja elokuvan koomilliset käänteet kulkevat melko totunnaisia latuja. Jos Hilja Valtonen olisi saanut vuorosanoihinsa tuoretta huumoria sekä enemmän iskevyyttä, olisi juonikaavailun heikkous voinut peittyä, mutta nyt sai turhaan odottaa hyviä sutkauksia. Miehekkeen käsikirjoituksella on kuitenkin se etu, että se on nimenomaan luotu elokuvaa varten, ja sen laatu on joka tapauksessa filmaattisen kevyt."

Ohjaaja Vaalan panos sai tunnustusta monilta kriitikoilta. Helsingin Sanomien Mr. A.:n (Aaro Laine, Helsingin Sanomat 21.12.1936) mukaan Vaalan "työt alkavat yhä enemmän kantaa kokemuksen hyväksi tunnettua leimaa", vaikka arvostelijasta "paikka paikoin tuntui vauhti liian hitaalta". "Valentin Vaalasta", kirjoitti Ilmari Unho (Karjalan Suunta 23.12.1936), "näyttää olevan kehittymässä varmavaistoinen, tarkkasilmäinen ja filmin mahdollisuudet huomioon ottava elokuvaohjaaja, jota jo kauan on saanut turhaan odottaa suomalaisen elokuvan kehitystä seuratessaan". Unhon mielestä Vaala "oli melko joutavanpäiväisestä käsikirjoituksesta saanut kokoon hauskan ja pirteän elokuvan".

"I henne har Suomi-Filmi gjort ett verkligt fynd", arveli puolestaan H. K. (Hans Kutter, Hufvudstadsbladet 21.12.1936) Hilja Valtosesta. "Hon förstår vilket slags ingredienser filmen fordrar och huru man skall vispa ihop dem för att göra anrättningen begärlig lättsmält. Scenerna droppa nätt och behändigt ur Hilja Valtonens penna, och när det gäller fixera dem på celluloiden, kunde hon inte ha fått en bättre medhjälpare hos oss än Valentin Vaala. Ty Valentin Vaala är framför allt en kvick och snarfyndig berättare med aldrig stagnerande bildfantasi. Det är en frisk fläkt av ungdomlig skaparglädje över hans filmer. Man känner vilken fröjd det berett honom att forma om det litterära stoffet till rytmiskt skiftande bildföljder [- -]. Att Vaala lärt sig mycket av Lubitsch och andra kontinentala lustspelsregissörer är enbart till heder för honom."

"Tämänkin Valtos-filmin ohjaajana Valentin Vaala on tehnyt tunnollista työtä ja siinä jälleen ilmenee hänen kykynsä ajatella kuvin", kiitti Pee (Elokuva-Aitta 1/1937). "Vauhti on koko ajan reipas, toiminta notkeata ja huvittavien tilanteiden sarja katkeamaton. Varsinainen juoni tosin on ohut, mutta eihän kevyeltä hupailulta, jonka tarkoituksena on vain pitää katsojaa hyvällä tuulella, erityisen painavaa sisälläpitoa vaaditakaan. Omassa lajissaan Mieheke täyttää paikkansa hyvin ja vastaa vielä lavastuksen puolesta suuriakin vaatimuksia. Edelleen kannattaa huomata, että sellaista repliikkien sujuvuutta kuin tässä, on kuultu tuskin missään suomalaisessa filmissä tähän mennessä."

Näyttelijöistä Tauno Palon nähtiin "taidoissa ja tyylissä entisestään kehittyneen" (R-s.), mutta suurimman huomion ja kiitoksen keräsi ensikertalainen Tuulikki Paananen, jota pidettiin varsinaisena löytönä. "Hänen ensiesiintymisensä suomalaisessa elokuvassa oli onnistunut. Oli ilo nähdä hänen luonnollisuuttaan ja välittömyyttään", ihasteli Mr. A. "Erikoisen ilahduttava yllätys on nuori Hollywood-tanssijatar Tuulikki Paananen", koki Pee, "jonka välitön, joustava ja herttainen mimiikki sekä sulava vartalonhallinta antavat aihetta varsin suuriin toiveisiin". Tuulikki Paanasen esityksen totesi mieltymyksellä myös Y.: "Siinä oli suloa ja hallittua varmuutta. Plastiikan luontevuus oli tanssijatarkoulutuksen ansiosta erikoisella tyydytyksellä todettavissa, mutta myös puheesta nti Paananen selviytyi hyvin, hairahtumatta vääriin äänenpainoihin."

- Suomen kansallisfilmografia 2:n (1995) mukaan.